Vaalivideot

Katselin sattumalta erään alueen Keskustan
vaalivideoita ja tarkastelin sillä silmällä
kuka parhaiten erottuu ja osaa tuoda asiat esille.
Keskiarvoksi antaisin tyydyttävä.
Yksi ehdokas erottui selvästi muista lämpimällä
rauhallisella ja selkeästi varmalla otteella.
Johtuen kyllä ammatistakin ,koska toimii ihmisten
edessä päivittäin!Oikeasti sympaattinen kaveri,
koska on tullut muutaman kerran tarinoitua.
Toinen mielestäni hyvä oli nainen jossa oli
kuvattu perhe-elämää ja arvoja vaikkei hänen
ulos antinsa ollut mitään parasta.
Kaikkein pahimmat flopit oli istuvilla sekä
entisellä kansanedustajalla.
Heidän videonsa oli rutiinin omaista ulkoa
opeteltua liturgiaa jossa ei ollut aitoa
spontaanimaisuutta.
Katselkaa videiota ja ajatelkaa ehdokas eduskunnan
puhuja pönttöön.
Vaikka edustajalla olisi miten hyviä näkemyksiä
ja alotteita,mutta haän ei osaa julki tuoda niitä
mieleen jäävästi,niin hyvin vaikea saada kannatusta asioille.
Tuossa ensimmäisessä jota kehuin oli jännä
piirre eli hän heitti pallon äänestäjälle
hyvin miellyttävästi.
Esiintymistaidossa on paljon tehtävää samoin
kuin ulkoisen imagon luomisessa.
Miten henkilö joka ei hyvin osaa omaa imagoa tuoda
esille voi nostaa sitä suuremalle ryhmälle?
Rahaa ryhmän "kotivideoon" oli käytetty runsaasti.
Videot oli amatööritasoa.
0310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ei suosion tae kirjoitti:

Katselin sattumalta erään alueen Keskustan
vaalivideoita ja tarkastelin sillä silmällä
kuka parhaiten erottuu ja osaa tuoda asiat esille.
Keskiarvoksi antaisin tyydyttävä.
Yksi ehdokas erottui selvästi muista lämpimällä
rauhallisella ja selkeästi varmalla otteella.
Johtuen kyllä ammatistakin ,koska toimii ihmisten
edessä päivittäin!Oikeasti sympaattinen kaveri,
koska on tullut muutaman kerran tarinoitua.
Toinen mielestäni hyvä oli nainen jossa oli
kuvattu perhe-elämää ja arvoja vaikkei hänen
ulos antinsa ollut mitään parasta.
Kaikkein pahimmat flopit oli istuvilla sekä
entisellä kansanedustajalla.
Heidän videonsa oli rutiinin omaista ulkoa
opeteltua liturgiaa jossa ei ollut aitoa
spontaanimaisuutta.
Katselkaa videiota ja ajatelkaa ehdokas eduskunnan
puhuja pönttöön.
Vaikka edustajalla olisi miten hyviä näkemyksiä
ja alotteita,mutta haän ei osaa julki tuoda niitä
mieleen jäävästi,niin hyvin vaikea saada kannatusta asioille.
Tuossa ensimmäisessä jota kehuin oli jännä
piirre eli hän heitti pallon äänestäjälle
hyvin miellyttävästi.
Esiintymistaidossa on paljon tehtävää samoin
kuin ulkoisen imagon luomisessa.
Miten henkilö joka ei hyvin osaa omaa imagoa tuoda
esille voi nostaa sitä suuremalle ryhmälle?
Rahaa ryhmän "kotivideoon" oli käytetty runsaasti.
Videot oli amatööritasoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu