Demarilandia

Terveydenhuollon menojen hillitsemiseksi kansalaisia olisi kannustettava terveellisten elämäntapojen noudattamiseen esimerkiksi asiakasmaksu- tai veropolitiikalla, terveysalan asiantuntijat esittävät.

Torstaina julkistetun, talousneuvoston tilaaman raportin ovat laatineet tutkimusprofessori Markku Pekurinen Stakesista ja pääjohtaja Pekka Puska Kansanterveyslaitokselta.

Pekurinen ja Puska ehdottavat laajaa rahoitusremonttia terveydenhuoltoon. Nykyisiä rahoituskanavia olisi karsittava ja valtion, kuntien ja Kelan rahoitusvastuut olisi määriteltävä nykyistä selkeämmin.

Raportissa ehdotetaan myös, että kunnallisten sairaaloiden hinnoittelu yhtenäistetään.

Samoin terveyden edistämisen rahoitusta tulisi lisätä ja siihen tähtäävät periaatteet kirjata hallitusohjelmaan.



Eli kun neet lekuriin hoito huononee entisestään, jos yleensäkkään pääset hoitoon...

Kuitenkin heti kun menet vastaanottoon sinulle ojennetaan aiempaa huomattavasti korkeampi politlinikka käynti maksu (esim 50e)

Näin toimien kansan köyhin ja myös sairain osa ei raski käyttää terveydenhoito palveluita jolloin asiaks käyntimäärät kääntyvät laskuun, rahaa säästyy ja paikallinen hautaus urakoitsia voi hyvin!!

EIHÄN TÄTÄ MENOA ENÄÄ USKO TODEKSI
1393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jokainen tietää että särkylääkkeiden pitkäaikainen käyttö on vaarallista. Hallitus säestää yhä vahvempien huumeiden käyttöä vanhusten saattohoitoon. Järjen käyttö olisi sallittua, kivun syitä ei oleta/haluta poistaa vaikka tiedetään särkylääkeillä olevan haittapuolensa.

Morfiinilla tapetaan hitaasti, koska se tuhoaa keskushermostoa. Nyt halutaan tappaa nopeammin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rulaa kirjoitti:

Terveydenhuollon menojen hillitsemiseksi kansalaisia olisi kannustettava terveellisten elämäntapojen noudattamiseen esimerkiksi asiakasmaksu- tai veropolitiikalla, terveysalan asiantuntijat esittävät.

Torstaina julkistetun, talousneuvoston tilaaman raportin ovat laatineet tutkimusprofessori Markku Pekurinen Stakesista ja pääjohtaja Pekka Puska Kansanterveyslaitokselta.

Pekurinen ja Puska ehdottavat laajaa rahoitusremonttia terveydenhuoltoon. Nykyisiä rahoituskanavia olisi karsittava ja valtion, kuntien ja Kelan rahoitusvastuut olisi määriteltävä nykyistä selkeämmin.

Raportissa ehdotetaan myös, että kunnallisten sairaaloiden hinnoittelu yhtenäistetään.

Samoin terveyden edistämisen rahoitusta tulisi lisätä ja siihen tähtäävät periaatteet kirjata hallitusohjelmaan.



Eli kun neet lekuriin hoito huononee entisestään, jos yleensäkkään pääset hoitoon...

Kuitenkin heti kun menet vastaanottoon sinulle ojennetaan aiempaa huomattavasti korkeampi politlinikka käynti maksu (esim 50e)

Näin toimien kansan köyhin ja myös sairain osa ei raski käyttää terveydenhoito palveluita jolloin asiaks käyntimäärät kääntyvät laskuun, rahaa säästyy ja paikallinen hautaus urakoitsia voi hyvin!!

EIHÄN TÄTÄ MENOA ENÄÄ USKO TODEKSI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu