Isäni kuolemasta on nyt kaksi kuukautta ja pystyn pikkuhiljaa ajattelemaan asiaa objektiivisesti.
Se oli helmikuu, siis alle vuosi sitten, kun hänmeni lääkäriin koska ajatteli että hänellä on jokin tulehdus kurkussa joka paranee antibiooteilla.. oksenteli ajoittain ja oli vaikeuksia niellä ajoittain...
Tähystyksessä löytyi mahasyöpä ja mahahaava.
Huhtukuussa leikattiin koko mahalaukku pois, samalla viikolla hätäleikkaus kun suolet olivat jääneet pahasti eikä mikään kulenut läpi hän oksenti omaa ulostettaan ennen kuin leikattiin ja veti sitä keuhkihinkin. Teholla useita päiviä mutta toipui siitä.
Kesällä hän ui, kävi mansikkamaalla, lenkkeili, piti itsestään huolta ilman mahalaukkuaan, opetteli uudet ruokailutavat. Laihtui 30 kg, mutta se oli odotettavissakin..
Luulimme että olimme päässeet pahimman yli. Sädehoidot hän kävi kaikki, ja sytot otti mys, sai suolitulehduksia, ripuloi, okenteli, väsyi. Lääkärit sanoivat sen johtuvan rankoista hoidoista..
Lokakuussa hän sittenmeni konrolliin, todettiin että syöpä on levinnyt imusolmukkeisiin ja keuhkojen taakse, on ärhäkkää lajia, määrttiin lisää sytoa. Isäni ei enää jaksanut edes kävellä eikä näin ollen pystynyt eikä enää halunnutkaan lisää sytoja.
Kaksi viikkoa siitä toteamisesta että se oli levinnyt hän kuoli. Kamaliin tuskiin, morfiini ei enää auttanut, oli jatkuvaa läpilyöntikipua, tajuttomuutta.. mutta se kävi äkkiä, luojan kiitos. Ja kiitos sille hoitajalle joka pyynnöstäni antoi isälleni niin paljon morfiinia että hänen keuhkonsa lamaantuivat ja hän pääsi tuskistaan.
Kaiken kaikkiaan siis "terve" mies, tai ainakin luulimme kaikki niin kuoli yhdeksässä kuukaudessa. Hän eli mahalaukun poistamisen jälkeen reilun kuusi kuukautta.
Muistan kun hän kuuli tästä radikaalista leikkauksesta hän kertoili juttuja jita oli kuullut kuka oli kuollut vuoden päästä laikauksesta kuka eli vielä kolmen vuoden jälkeenkin... Mutta itse hän ei uskonut, enkä minäkän että hän itse menisi noin nopeasti. jos tuon olisimme tienneet silloin ei tätä turhaa leikkausta ja kaikkin sivuoireita, tulehduksia, sytöja, sädehoitoja.. ym. olis tetttu vastaanollenkaan. olisi tuon yhdeksän kuukautta voinut elää ihmisarvoisemminkin. mutta sitä kun ei koskaan tiedä. Toivoa oli ja toivo meni.
Se oli helmikuu, siis alle vuosi sitten, kun hänmeni lääkäriin koska ajatteli että hänellä on jokin tulehdus kurkussa joka paranee antibiooteilla.. oksenteli ajoittain ja oli vaikeuksia niellä ajoittain...
Tähystyksessä löytyi mahasyöpä ja mahahaava.
Huhtukuussa leikattiin koko mahalaukku pois, samalla viikolla hätäleikkaus kun suolet olivat jääneet pahasti eikä mikään kulenut läpi hän oksenti omaa ulostettaan ennen kuin leikattiin ja veti sitä keuhkihinkin. Teholla useita päiviä mutta toipui siitä.
Kesällä hän ui, kävi mansikkamaalla, lenkkeili, piti itsestään huolta ilman mahalaukkuaan, opetteli uudet ruokailutavat. Laihtui 30 kg, mutta se oli odotettavissakin..
Luulimme että olimme päässeet pahimman yli. Sädehoidot hän kävi kaikki, ja sytot otti mys, sai suolitulehduksia, ripuloi, okenteli, väsyi. Lääkärit sanoivat sen johtuvan rankoista hoidoista..
Lokakuussa hän sittenmeni konrolliin, todettiin että syöpä on levinnyt imusolmukkeisiin ja keuhkojen taakse, on ärhäkkää lajia, määrttiin lisää sytoa. Isäni ei enää jaksanut edes kävellä eikä näin ollen pystynyt eikä enää halunnutkaan lisää sytoja.
Kaksi viikkoa siitä toteamisesta että se oli levinnyt hän kuoli. Kamaliin tuskiin, morfiini ei enää auttanut, oli jatkuvaa läpilyöntikipua, tajuttomuutta.. mutta se kävi äkkiä, luojan kiitos. Ja kiitos sille hoitajalle joka pyynnöstäni antoi isälleni niin paljon morfiinia että hänen keuhkonsa lamaantuivat ja hän pääsi tuskistaan.
Kaiken kaikkiaan siis "terve" mies, tai ainakin luulimme kaikki niin kuoli yhdeksässä kuukaudessa. Hän eli mahalaukun poistamisen jälkeen reilun kuusi kuukautta.
Muistan kun hän kuuli tästä radikaalista leikkauksesta hän kertoili juttuja jita oli kuullut kuka oli kuollut vuoden päästä laikauksesta kuka eli vielä kolmen vuoden jälkeenkin... Mutta itse hän ei uskonut, enkä minäkän että hän itse menisi noin nopeasti. jos tuon olisimme tienneet silloin ei tätä turhaa leikkausta ja kaikkin sivuoireita, tulehduksia, sytöja, sädehoitoja.. ym. olis tetttu vastaanollenkaan. olisi tuon yhdeksän kuukautta voinut elää ihmisarvoisemminkin. mutta sitä kun ei koskaan tiedä. Toivoa oli ja toivo meni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tiedä miten leikkauksesta toipuu,ja uusiintuko syöpä.Ei tiedä kaka selviytyy,ja kuka ei.Onn varmasti tosi tuskallista katsoa vpimattomana vierestä läheisen kärsimyksiä.Sinulle voimia.
itse käyn suht samoja aikoja läpi tällä hethellä