SDP ja Kokoomus

tampereella?

Jokainen varmaan muistaa koukkuniemen vanhainkodin tapauksen - liian vähän sairaanhoitajia hoitamassa vanhuksia. Henkilökunta kovilla ja vanhuksille ehditään antamaan vain välttämätön hoito.

Tampereella sosiaali- ja terveystoimella näyttäisi olevan ihan omat lain tulkintansa ja se ei ainakaan edistä köyhien hyvinvointia. Useat opiskelijat ovat varmaan vuosien saatossa törmänneet tampereen kaupungin tapaan olla myöntämättä toimeentulotukea. Vanhukset, sairaat, työttömät ja opiskelijat eivät kuulu parhaaseen A-ryhmään.

Voisikohan tampereen kaupunkia pitää varoittavana esimerkkinä näiden puolueiden kovista arvoista, toisten ihmisten kunnioituksen puutteesta ja esimerkkinä siitä, että vain parhaseen A-ryhmään kuuluvilla on ihmisoikeudet?

Löytyykö suomesta kaupunkia, joissa nämä puolueet olisivat olleet edistämässä tasapuolisesti kaikkien kuntalaisten elämisen tasoa?
3532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

arvot tulleet voimaan. Toisin oli 1970-luvulla, kun Tampere oli vielä työntekijäystävällinen kaupunki, nyt osakkeenomistajaystävällinen. Mitä haluatte?

Äänestä

Erityisesti Hyssälä. Hän kun nääs vaati Koukkuniemen noudattamaan hoitohenkilökunnan määrä-suositusta.
Ja nythän sitä vaaditaan yleisesti.
Hyssälä myös teetätti selvityksen vanhustenhoidon tilasta. Se yritettiin vähätellä taka-alalle, mutta ilmeisesti se kuitenkin ehti herätellä ihmisiä. Vai oliko se sittenkin vaalit?
Myös sellaisesta vaietaan täysin kuin Paras-hanke. Siinä olisi kuulemma paljon hyvää, mutta en minäkään tiedä enempää.
Saarelan ansio opiskelijoiden puolestapuhujana yritetään mitätöidä henkilö herjalla jne.
Ala-arvoista politiikkaa.

Äänestä
  • "Saarelan ansio opiskelijoiden puolestapuhujana yritetään mitätöidä henkilö herjalla jne.
    Ala-arvoista politiikkaa."

    Saarelalla oli valta päättää opintotuen korotuksen puolesta - ainoastaan huomioimalla se määrärahojen jaossa, mutta kyseinen henkilö ei sitä tehnyt.

    Selkärangatonta "puolestapuhumista", jos itse omilla päätöksillään estää "puolestapuhumisen" toteutumisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voimissaan... kirjoitti:

tampereella?

Jokainen varmaan muistaa koukkuniemen vanhainkodin tapauksen - liian vähän sairaanhoitajia hoitamassa vanhuksia. Henkilökunta kovilla ja vanhuksille ehditään antamaan vain välttämätön hoito.

Tampereella sosiaali- ja terveystoimella näyttäisi olevan ihan omat lain tulkintansa ja se ei ainakaan edistä köyhien hyvinvointia. Useat opiskelijat ovat varmaan vuosien saatossa törmänneet tampereen kaupungin tapaan olla myöntämättä toimeentulotukea. Vanhukset, sairaat, työttömät ja opiskelijat eivät kuulu parhaaseen A-ryhmään.

Voisikohan tampereen kaupunkia pitää varoittavana esimerkkinä näiden puolueiden kovista arvoista, toisten ihmisten kunnioituksen puutteesta ja esimerkkinä siitä, että vain parhaseen A-ryhmään kuuluvilla on ihmisoikeudet?

Löytyykö suomesta kaupunkia, joissa nämä puolueet olisivat olleet edistämässä tasapuolisesti kaikkien kuntalaisten elämisen tasoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu