Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä vetää eduskuntakauden loppuun kansanedustajan palkkaa, ollen sairauslomalla.
Kansanedustajuutensa, josta suuren osan vietti sitten muualla kuin kansanedustajan työssään (esim itseaiheutetussa koomassa) jälkeen hän siirtyy nauttimaan työkyvyttömyyseläkettä, jonka suuruus määräytyy Halmeen kansanedustajana saamansa ansion mukaan.
Tulee mieleen, että se ei olisi ollut vääryys, jos Halme olisi ampunut luvattomalla aseellaan itsensä silloin 2003.
Sen sijaan, että hän henkisesti piinasi silloista vaimoaan ammuskelemalla heidän asunnossaan ja vaatimalla tätä (vaimoa) ampumaan Halmeen (silloisen vaimon oma kertomus oikeudenkäynnissä).
Mielestäni Halme on RAUKKA perussuomalainen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.