Kumpi on mielestänne tärkeämpää seurakunnassa, saarnat synnistä, vaiko kertoa JUMALAN ARMOSTA.
Synnin tietää jokainen, uskomatonkin, mutta miten on armon osalta, käsittääkseni juuri tieto siitä uupuu, ja sehän on jo evankeliumissa.
Miten seurakunnassasi tasapainottuu; onko puhe synnistä kuinka suuri, onko yli 50 %, ja onko armosta alle, miten on.
Vapaissa seurakunnissa ylistys, sekä Jumalan suuret ihmeteot ovat pääosissa, sillä niillä pelastutaan, onko Rauhanyhdistyksessä miten? Synti vai armo. Onko parempi ihmistä tuudittaa Jumalan rauhaan, vaan pelkoon?
Siunausta
Synnin tietää jokainen, uskomatonkin, mutta miten on armon osalta, käsittääkseni juuri tieto siitä uupuu, ja sehän on jo evankeliumissa.
Miten seurakunnassasi tasapainottuu; onko puhe synnistä kuinka suuri, onko yli 50 %, ja onko armosta alle, miten on.
Vapaissa seurakunnissa ylistys, sekä Jumalan suuret ihmeteot ovat pääosissa, sillä niillä pelastutaan, onko Rauhanyhdistyksessä miten? Synti vai armo. Onko parempi ihmistä tuudittaa Jumalan rauhaan, vaan pelkoon?
Siunausta
Vastaukset 10
Vanhimmat
kuulen enemmän puhuttavan. Synnistäkin tulee kylä puhua. En koe tuomiohenkisenä ry:n puheita. Voithan kuunnella srk:n sivuilta seurasaarnoja, sekä liveseuroja internetistä ja päätellä itse.
http://www.srk-oulu.net/index.php?p=seurat
Lainaus:
Vapaissa seurakunnissa ylistys, sekä Jumalan suuret ihmeteot ovat pääosissa, sillä niillä pelastutaan
Ai tällä tavalla pelastutaan???
Laitan tähän yhden jakeen heprealaiskirjeestä 4. luku, ymmärrätkö mitä sillä mahdetaan tarkoittaa?
12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen, ja terävämpi kuin joku kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse, siihenasti kuin se sielun ja hengen eroittaa, ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja sydämen aivoitusten tuomari,
Minun seurakunnassani nämä paikalliset puhujat on useampi sellaisia, ettei ne oikein tiedä mistä puhuisi ja kun ei osaa muuta puhua, niin puhuvat vain Jumalan valtakunnasta, jota asuttaa Jumalan lapset ja plääp, lääp, pläää.
Olen odottanut kauan aikaa, että puhujat selostaisi minulle ymmärtämättömälle joskus seuraavanlaisia asioita:
Puhuja kyllä muistaa mainita, että meillä on kuolematon sielu, mutta muutapa hän ei tästä sielusta sitten osaa kertoakkaan.
Minua haluttaisi kuulla, että missä sielu oli ennen syntymääni. Oliko sieluni taivaan iloissa vai vaelteliko kodittomana jossakin. Ja missä vaiheessa tuo sielu sitten minun ruumiiseeni yhtyi? Yhtyikö se sillä hetkellä, kun isäni ja äitini muhinoivat peiton alla ja kun aktio päättyi. Oliko sielu jossakin lähettyvillä kyttäämässä, että saisi liittyä hedelmöityneeseen munasoluun?
Tästä saa mukavan ajatusleikin, kun tätä jatkaa.
Pettyyköhän sielut pahastikkin, jos avioparit käyttävätkin ehkäisyä ja estävät sielun pääsyn uuteen maalliseen elämään mukaan.
Mutta mistä sitä tietää, vaikka se olisi tälle taivaasta tulleelle sielulle onnen potkukin, sillä jos tämä syntyvä ruumis ei kelpaakkaan Jumalalle, niin sielun pitää mennäkkin helvettiin ruumiin takia, joka ei ollut oikeassa uskossa.
Sekö on sielun syy, että hänet taivaasta Jumalan luota lähetettiin maan päälle kuolevaiseen ruumiiseen ja jos tämä ruumis teki syntiä, eikä kelpaa Jumalalle, niin tuo sieluparka joutuu ilman omaa syytään iankaikkiseen helvetin vaivaan.
Isä, Poika ja Pyhä-Henki ovat yhtä, eli siis yksi ja sama persoona. Eikö nyt olisi loogista ajatella niin, että ihmisestä puhuttaessa ruumis, sielu ja henki olisivat yksi ja sama persoona.
Minun järkeni mukaan sielu ja ruumis eivät ole kaksi eri asiaa. Lupaan sata euroa sille, joka löytää raamatusta sellaisen kohdan, jossa sanottaisiin, että ihmisellä on kuolematon sielu.
Siis löydättekö kaksi sanaa: kuolematon sielu.
Ette löydä, koska missään ei sanota, että kuolematon sielu. Sen sijaan löytyy kohtia, jossa sanotaan sielunkin kuolevan.
Minun ajattelutapani mukaan ruumiin kuollessa myös sielukin kuolee. Ellei näin olisi, täytyisi sielun erota ruumiista kuoleman hetkellä ja mennä jonnekkin. Ja minne se sitten menee, taivaaseenko vai helvettiin. Ja miksi se helvettiin menisi,ellei sitä kukaan sinne veisi. Näin minä uskon, vaikka olenkin lestadiolainen, mukana vain tavan vuoksi.
Ja täytyyhän sen helvetinkin jossain olla, missä tuli palaa. No, ensimmäiseksi tulee mieleen, että helvetti on syvällä maan uumenissa, josta tulivuorenkin purkaukset tulevat.
Mutta miten se sielu voisi tuntea tuskaa ja kipua, kun ei ole sillä ruumista. Vain ruumis voi tuntea kipua ja jos ruumis nakataan tuleen, se palaa, eikä voi kauaa elää ja tuntea tuskaa.
Oliko Aadamilla ja Eevalla sitten kuolematon ruumis, sillä jos he eivät olisi langenneet syntiin, heidänhän olisi pitänyt elää ikuisesti. Mitä he sielulla olisi tehneetkään, koska heillä oli kuolematon ruumis.
Ja kun Aadam luotiin, niin oletteko pohtineet sitä, että luotiinko hänet lapseksi vai aikuiseksi.Oliko Aadam syntyessään jo kaunis 20 vuotias nuorukainen, niinkuin taiteilijat hänet aina kuvaa, vai yksivuotias, vai nolla vuotias.
Jos olis ollut nolla vuotias, niin kuka häntä syötti ja opetti. Osasiko Aadam heti syntyesään puhetaidon, koskapa pystyivät puhelemaan Eevan kanssa ja käärmeenkin, vaikka eihän käärme osaa puhua.
Jossakin lehden artikkelissa, en muista missä, oli tietellistä tutkimusta tehty. Aivokuollut ihminen oli pantu lyijyarkkuun ja tarkkaan puntariin, sellaiseen, joka pystyy mittaamaan painon milligramman tarkkuudella.
No niin, kun vainaja kuoli arkussa, paino oli vaakattu. Mikäkö tässä oli ideana. Tässä tutkittiin sielun painoa. Tutkijat uskoivat, ettei mikään voi läpäistä lyijyarkun seinämistä. Kuten tiedämme, eivät mitkään säteet läpäise lyijyä ja näin ollen ruumiista irtoava sielu ei voi tulla ulos lyijyarkusta, vaikka sen olemus olisi radioaaltomainen tai joku muu signaali.
Sitten arkku avattiin ja punnittiin uudestaan. Kas kummaa, arkun ja vainajan yhteispaino oli vähentynyt muutamia grammoja. Tutkijat jäivät siihen uskoon, että sielu painoi jonkin verran ja lähti jonnekkin, kun arkun kansi avattiin.
Tässä olisi jonkinlainen todiste sielun olemassaololle.
Sitten on todistettavasti ihminen ollut hukkuneena ja sydän pysähtyneenä useampia tunteja kylmässä vedessä. Kuollut on herännyt henkiin, mikä todistaa, ettei sielua ollut.
Lääkärit ovat pysäyttäneet vaikeissa aivoleikkauksissa potillaan sydämen ja verenkierron, eli potilas on kuoletettu, mutta herätetty sen jälkeen henkiin.
Jos sielu erkanis kuoleman hetkellä, ei potilas voisi enää herätä henkiin.
Tässäpä olisi miettimistä, mutta eihän saarnamies koskaan tällä tavalla puhu.
Pidetään vaan itsestään selvinä asioina, että ihmisellä on kuolematon sielu, mutta ei pohdita asiaa silti yhtään syvällisemmin, eikä oteta huomioon sitä, että raamattu puhuu koko ajan kuvakieltä, eikä näin ollen ole kirjaimellisesti todesta otettava.
Jos jossakin eläimet puhuu, tai puut ja kukkaset, niin silloin pitäisi jo järki sanoa, että hox, nyt raamattu puhuu kuvakieltä.
Kuvakieltä on kaikki helvetinkin kuvaukset, sillä eihän sen Ben hinnomin laaksonkaan helvetin tuli pala enää, vaikka sen sanottiin olevan ikuinen tuli.
Ikuinen on kuvakieltä raamatussa ja se ei tarkoita samaa kuin loputon.
Mutta palataksemme takaisin seurapuheisiin, niin niissä jankataan vaan yhtä ja samaa asiaa.
Mutta poikkeuksiakin aniharvoin on. Kuulin seurapuheen, jossa puhuja erehtyi pohtimaan ihmisen alkuperää. Tietysti hän sanoi, että Aatamista se kaikki lähti, mutta hän sivuutti myös tieteellistä näkökulmaa.
Kun on löydetty niitä neandertalin ihmisen pääkalloja, on uskottu, että ihminen on polveutunut apinasta. Nyt on kuitenkin DNA:n avulla selvitetty, ettei ihmisellä ja apinalla ole geeneissään minkäänlaista yhteyttä, puhuja jatkoi voitonriemuisasti.
Helpointa ja turvallisinta se on pysyä samoissa tuhansia kertoja kuulluissa ja puhutuissa teemoissa kuin alkaa mitää vaikeita raamatunkohtia selvittelemään. Olisi mukava saada tilasto vl-seuroissa saarnatuista raamatunkohdista, taitaisi puheet kiertää aika pientä rinkiä. Joskus joku rohkea toteaa ettei ymmärrys oikein riitä kaikkien kohtien tulkitsemiseen, mutta sitä ei tavallisen rivijäsenen pidä mietiskellä ettei mene epäilyksen puolelle ja siitähän ei mitään hyvää seuraa.
Sekaisihan siinä menee jos alkaa raamatun juttuja totena pitämään, sen verran ristiriitaista sanaa on tarjolla.
asia menee niin että jos menet kysymään näitä puhujalta niin hän sanoo sinulle että äläpäs nyt mieti tämmöisiä turhuuksia että usko nyt vaan..ei saa rueta ajattelemaan liikaa että siitä ei ole kuin haittaa
t. asioista kysellyt
että useimmille muille, mitä Jumala sillä hetkellä näkee sanassaan hyväksi antaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Se riittäköön.
ennen aikojaaan.
että useimmille, mitä Jumala sillä hetkellä näkee sanassaan hyväksi antaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Se riittäköön.
siellä saarnattavan pääasiassa lakia. He ovat juuttuneet vanhan testamentin ajalle lakia saarnaamaan. Synnillä ja helvetillä pelottelu sekä epäuskoisten mollaaminen on toinen päälinja vl-saarnoissa.
Kun laki päättyy Jumalan valtakunnan rajalle.
Lakia se on epäuskoiselle.
Jumalan valtakunnassa saarnataan lakia, koska Laki herättää epäuskoisen omantunnon, ynnä laki ajaa Kristuksen luo. Laki kuuluu uskomattomille:
”Tietäen sen, ettei vanhurskaalle ole laki pantu, vaan väärille ja tottelemattomille, jumalattomille ja syntisille, pakanallisille ja kelvottomille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, miehentappajille,
Huorintekiöille, miesten kanssa makaajille, ihmisten varkaille, valehtelijoille, valapattoisille, ja mitä muuta senkaltaista sitä terveellistä oppia on” (1.Tim.9-10). Uskovainen tietää syntisyytensä ja sen ettei lakia voi täyttää, ei edes ensimmäistä käskyä. Laki tuomitsee syntisen jo Jeesuksen opetuksen mukaan kadotukseen, ajatuksen synnistä.
Mooseksen virka päättyy siis Jumalan valtakunnan rajalle. ”Sillä Kristus on lain loppu, jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi. Sillä Moses kirjoittaa siitä vanhurskaudesta, joka laista on, että kuka ihminen ne tekee, hänen pitää niissä elämän”
(Room.10:4-5). Laki ei kuulu uskovaiselle: ”Saarnaa sanaa, pidä päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele, neuvo kaikella siveydellä ja opetuksella” (2.Tim.4:2). Evankeliumi hoitaa uskovaista Jumalan lasta: ”Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään” (Tiit.2:11-12).
Jeesus antoi omilleen evankeliumin saarna viran, joka on Pyhän Hengen virka: ”Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt” (Joh.20:20-23).
Lain kolmas käyttö merkitsee sitä, että lain tulisi olla uskovaisen elämässä synnin paljastajana ja hyvien tekojen opettajana. Paavali torjui tämän käsityksen. Hän kirjoitti Galatalaisille: ”Niin on laki meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme. Mutta sitten kun usko tuli, niin emme enempi ole sen opettajan alla (Gal.3:24,25). Jumalan pyhä sana näin uskonpuhdistuksen muodollisen periaatteen yläpuolelle.
Yksimielisyyden ohjeessa mainitaan, että lain kolmannesta käytöstä on noussut kiistaa. Huomautus viittaa niihin samoihin antinomisteihin, joiden kanssa Luther joutui kamppailemaan. He hyväksyivät vain lain ensimmäisen käytön. Heidän opetuksessaan Jumalan armo otettiin synnin luvallisuuden ja lihan vapauden petteeksi.
Myös lestadiolaisten piirissä on keskusteltu laista ja sen käyttötavoista. Näin on tapahtunut erikoisesti hajaanusten aikaan. Erimielisyys on koskenut lain kolmatta käyttöä.. Tämä oli keskeinen kiistanaihe 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun keskusteluissa, kun uusherätys ja esikoisuus erkanivat alkuperäisestä lestadiolaisuudesta. Vanhoillisuus säilytti lestadiolaisuuden alkuperäisen käsityksen: Laki ei kuulu kristitylle. Myös 1930-luvun hajaannuksessa lain kolmas käyttö oli yhtenä erimielisyyden syynä, vaikkakin petetymmin.
Armo opettajana
Lain kolmannen käytön hylkääminen, ei kuitenkaan ole ohjannut Jumalan lapsia synnin luvallisuuteen. Lain sijasta olemme saneet toisen opettajan, sillä Jumala on antanut meille Henkensä kotiopettajaksi (Room.6:14-18; Gal.2:19-21; Gal.5:13). Jumalan armo on tullut ohjaamaan meitä lain sijasta: Tiit.2: 11. Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12. Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään.
Jumalan terveellinen armo ei opeta tekemään syntiä, vaan antaa voiman taistella sitä vastaan. Armo ei myöskään opeta toisin kymmenen käskyn lakia. Lain tuottama kirous on kuitenkin poissa, koska Kristus on täyttänyt lain.
Apostolit kirjoittivat paljon neuvon, opetuksen ja nuhteen sanoja aikansa ihmisille. Mekin tarvitsemme evankeliumiin liittyviä rakkauden neuvoja. Ne ei ole lakia. Niitä ei anneta meille siksi, että tulisimme niitä noudattamalla Jumalan edessä kelvolliseksi, eli vanhurskaiksi.
Neuvot ovat tarpeen, että säilytäisimme Kristuksen vanhurskauden, jonka olemme uskon kautta saaneet ilman omia suorituksiamme tai ansioitamme. Neuvot vahvistavat ja tukevat sitä terveellisen armon opetusta, jonka me kuulemme omantunnon äänenä.
Uskovaiset haluavat vaeltaa valkeuden lapsina. Jumalan terve armo johtaa meitä valkeuteen. Paavali käyttää kaunista kuvakieltä, kun hän korostaa evankeliumin arvoa: (2.kor.4:6): "Että Jumala, joka käski valkeuden pimeydestä paistaa, se paisti tunnon valkeuden meidän sydämissämme Jumalan kirkkaudesta Jesuksen Kristuksen kasvoissa."
Evankeliumin paisteessa ei parhainkaan kilvoittelija ansioidu. Meidän turvamme on syntien anteeksisaaminen Kristuksen ansion tähden.
(Lähde: "Peltoon kätketty aarre”).