Miten kauan kannattaa uskotella itselleen että huomenna olisi parempi päivä ja että kaikki muuttuu? Olen yrittänyt uskotella sitä itselleni jo ties kuinka monta vuotta ja olla iloinen. Ei jumalauta auta, tämä yksinäisyys masentaa aina vain pahemmin. Niin helppoa olisi heittäytyä auton alle, loppuisi kärsimykset kerralla. Ehkäpä edes se asia toteutuisi pian.
Parempi huominen?
Yksinäinen mies
181232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
mutta ei kannata luovuttaa milloinkaan. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.
Ei tätä elämää kyllä kauan tätä menoa jatku. Olin aina yrittänyt pitää terveydestäni huolta mutta verenpaineeni on ollut koholla jo aika kauan. Lisäksi tulee unettomuutta sekä painon tippumista. Uskallan väittää että tämä kaikki johtuu yksinäisyydestäni. Ja kierre vain pahenee kun väsyneenä pitäisi yrittää jaksaa arkea, menee vain vielä huonommin.
...kiitos sulle kun jaksat kannustaa mutta saa nähdä kuinka kauan enää jaksan.
unilääkkeitä?
En halua käyttää lääkkeitä koska ei ne itse ongelmaa kuitenkaan poista. Lyhyen ajan ne voivat helpottaa mutta ei semmosia kauan halua käyttää.
Jos vaikka vuoden käyttäisi...tai puolivuotta.Se voisi auttaa hyvinkin.
Jos olisin sinä, kokeilisin!
Mietin joskus sitä että kannattaako aina ajatella että: "no huomenna olen onnellinen, huomenna teen sitä ja tätä". Silloinhan kaikki tapahtuu vasta huomenna.
Yleensä kun asioita miettii ne muuttuvat pahemmiksi pitäisi vaan osata antaa mennä.
Teetkö elämässäsi niitä asioita joita haluaisit?
No en kylläkään tee asioita joita haluaisin. En enää edes tiedä mitä haluan tehdä kun suurimman osan ajastani istun kotona yksin. Ja ainoat ihmiset joille yleensä puhun on kaupan kassatäti joille sanotaan yleen "hei" ja "kiitos". Siinä tämän luuserin elämä!
Murhaajat, perheväkivaltaa tekevät ja varkaat ovat luusereita, et sinä. Olet ihan kuten muut.
Parhaat vuotesi koittavat vielä!! Vuodet, jolloin et ole yksinäinen.
Sori että valitan täällä mutta olo on niin surkea. Kiitos kuitenkin sulle.
pitäisi opettaa enemmän sosiaalisia taitoja. Ajattele jos kaupan kassa sanoisi joskus jotain muutakin kun sen hein. Olen itse kassalla töissä
ja jään mieluusti juttelemaan asiakkaille jotain muutakin kun hei,kiitos, ole hyvä, näkemiin.
Ehkä siitä olisi jotain piristystä jos miettisi mitä haluaisi tehdä. Eihän se tarvi olla iso asia. Joskus mieltä piristää ulos lähteminen. Minä voin sanoa etten ennen liikkunut muualle kuin kotia ja kouluun, viikonloput oli tuskaa. Nykyään mieltä piristää vaikka kävelylenkki.
En tiedä onko tästä mitään iloa.
Harmittaa että maailmasta on tullut jotenkin kolkko paikka ihmisille.
ehkä minun pitäisi mennä kaupan kassalle töihin? Olisi vähän vaihtelua tylsään rutiinityöhön mitä teen. Istun yleensä päivät pitkät pari neliön huoneessa naputtelemassa tietokonetta. Ei ihan sitä mitä pienenä toivoin elämältä... luulin että työnteko olisi sosiaalisempaa mutta taisin valita väärän alan. Olisi pitänyt mennä vaikka sairaanhoitajaksi.
Jos joku olisi kysynyt minulta kuusi vuotta sitten missä olisin vuonna 2007? Olisin vastannut toisin. En kuvitellut ikinä uskaltavani puhua edes kenellekkään saati olla töissä kassalla.
Kassatyö sopii jos siitä todella pitää. Toisille se näyttää olevan pakkopullaa ja heidän suusta hädin tuskin kuuluu edes hei.
Sinulle pitäis rakentaa isompi huone jossa on isot ikkunat josta näkee ulos.
on pakko olla sosiaalinen.
Niin minäkin tein.
Terv. ex-ujo.
Valittaminen on ihan ok. Kunhan ei tee itselleen mitään. Surra saa aina!
äärettömän hyväsydäminen ihminen, tuotat 100% hyötyä yhteiskunnalle ylistävillä kommenteillasi.
Tuo oli mukavasti sanottu.
Itsekin olen varmaan n.15 vuotiaasta uskotellut itselleni, että kaikki paranee vielä. Nyt ikää jo 23, mutta tuntuu, että näin ei ole käynyt. Päin vastoin, olen suuremmnan osan ajasta masentunut/alakuloinen kuin silloin 15 vuotiaana. Olen yrittänyt jonkun verran tehdä asian eteen töitä, mutta en vaan pysty rakentamaan ystävyyttä/läheisyyttä.
Se on nykyään kamala tunne kun ei enää koe iloa vapaa-ajasta, mistään saavutuksista. Kaikki vaan on samaa harmaata, jaksamisen yrittämistä.
En kyllä kauheesti osaa enää uskotella itselleni, että kaikki kääntyy parhain päin. Hallitsevia tuntemuksia ovat syyllisyys elämän hukkaamisesta, ahditus, kaikkien velvollisuuksien ajatteliminen. Sitä ei kaikki ymmärrä täällä mitä se todella on kun elämään ei kuulu ollenkaan läheisyyttä, rakkautta tai mitään mistä saisi positiivista energiaa. Helppo on sanoa, että kaikki menee varmasti paremmin, mutta todellisuudessa se kannettava taakka vaan kasvaa ja lisääntyy. Yksinäisyys, ahdistus ja syylisyys ovat itseään ruokkivia tuntemuksia.