Lapseni on jo yli 2 vuotta enkä tunne vieläkään minkäänlaista vauvakuumetta (syynä vaikea vauva-aika), mutta siitä tunnen syyllisyyttä etten koe vauvakuumetta ja halua saada sisaruksia lapselleni. Lähes tulkoon kaikki ovat alkaneet yrittämään uutta vauvaa viimeistään, kun esikoinen on täyttänyt 2 vuotta. Onhan tuokin otollisin aikaa alkaa saamaan sisaruksia, jos meinaa saada samanikästä leikkiseuraa. En vaan halua tehdä toista lasta siksi, että olisi leikkiseuraa esikoiselle vaan, koska minä ja mieheni haluamme lapsia. Emme vaan enää pidä vauvoista ja olemme onnellisia ettei meillä ole enää vauvaa vaan taaperoikäinen! Meille jäi vauva-ajasta käteen järkyttävä univelka (joka alkaa olla paikattu) ja vauvan itku. =( Olen myynyt kaikki esikoisemme vaatteet ja tavarat (pinnasänky, syötötuoli yms.) pois, koska en koe tarvitsevani niitä enää koskaan. En välitä muidenkaan ihmisten vauvoista enää yhtään vaikka ennen olin aivan hullaantunut kaikkiin pikkuisiin!
Kätään samoja fiiliksiä omaavia??
Kätään samoja fiiliksiä omaavia??
Vastaukset 11
Vanhimmat
Meillä on kauan toivottu ja vihdoin saatu, todella ihana, helppo ja iloinen 5 kuukautinen tyttö.
Rakastamme häntä todella paljon ja nautimme vanhemmuudesta mieheni kanssa. Hyvä näin.
Kaikki kyselevät jo nyt ja "povaavat", että koska toinen?
Tekisi mieli vastata suoraan, ettei koskaan. Sensijaan jään aina
kiemurteleman kohteliaisuuttani (tai ties miksi?), että "yksi kerrallaan"
En kaipaa toista, ja tiedän ettei tunne tule muuttumaan.
Miehelle tämä on myös hyvä. Emme kumpikaan ymmärrä miksi pitäisi tehdä "leikkikaveri".
Sitä vartenhan voi ottaa vaikka koiran?
Olen itse ainut lapsi, enkä ole koskaan ns. kärsinyt siitä.
Meillä oli koira ja kissa, joista oli minulle paljon seuraa.
Olin myös ns. itseohjautuva lapsi, aina oli leikkiä ja puuhaa,
enkä tarvinnut välttämättä toista lasta tai aikuista siihen.
Tyttäremme vaikuttaa samanlaiselta, hän leikkii tyytyväisenä omia leikkejään
tai istuu sylissä ja katselee, kun puuhailen jotain.
Minusta olisi epäreilua/hullua tehdä lapsi vain aikaisemmin syntyneelle seuraksi?
samanlaiset ajatukset, eli ei ikinä toista lasta.
Vuodet kului ja eka lapsi oli jo 4 vuotias kun se hoksasi alkaa jokailtaisen pikkusisaruksen pyytämisen:)
Eka oltiin miehen kans et ei onnistu,mutta sitten lopulta päätettiin et jos tulee niin tulee. Itse oon isosta perheestä ja sisarukset on olleet elämässäni hyvin tärkeitä.
Noh, saatiin sitten se toinen prinsessa ekalle kaveriksi. Ihan erilainen on rakkaus toista lasta kohtaan ja helpompi oli synnytys ja vauva-aika(nyt toinen on siis 1.5v)
Loppujen lopuksi taas on päätetty et meän muksut on sit tässä. Ihan omankin jaksamisen kannalta.
Ensimmäinen lapsi on kuitenkin mun sydämmessäni ollut se ensimmäinen aina. Tästäkin syystä sitten on aatellut et nyt riittää lapset. Toinen on luojan kiitos sitten isin tyttö joten kummatkin saa rutkasti rakkautta osakseen.
"Ihan erilainen on rakkaus toista lasta kohtaan"
Aivan kamalaa jos joku ajattelee noin, että rakastaa ensimmäistä lastaan enemmän kuin toista, ja sitten isäkö rakastaa tätä toista enemmän kuin ensimmäistä?
Rakkautta riittää kyllä kaikille ihan samalla lailla kunhan pääsee tuollaisesta asenteesta pois; eka on ykkönen.
Luuletko ettei lapsesi huomaa ja tajua asiaa? Tuollaisesta voi tulla lasten välillä todella pahoja ongelmia ja aikuisiälläkin hankaloittaa lasten välejä.
Itsellä kokemus siitä, että isä ja äiti on rakastaneet meitä lapsia (8) kaikkia aivan tasavertaisesti ja kaikki ollaan aikuisinakin todella hyvissä väleissä. Suvun eräs perhe on aina jakanut lapset eriarvoiseen asemaan ja nyt ei aikuisiällä kukaan ole juurikaan toistensa kanssa tekemisissä vaikka on monta sisarusta. (Enempikin haukkumisia ja kyräilyjä, yms.)
Täytyy sanoa, että minulla ainakin on käynyt niin, että rakkaus on aina vain kasvanut jokaista lasta kohtaan kun on uusi perheenjäsen syntynyt, meillä kolme lasta.
Kolme vuotta on jo sellainen ikäero, ettei vanhemmalle lapselle ole juuri iloa nuoremmasta. Nimimerkillä kokemusta on. Emme tulleet lainkaan siskoni kanssa toimeen vaan nahistelimme koko ajan, kun leikit olivat jo niin erilaiset.
Ja mulla oli reilu kolme vuotta ikäeroa isosisarukseen ja parhaat kamut oltiin ja aina kimpassa leikittiin. Nämä on yksilöllisiä juttuja, eikä voi aina sanoa että miten menee. Jotkut voi olla kaiken lapsuuden vähän toraisissa väleissä, mutta aikuistuttua voi olla vaikka miten hyvät välit vaikka miten pienellä tai suurella ikäerolla tahansa.
Mutta aloittajalle, ei missään nimessä kannata tehdä lisää lapsia vain että kuuluu tehdä tai että esikoinen saisi leikkikaverin!
Meillä lapsi myös jo yli 2 v. ja toista ei ole suunnitteilla. Meillä vauva-aika ei edes ollut kauhean rankka (yöt on aina nukuttu), mutta emme silti välttämättä kaipaa toista lasta. Mitään suurempaa vauvakuumetta ei ole tullut. Itse olen jo palannut töihin ja oikeasti nautin siitä, että saan tehdä mukavaa ja sopivan haastavaa työtä muiden aikuisten kanssa. En haluaisi taas jäädä kotiin. Ja kahden kanssa haluaisin sitten olla aika kauan kotona, mitään alle vuoden ikäistä en halua viedä hoitoon. Toki mieskin voisi olla kotona, mutta jotenkin tuntuu, että kyllä yksi riittää. Rakastamme kyllä lastamme valtavasti ja hän oli toivottu, mutta minäkään en ymmärrä, miksi välttämättä pitäisi tehdä toinen. Ei se aina niin mene, että sisaruksesta saa leikkikaverin. Tunnen monia sisaruksia, joilla on tosi huonot välit keskenään.
Minä olen laittanut kaikki vauvan vaatteetkin saman tien eteenpäin. Tuntuu kurjalta, kun jotkut säästävät meille jotain vauvan juttuja ja pitävät selviönä, että toista yritetään.
Nautin siitä, että pikkuhiljaa alkaa koti taas näyttää kodilta, ei ole pukluja joka paikassa ja kaikkia koriste-esineitä ei tarvitse kantaa jonnekin turvaa. Ajatus uudesta vauva-ajasta tai ajasta 1-vuotiaan kanssa ei houkuta lainkaan.
En tiedä, vaikuttaako asiaan myös se, että omat vanhempamme alkavat olla vanhoja ja huonokuntoisia. Esim. vanhemmat sisaremme ovat saaneet paljon lasten hoitoapua isovanhemmilta aikanaan isovanhempien olessa nuorempia. Meillä tilannne on se, että me alamme pikkuhiljaa huolehtimaan myös vanhemmistamme. Huomaan, että nykyään meillä ei juuri ole ketään, jolle voisi joskus saada lapsen hoitoon.
Miksi siitä pitäisi huonoa omaatuntoa kokea ettei ole vauvakuumetta?
Sinä olet sinä, oma ainutkertainen yksilö ja teette miehenne kanssa ratkaisut jotka molempia tyydyttää. Ei elämässä tarvitse koskaan tehdään mitää jotta "näin kuuluisi tehdä, näin odotetaan tehtävän", tms.
Jos ette halua, ette edes yritä, jos oikeasti haluatte, sitten yritätte!
Jokaisen pitäisi päästä pois tuosta "miten minun oletetaan tai toivotaan tekevän ja ajattelevan" -ajattelusta.
on sisko ja voin sanoa että joskus on ihan hyvä että jättää sen leikkikaverin tekemättä. Meistä ei siskon kanssa ole juuri koskaan ole ollut seuraa toisistamme. Joskus pelattiin yhdessä jotain peliä tappelematta ihan omasta alotteestamme niin äiti tuli ottamaan kuvaa että on todistusaineistoa isälle joka ei silloin sattunut olemaan kotona.
Itse sanoin (varmaan aika perinteistä) heti vauvani syliin saadessani että se oli sitten siinä. Ei enempää lapsia.
Nyt kun vauva kasvaa itku silmässä jätän hyvästejä pikku pikku vauvalle jota en enää koskaan saa syliini, mutta luulen silti että ainoaiseksi jää.
missään vaiheessa sanonut etten rakasta kumpaakin lastani. Totesin että rakkaus on niin erilaista.
Ensimmäisen kans elämä oli selviytymistaistelu, toisen kans oli jo helpompaa. Ja en ala syitä selitteleen.
Totesinmyös että toinen on isin tyttö joka helpottaa arkea omalta osaltaa. Jaksamisesta oli kyse.
Luehan ekan viestin viimeinen lause, enneku taas ootte listimässä muut.
T:aloittaja
Meillä myös esikoinen täyttää ensi kuussa kaksi. Ehkäpä sen verran vaikea tuo vauva-aika oli meilläkin (ja raskausaikani niin uskomaton, ettei ihan omalle kohdalleni uskoisi kaikkia koitoksia), etten oikeasti edes ajattele koskaan että yrittäisimme toista lasta. meidän kaksivuotiaskin on kyllä melkoisen kovatahtoinen, joten ehkä parempikin pysytellä kolmisin tässä "kolmen koplassa" niin sopu pysyy yllä! Olen juuri palannut työelämään, poika aloitti päivähoidon tammikuun alussa, joten eipä ole suunnitelmissakaan jäädä millekään uusille mammalomille. Ei kannata kokea huonoa omatuntoa, muitakin löytyy. Joskus pitää olla niin itsekäs, että oikeasti ajattelee sitä, MITÄ SINÄ haluat :) ihanaa kevään odotusta!