Minulle, maailman huolellisemmalle ihmiselle tapahtui se, mitä en olisi uskonut tapahtuvan. Kuukautiset jäi pois ja pistin stressin piikkiin. Kun niitä ei siltikään kuulunut, tein testin ja PAM. Raskaana. Ystäväni, joka odotteli kanssani tulosta huomatti miten mun kädet tärisi ja naama loisti valkoisena. Marssin saman tien ehkäisyneuvolaan ja pääsin siitä sitten nopeasti lääkärille (vapaa aika juuri silloin) Selvitettiin että olin oliko se nyt 8:s viikko, en sitä muista. Kun minulta kysyttiin mitä aion tehdä, vastasin suorin käsin että keskeytys on ainoa mun tuntema käsite tilanteessani. He antoivat seuraavan ajan muutaman viikon päähän ja käskivät vielä miettiä asiaa poikaystävänikin kanssa. Kotimatkalla aloin miettiä että mitä jos ei sit kuitenkaan keskeytystä..
Kerroin poikaystävälleni itkien mikä vahinko oli käynyt, olimme molemmat puhuneet kaksi kuukautta aikaisemmin että ensin opiskelut ja sitten keskitytään muihin juttuihin. Hänkään ei siis halunnut lasta. Seuraavat kaksi viikkoa kävelin horroksessa ja itkin päivittäin. Mietin kyllä kaikki vaihtoehdot, mutta keskeytyksen koin läheisimpänä elämäntilanteessani.
Minulle tehtiin lääkkeellinen keskeytys. Poikaystäväni oli molempina kertoina mukana, se lämmitti aivan mielettömästi. Kun vietin sen toisen päivän sairaalassa, olo oli kamala, siis fyysisesti. Sattui kun olin saanut emättimeen lääkkeet jotka "hoitivat" keskeytyksen loppuun. Oksensin ja oli kylmä, enkä todella pystyny kävelemään kunnolla. Illalla lähdin poikaystäväni kanssa ( hän oli odottanut sairaalassa 10 tuntia minua) kotiin.
Seuraavat päivät olivat raskaampia kuin muut. Mutta viikon päästä aloin päästä kiinni normaaliuteen.
Nyt jäin miettimään sitä, kun läheiseni kysyi miten niinkin tunteellinen ihminen kuin minä saattoi tehdä sellaisen ratkaisun ja miten pystyn jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut..
Olen seurannut kuinka ystäväni ovat saaneet lapsia teini-iästä eteenpäin, kaikki lapset ovat eri miesten ja naisten kanssa, he eivät ole opiskelleet mitään peruskoulun jälkeen ja elävät ainoastaan tuilla. Koen että mun tehtävänä on kouluttautua (opiskelen korkeakoulussa) jonka jälkeen menen töihin ja samalla kasvan aikuiseksi ja samalla teen paikan valmiiksi ehkä tulevalle lapselleni. Koko tänä vuotena ei ole tuntunut pahalta. Vähän tietenkin kaihertaa mieltä toisinaan, mutta kenen hyvänsä tärkeän ja läheisen kuoleman johdosta tunnen niin.
Te, jotka olette miettimässä aborttia ja mietitte mitä se esim. henkisesti tekee teille. Puhukaa. Itse tein päätöksen ja sen kanssa elän, mutta läheiseni ovat olleet ihania ja sain heidän kanssa keskustella asiasta. Se on ihan sama puhutteko ulkopuoliselle auttajalle vai läheisillenne. Puhukaa. Luulen että se auttanut minua.
Abortissa ei ole mitään hävettävää, jos siihen päätökseen päätyy. Parempi abortti kuin se että äiti ei ole valmis ja luetaan lehdestä mitä kaikkea kauheaa äiti tekikään lapselleen. Toisia tapauksia ovat nämä adoptiolapset, jotka saavat kodin, jossa unohdetaan että adoptiolapsi on yhtäkuin oikea ja OMA lapsi. Tiedän muutaman lastenkotitapauksen vastaavanlaisista tilanteista. Sattuu semmoinenkin.
Halusin esimerkilläni helpottaa tilanteitanne. Olen itse aivan normaaleita perhearvoja kunnioittava 25 vuotias nainen joka oli yksinkertaisesti keskenkasvuinen itse omassa elämässään. ja tein abortin.
Kerroin poikaystävälleni itkien mikä vahinko oli käynyt, olimme molemmat puhuneet kaksi kuukautta aikaisemmin että ensin opiskelut ja sitten keskitytään muihin juttuihin. Hänkään ei siis halunnut lasta. Seuraavat kaksi viikkoa kävelin horroksessa ja itkin päivittäin. Mietin kyllä kaikki vaihtoehdot, mutta keskeytyksen koin läheisimpänä elämäntilanteessani.
Minulle tehtiin lääkkeellinen keskeytys. Poikaystäväni oli molempina kertoina mukana, se lämmitti aivan mielettömästi. Kun vietin sen toisen päivän sairaalassa, olo oli kamala, siis fyysisesti. Sattui kun olin saanut emättimeen lääkkeet jotka "hoitivat" keskeytyksen loppuun. Oksensin ja oli kylmä, enkä todella pystyny kävelemään kunnolla. Illalla lähdin poikaystäväni kanssa ( hän oli odottanut sairaalassa 10 tuntia minua) kotiin.
Seuraavat päivät olivat raskaampia kuin muut. Mutta viikon päästä aloin päästä kiinni normaaliuteen.
Nyt jäin miettimään sitä, kun läheiseni kysyi miten niinkin tunteellinen ihminen kuin minä saattoi tehdä sellaisen ratkaisun ja miten pystyn jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut..
Olen seurannut kuinka ystäväni ovat saaneet lapsia teini-iästä eteenpäin, kaikki lapset ovat eri miesten ja naisten kanssa, he eivät ole opiskelleet mitään peruskoulun jälkeen ja elävät ainoastaan tuilla. Koen että mun tehtävänä on kouluttautua (opiskelen korkeakoulussa) jonka jälkeen menen töihin ja samalla kasvan aikuiseksi ja samalla teen paikan valmiiksi ehkä tulevalle lapselleni. Koko tänä vuotena ei ole tuntunut pahalta. Vähän tietenkin kaihertaa mieltä toisinaan, mutta kenen hyvänsä tärkeän ja läheisen kuoleman johdosta tunnen niin.
Te, jotka olette miettimässä aborttia ja mietitte mitä se esim. henkisesti tekee teille. Puhukaa. Itse tein päätöksen ja sen kanssa elän, mutta läheiseni ovat olleet ihania ja sain heidän kanssa keskustella asiasta. Se on ihan sama puhutteko ulkopuoliselle auttajalle vai läheisillenne. Puhukaa. Luulen että se auttanut minua.
Abortissa ei ole mitään hävettävää, jos siihen päätökseen päätyy. Parempi abortti kuin se että äiti ei ole valmis ja luetaan lehdestä mitä kaikkea kauheaa äiti tekikään lapselleen. Toisia tapauksia ovat nämä adoptiolapset, jotka saavat kodin, jossa unohdetaan että adoptiolapsi on yhtäkuin oikea ja OMA lapsi. Tiedän muutaman lastenkotitapauksen vastaavanlaisista tilanteista. Sattuu semmoinenkin.
Halusin esimerkilläni helpottaa tilanteitanne. Olen itse aivan normaaleita perhearvoja kunnioittava 25 vuotias nainen joka oli yksinkertaisesti keskenkasvuinen itse omassa elämässään. ja tein abortin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kyllä veti sanattomaksi. Ihme ettei itku tullu ku oon kans sellanen tosi herkkä ihminen. En voi kai muuta sanoa että teit rohkean teon ja pystyt myös elämään sen kanssa. Vaikka ei tunnetakaan, olen sinusta tavallaan ylpeä. :)
Rauhallinen kokemus sinulla. Kirjoituksesta huomasi miten se oli sinun oma päätös, mutta poikaystävän mielipide tuki omaasi.
Mitä jos olisit halunnut jatkaa raskautta? Olisiko poikaystäväsi ymmärtänyt asian?
Kiitos HeidiKlym lämpimästä kommentistasi. Sinunlainen ihminen on mielettömän arvokasta nykymaailmassa.
Ja siis poikaystäväni oli tehnyt selväksi että jos raskaus etenee pitemmälle, hän ei haluaisi keskeytystä. Sanoin lääkärin jälkeen hänelle, ennen ensimmäisen piööerin ottamista, että minusta tuntuu että jatkan raskautta kuitenkin, jota ei tyrmännyt silloinkaan. Hän oli alusta lähtien sanonut että tiedän mitä hän on mieltä asiasta, mutta lopullinen päätös on minulla. Kävimme kävelemässä vielä ja pohdimme kaikki mahdolliset vaihtoehdot.
Poikaystävä tuki todella ihanasti, olimme siinä vaiheessa seurustelleet vasta kaksi vuotta ja opin niin paljon enemmän hänestä siinä tilanteessa. Olemme edelleen yhdessä ja puhuimme juuri tästä asiasta. Olemme täysin tyytyväisiä ratkaisuun, molemmat.
yksi sukulaisnainen teki abortin nuorempana ja nyt 30-kymppisenä kärsii lapsettomuudesta ja on käynyt läpi rankat hedelmöitys-hoidot tuloksetta. että näinkin voi käydä, nyt hän syyttää asiasta itseään ja ajattelee, että ilman aborttia hän voisi olla 5-vuotiaan lapsen äiti. Tätäkin puolta kannattaa miettiä, abortti ei mene aina hyvin, aika monta tapausta olen kuullut, että lapsettomuutta on toimenpide aiheuttanut. Miettikää sitä, ennen kuin annatte tappaa oman lapsenne sisällänne.
Sitähän ei voi kukaan tietää, että mistä lapsettomuus nyt johtuu jos ei mitään elimellistä vikaa ole löytynyt.
Omaan tuttavapiiriini kuuluu useampikin lapsettomuudesta kärsinyt, jotka kuitenkin erottuaan toisen kumppanin kanssa ovat onnistuneet tulemaan raskaaksi.(Ja onhan näitä pareja julkkiksissakin.)
Kuten myös tiedän tapauksia, että on perheessä yksi lapsi, mutta toista ei kuulu ei näy vaikka olisi vuosikaudet odotettu. Maailma on ihmeitä täynnä, eikä kaikelle aina löydy selityksiä. Tälläisessä tapauksessa tietysti on aikamoiset itsesyytökset, että johtuuko se lapsettomuus aiemmin tehdystä abortista.
mä olen noin 13-v asti halunnu omaa vauvaa....pari kymppisenä tyttären sain enkä IKINÄ luopuis pois...olihan meillä entisen miehen kanssa puhetta siitä että abortoinko,sano etten tiiä... mutta nykyään meän tytär on meän elämän valo...:)
varmaan sinulle se oikea, mutta pakko myöntää että on surullista jos 25-vuotias, vakaassa parisuhteessa oleva nainen tekee abortin siksi, että on ammattikorkeakoulu kesken. :(
Elämä ei ole koskaan valmis lapselle, kun valmistuu, työt ovat pätkätöitä, kun saa vakipaikan, töissä on tärkeää ponnistella saavuttaakseen asemansa jne jne.
Tunnen esim. monta lääkäriä, jotka ovat tehneet lapsensa opiskeluaikana, siis perustutkintoa tehdessään, ja silti ovat valmistuneet, saaneet töitä jne.
Nämä ovat arvokysymyksiä, joissa sinä valitsit niin kuin parhaaksi näit.
Muista kuitenkin, että jos on vakaa parisuhde, ja jos se valmistuminen lykkääntyisi vuodella - kahdella, niin lapsen saaminen voi olla arvokkaampaa.
Kaikkea hyvää sinulle jatkoon kuitenkin!
T. 23-vuotias, lapseton yliopisto- opiskelija
kuules nyt, elämässä tapahtuu paljon asioita joita et voi itse hallita. Jos sinulle ei ole vielä tuohon ikään selvinnyt sekään asia niin oletpa pumpulissa kavanut.
Sitten kun viimein valmistut, niin et välttämättä saa lasta kuin kaupasta tilaamalla.
Lapsi ei välttämättä ole ihana pieni nyytti, vaan saattaa itkeä 3kk putkeen, mies saattaa lähteä, parisuhde mennä poikki.....
et voi hallita kaikkea!
Sääli pientä jonka annoit kuolla sisääsi, minulla menee ainakin aina vilunväreet kun kuulen sanan abortti
Itse tulin raskaaksi kun olin 19v eikä todellakaan abortti ollut vaihtoehto. Meinasin antaa lapseni adoptoitavaksi, mutta mies kannusti pitämään. Hän tosin lähti lapsen synnyttyä, mutta hyvin olemme pärjänneet, ja olen paljon onnellisempi kuin ilman lasta.
Ter.Ensimmäiseen ammattiin opiskeleva 23v nainen
kun et kerran lasta halua. toivon ettei kohdallesi enää toista raskautta satu, oli tuo sen verta raskasta. tsemppiä!
Siis kannattaisi lukea ihan ajatuksen kanssa mitä aloittaja kirjoitti.
Missä vaiheessa hän sanoi, ettei halua tulevaisuudessa lasta?
Kertoi nimenomaan miten siinä tilanteessa nuorempana, teki abortin koska katsoi ettei ollut kykenevä tuolloin ja sen ikäisenä jälkikasvusta vastuuta ottamaan.
ku ei osata lukee loppuun ja ajatuksella niin tulee näitä väärinkäsityksiä...
Alottaja ei missään sanonu ettei tulevaisuudessa haluaisi lasta...
HohHoi
... tein abortin. Ja suurinpiirtein samoin perustein. Siitä on nyt toistakymmentä vuotta.
Kun sitten vajaa kymmenen vuotta myöhemmin sain ensimmäisen lapseni, mietin toisinaan maailman julmuutta syntymättömiä kohtaan. Pieni ihmisen alku, täysin viaton kaikkeen, niin käsittämättömän alussa ja elämään tarkoitettu... millä ihmeen oikeudella minä - tai kukaan muukaan - voi keskeyttää sen, mihin tällä syntymättömällä on täysi oikeus?
Abortin hankkimisen aikaan olin tyhmä ja itsekeskeinen, lellitty "kakara". Kierrätin kaikki asiat itseni kautta ja vaikka minulla olisi ollut kohtuulliset taloudelliset mahdollisuudet sekä tukiverkko, en silti - täysin itsekkäistä syistä - halunnut antaa lapselle mahdollisuutta.
Nyt, pian kahden lapsen äitinä, olen täysin aborttikielteinen. Mielestäni vasta omien lasten myötä ihminen tajuaa oman paikkansa ja merkityksensä elämässä - tai oikeastaan merkityksettömyyden, mitä itsekeskeiseen oman hyvän tavoitteluun tulee.
Eli teit abortin silloin kun se sopi sinulle !
Nyt, pian kahden lapsen äitinä olet täysin abortinkielteinen = nyt sinulle ei "sovi" abortti. Äiteyskö kaiken muutti ?
Ajatella, voi olla niinkin päin, että ennen esikoiseni syntymää en olisi voinut kuvitella (10 v vakisuuhteessa) tekeväni aborttia, mutta nyt 1 vuotiaan äitinä, ehkäisyn petettyä, tein abortin ja se oli minulle oikea ratkaisu.
Minua ärsyttää suunnattomasti että kuvitellaan että "äiti-ihminen" ei voisi tehdä alkuraskauden keskeyystä. Toisilla niin ..... rakastan lastani suunnattomasti, mutta olen aivan varma, että perheemme on tässä, yksi lapsi riittää.
Voi käydä myös niinkuin minulle, että jos olisin joskus nuorena tullut vahingossa raskaaksi, olisin luultavasti lapsen päätynyt pitämään tilanteessa kuin tilanteessa.
Olen äiti nyt jo useammalle lapselle ja tulin täysin suunnittelematta raskaaksi, tilanteessa kun lapset oli jo "tehtynä" ja ikää sen verran että voi sanoa että "ei enää niin nuori". Aiemmin olen ollut aborttia vastaan, eli hyväksynyt vain jos kyseessä on sikiön vamma tai hengenvaara äidille. Mutta niin se mieli vain muuttui kun olikin tosi kyseessä omalla kohdalla. Ratkaisu oli surullinen, masentava ja henkisesti raskas, mutta loppupelissä huojennus ja mielenrauha oli valtava kun aikaa oli kulunut tapahtuneesta. Jos olisi aikakone jolla voisi palata taaksepäin, tekisin silti ihan saman ratkaisun. (Tai ehkä olisin selibaatissa sen rakastelukerran kun ehkäisy petti.)
Kiinnitin samaan huomioita kuin sinä, että tuo joku henkilö itse käytti abortin mahdollisuutta mutta kieltäisi sen muilta tytöiltä. Onpa hyvin itsekäs nainen.
Oma tätini sai 3 lasta ja sen jälkeen ei jaksanut vain enää uutta raskautta, joten teki abortin, koska raskaus oli vahinko ja ehkäisy pettänyt.
Mieli tosiaan voi muuttua ja parempi olla tuomitsematta toisia. Hyvää jatkoa sinullekin!
Haluat ilmeisesti vain parasta lapsillesi? Haluat kuitenkin tarjota lapsillesi aborttikielteisen linjan? Et haluasi, että lapsillasi olisi mahdollisuus aborttiin tulevaisuudessa? Miksi?
Haluat heidän tekevän lapsensa jo "kypsymättöminä, tyhminä, itsekeskeisinä lellittyinä kakaroina", vain koska heillä on ehkä taloudelliset edellytykset tehdä lapsia? Mietitkö miten turhaa uhrautumisesi lastesi vuoksi onkaan ollut, jos heidän tulevaisuudessaan ei olisi muita vaihtoehtoja kuin uhrautua jos vahinko käy? Heittää hyvästit omille haaveilleen, tavoitteilleen, päämäärilleen, koska sattuu olemaan (/tyttöystävä sattuu olemaan) vahingossa raskaana... Toivotko lastesi uhraavan oman onnensa silloin vai toivoisitko heidänkin nauttivan elämästään? Toivoisitko lastesikin tekevän lapsia kuten sinä; vasta silloin kun on valmis vanhemmuuteen?
... ja helppo vastaus: Jos oma lapseni olisi tilanteessa, jossa itse olin nuorena ja kertoisi siitä minulle, olisi vastaukseni ehdoton EI.
Julmaa tai itsekästä, ihan miten vain. En salli muille, läheisillenikään, asioita, joihin itse olen hölmöyksissäni sortunut. Sanotaan vaikka niin, että olen oppinut ja välitän tietoa edelleen. Ja olen myös jyrkkä mielipiteissäni.
Itse en aikanani kertonut tilanteesta vanhemmilleni. Miksi olisinkaan, se olisi aiheuttanut heille vain turhaa ahdistusta.
Ei kuule hyvä pikku aivo abortteja tehdä mielen muuttumisen ansiosta - ei ainakaan pitäisi. Kyllä syyt ovat tässä: Ikä ja terveydelliset tekijät. Sanokoot kauniissa ja rohkeissa mitä vaan.
lastenkotiin joutuminen on ihan eri asia kun lapsen adoptio. lastenkotiin joutunut lapsi on sijoitettu sinne koska hänen fyysinen ja/psyykkinen terveytensä on ollut vaarassa hänen ollessaan vanhempiensa luona. lapsen oikeat vanhemmat ovat edelleen hänen virallisia huoltajiaan. jos koti olot paranevat niin lapsi palaa kotiin. sijoitus paikkoja ovat myös sijaiskodit.
kun taas lapsi adoptoidaan perheeseen, niin adoptio vanhemmista tulee lapsen viralliset huoltajat eikä alkuperäsillä vanhemmilla ole oikeuksia lastaan kohtaan. alkuperäset vanhemmat luopuvat siis vanhemmuudestaan. lapsia ei adoptoida lastenkoteihin vaan perheisiin joissa ei yleensä ole kovin montaa lasta. perheet ovat yleensä lapsettomia pareja.
moi
mä kans 25 v olin keskenkasvunen. onneks en koskaan tullu raskaaks, käytin tarkasti ehkäsyä pillereitä ja kumia niin vältyin tolta kokemukselta.
nyt oon 35 v ja raskaana. tarpeeks ikää ja kokemusta, haluan todella äidiks.
en ole abortin kannalla kun ääritilanteissa, joihin mm kuuluvat äidin oma kypsymättömyys / jos on itsekin vielä lapsi niin kuin moni meistä on piiiitkääään.
tsemiä!
t. Katariina
Onko ensimmäinen lapsi tulossa? Onnittelut!
Tiivistit aika oleellisen, eli huolellinen ehkäisy. Itse en luottanut pelkkään pilleriehkäisyyn, koska aina on oksentamisen vaara.
Yksi vahinko tuli ja sen jälkeen keskenmeno, eli vahingosta tiesin vasta km:n tultua. Huh huh.
Sen perästä ei ole sitten vaavia kuulunut vaikka yritystä on.