Vanhanen rehellisenä

Pieni välihuomio meneillään olevasta Ylen vaalikeskustelusta. Vanhanen kehuu Ihalaista niin paljon, että punamulta lienee todellakin sovittu asia. Vai olisiko Vanhanen niin viekas, että hännystelee demareita harhauttaakseen nämä turvallisuuden tunteen ooppiumiin? Epäilen.

Muuten olen sitä mieltä, että nykyisen kaltaiset vaalikeskustelut olisi lopetettava kokonaan. Leif Salménin kaltaiset älykkäät inkvisiittorit takaisin ruutuun (A-pisteen pallopää ei ollut tarpeeksi älykäs). Nykyisen kaltaiset vaalikeskustelut ovat määrämittaisia vaalipuheita, joissa osallistujat eivät joudu vastuuseen heitoistaan.
5735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hän katseli yhtä punaisten lasien läpi, mitä sinäkin rämpylä. Ei ei ja vielä kerran ei.

Äänestä
  • Niin, kunnon toimittajia ei Suomessa montaa ole. Laatikainen ja Hokkanen ovat parhaat.

    Äänestä

  • Salmén on täys´kommunisti, mutta huomionarvoista on se, että hän hiillosti tasapuolisesti. Älykkäälle kotiinpäin veto on vastenmielistä.

    Äänestä

Niissä on aivan toisenlainen ilmapiirikin. Ei sellaista sähköistä kireyttä kuin ylen.
Veikkaan, että toimittajat sen tekevät.

Äänestä

... tuo vaalikeskustelu. Siellä puoluejohtajat vain toitottivat omia vaaliohjelmiaan. Politiikkaa seuraavalle siellä ei ollut mitään uutta. Minä jopa työlästyin niin paljon, että räppäsin kiinni television ennen ohjelman loppua.

Jotain Salmenin tapaista säpinää ja älyllistä esiintuloa kaivattaisiin vaaliohjelmiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


individi kirjoitti:

Pieni välihuomio meneillään olevasta Ylen vaalikeskustelusta. Vanhanen kehuu Ihalaista niin paljon, että punamulta lienee todellakin sovittu asia. Vai olisiko Vanhanen niin viekas, että hännystelee demareita harhauttaakseen nämä turvallisuuden tunteen ooppiumiin? Epäilen.

Muuten olen sitä mieltä, että nykyisen kaltaiset vaalikeskustelut olisi lopetettava kokonaan. Leif Salménin kaltaiset älykkäät inkvisiittorit takaisin ruutuun (A-pisteen pallopää ei ollut tarpeeksi älykäs). Nykyisen kaltaiset vaalikeskustelut ovat määrämittaisia vaalipuheita, joissa osallistujat eivät joudu vastuuseen heitoistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu