Talousarvio.

Olen tonkinut nettiä ja koittanut soitella pariin autokouluun ja hinnoista saa tosi sekavia ja "niin sehän on sillai että ......" luokka olevia vastauksia.

Voisiko joku antaa jonkinlaiset budjettiraamit kun pitää tuolle jälkikasvulle alkaa kohta maksamaan sitä korttia.

Ja paljonko tulee lisää, jos siihen haluaa samaan syssyyn MP-kortin, jotta isillä ja tyttärellä olisi sama kulkuneuvo käytössä.
122115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

läpi ja kysyin kuinka paljon I-vaihe tulee heillä maksamaan, kun siinä ajaa minimitunnit ja pimeänajon ja rata-ajon (käskin siis ilmoittamaan myös sen heidän kauttaan järjestyvän rata-ajon ratamaksuineen). Ja kielsin laskemasta viranomaismaksuja tähän tarjoukseen, koska ne ovat kaikilla samat.

Sanoin myös, että meiltä tulee kaksi nuorta halvimpaan kouluun. Kartelliepäily on suuri, koska aika samaan raamiin ne hinnat menivät kahdeksalla koululla. Mutta 5 euroa halvempi koulu kuin seuraavaksi halvin voitti lopulta meidän perheen ajot.

Ja vaihtelua eri paikkakuntien välillä on paljon, joten ei auta täältä kysellä "Suomen yleisiä" hintoja.

Äänestä
  • Ei kai sentään se vitonen ollu syy valita autokoulua!!!
    Kai teillä jokin muukin syy oli valita.

    Äänestä

Missä suunnalla pitäisi autokoulu käydä? Niinkuin sanottua, niin eroja löytyy hinnoissa. Kysyn siksi että missä suunnalla, että joku ehkä osaisi sanoa tarkemmin.
Tuossa katsoin yhden autokoulun sivuja, niin B ajokortti 1190euroa ilman viranomais kuluja. A kortti sitten nostaa sitä hintaa. Voi saada jostain vähän halvemmalla jos ne ajaa yhdessä.

Äänestä
  • Tämä jo kertoi enemmän, kuin puhelinkierros paikkakunnan autokouluissa.

    Nyt on sähköpostikyselykierros menossa.=)

    Oulu se paikka ja ainakin netin sivustoilta lytyy kyllä tietoja kalustosta ja valmiit lomakkeet yms.

    Paljonkos ne viranomaiskulut sitten on.
    Onneksi saan tuttavalta lääkärintodistuksen sixpäkillä.

    Äänestä

  • Ramppa2 kirjoitti:

    Tämä jo kertoi enemmän, kuin puhelinkierros paikkakunnan autokouluissa.

    mun BC-kortti makso n. 1300 € ja viranomaiskulut 60 €. nää tiedot on länsi-suomesta.

    Ajokorttilupa maksaa 60euroa
    Ja sitten ne tutkintomaksut. Liukkaan radan maksu ja pimeän rata ei välttämättä aina kuulu siihen ykkösvaiheen hintaan.

    http://www.ajovarma.fi --> tuo on se firma, mikä järjestää ne kokeet. Nettisivuilta löytyy eri kokeiden hinnat.

    http://www.poliisi.fi --> tuolta löytyy hieman lisää tietoa siitä ajokorttiluvasta.

    Äänestä

  • näin täällä kirjoitti:

    mun BC-kortti makso n. 1300 € ja viranomaiskulut 60 €. nää tiedot on länsi-suomesta.

    Jos BC-kortin jostain saat n. 1300 eurolla, täytyy sanoa että aika hyvin. Itsellä menee pelkästään autokoululle 1449€, lisäksi rata-ajo (I-vaihe) 35€, pimeänajo 49€. Viranomaismaksuja: ajokorttilupa poliisilta 60€, tutkintomaksut katsastusasemalle 53€/ajokorttiluokka, eli BC-kortilla yhteensä 106€.

    Sit näiden lisäksi vielä II-vaihe omalla autolla ajettuna 225€ ja ratamaksu 65€.

    Eli kun nää kaikki summaa, tulee kortille hintaa jo noin 2000€..

    Äänestä

  • ´89 kirjoitti:

    Jos koko pottia, myös kakkosvaihe ja kaikki mukaan, niin toi voi olla lähellä totuutta toi sun laskelmas.

    Äänestä

  • ´89 kirjoitti:

    Jos BC-kortin jostain saat n. 1300 eurolla, täytyy sanoa että aika hyvin. Itsellä menee pelkästään autokoululle 1449€, lisäksi rata-ajo (I-vaihe) 35€, pimeänajo 49€. Viranomaismaksuja: ajokorttilupa poliisilta 60€, tutkintomaksut katsastusasemalle 53€/ajokorttiluokka, eli BC-kortilla yhteensä 106€.

    Sit näiden lisäksi vielä II-vaihe omalla autolla ajettuna 225€ ja ratamaksu 65€.

    Eli kun nää kaikki summaa, tulee kortille hintaa jo noin 2000€..

    Tiedtääkö kukaan mitä maksaa suunnilleen kuorma-autokortin ajo, kun on jo b -kortti .
    Eli mitä hyvitystä b-kortista saa, vai saako

    Äänestä

käydä paikanpäällä tutustumassa kouluun, ennen päätöstä niin saa paremman kuvan opetuksesta ja tietty opetettava mukana.
En lähettäisi lapsiani kouluun vain halvan hinnan takia, henkilökohtainen käynti ei vanhemmilta ole liikaa pyydetty.

Äänestä
  • Kyllä se normaalijärkinen nuori osaa autokoulunsa itsekin tsekata. Mitä pullamössöjä teillä siellä kotona kasvatetaan???

    Ja hinta on järkevin valintaperuste. Ainoastaan se lisää hintakilpailua - autokoulu on Suomessa muutenkin todella ylihintainen. Hyvä kohtelu ja hyvä opetus ovat autokouluissa aina peruskamaa. Jollei niitä löydy, niin rahat pois ja seuraavaksi halvimpaan kouluun.

    Itse valitsin halvimman koulun (opetusluvalla en saanut opiskella, koska muutin pois kotoa). Ja oikein hyvä oli oppi. Rohkaisua tuli joka vaiheessa ja opetussuunnitelman mukaan mentiin. Eikä ollut ollut valittamista ajokokeessa eikä liikenteessä sen jälkeen. Ekoajoakin harjoiteltiin hyvin jo I-vaiheessa.

    Ja on se muuten myös itsestä kiinni kuinka hyvin ne opit ottaa vastaan - ei siinä eurot auta.

    Äänestä

A-KORTTI
Moottoripyöräkortti on erihintainen riippuen siitä suorittaako A1 vai varsinaisen A-kortin.
Hinnat ovat kaikkine kuluineen 550 € - 950 €.

B-KORTTI
Henkilöautokortin suorittaminen maksaa I-vaiheen osalta noin 760 € - 1440 €. Keskihinta olisi noin 1200 €. Muut kulut ovat noin 140 €.

BC-KORTTI
Kuorma-autokortin suorittaminen maksaa I-vaiheen osalta noin 950 € - 1750 €. Keskihinta olisi noin 1450 €. Muut kulut ovat noin 193 €.

II-VAIHE ja pimeänajonkurssi
II-vaihe kustantaa 170 € - 320 € . Pimeänajonkurssi maksaa 40 € - 80 €. Nämä voi suorittaa eri autokoulussa kuin I-vaiheen.

Muuten aikoinaan ajokortti opetuksineen saattoi maksaa jopa 6000 mk. 80-luvulla siis ja se vastasi keskimäärin kuukausipalkkaa. Vaikka autokoulujen autot ovat uusimpia, monet niistä elävät kädestä suuhun eriaatteella. Jos opetus hinta on alle tonnin, yrityksessä ei voi olla työntekijöitä omistajien lisäksi, koska palkkaa ei ainakaan periaatteessa olisi varaa maksaa.

Autokoulua valitessa kannattaa ottaa huomioon:
- hinnoittelu perusteissa autokouluilla on eroja
(ratamaksut voivat tulla erikseen jne...)
- mitä kaikkea muuta, kuin opetus sisältyy hintaan(oppikirjat, teoriakoe harjoittelu mahdollisuudet)
- joutuuko ylimääräisistä ajotunneista maksamaan lisää(jos ajotutkinto hylätään, jotkut autokoulut antavat lisäajotunnit ilmaiseksi)
- annetaanko autokoulussa taloudellisenajon opetusta, jo I-vaiheessa(nykyisillä polttoaine hinnoilla useampi 100 € säästyy vuodessa)
- hyvä autokoulu panostaa opetuksen kehittämiseen(opetuksen laadun kehittäminen. Kuinka hyviä oppimistuloksia)

Huomiota ei kannata kiinnittää liikaa:
- opetus autoihin(Bemari ja Volvo sammuvat kyllä ihan yhtä kiitettävästi kuin Corollakin
ja ajotunnilla autojen huipputehoja ei pääse testailemaan. BC-korttia ajaessa suurin osa ajotunneista ajetaan muuten kuorma-autolla)

Edullisin ei aina ole huonoin ja kallein ei välttämättä tarjoa mitään parempaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ramppa2 kirjoitti:

Olen tonkinut nettiä ja koittanut soitella pariin autokouluun ja hinnoista saa tosi sekavia ja "niin sehän on sillai että ......" luokka olevia vastauksia.

Voisiko joku antaa jonkinlaiset budjettiraamit kun pitää tuolle jälkikasvulle alkaa kohta maksamaan sitä korttia.

Ja paljonko tulee lisää, jos siihen haluaa samaan syssyyn MP-kortin, jotta isillä ja tyttärellä olisi sama kulkuneuvo käytössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu