Vaikean kohteen uudistaminen

1ha vajaatuottoista, rehevää kasvupohjaa, jossa luontaisesti syntyneitä koivuja. Suurin osa raudusta ja kuten arvata saattaa niin maapohja on vanha luonnonlaidun, jossa lehmät hoitaneet lannoituksen viimeisen 50 v ajan. Eli vesoo aivan mielettömästi. 2 krt olen elokuussa raivannut, vsna 1991 ja 1999. Tällä hetkellä vesakko taas n. 3 m korkeaa, pajua, leppää,pihlajaa ja raitaa. Mietin seuraavanlaista uudistus strategiaa: Raivaus talvella, kaivurimätästys heti keväällä ja isoa koivuntainta vaan. Kuivemmille kohdille närettä. Mielipiteitä raivausajankohdasta, eli jätänkö vielä ensi elokuuhun vai vedetäänkö nyt? Tarkoituksena estää ensimmäisten vuosien vesomista juuri tällä nopeaan toiminnan strategialla. Eli mätästämään heti jo roudan päälle, tein samoin v.1995 ja onnistui hyvin, koivikko nyt n.10 m korkeaa. Mutta tämä kohde vielä rehevämpi pohjaltaan.(Lmk)
111610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

vesakko myrkytys aika ajoin luulisin helpottavan vähän kun ie oo tuon isompi ala ei oo helppoa silti

Äänestä
  • Ja marja/sienimiehet myös poissa taimikoita tallaamasta,tietysti poissa pysyvät myös koivuntaimet,vaan metsäviisaiden mukaan männyn tehoviljely antaakin taloudellisesti parhaan lopputuloksen.

    Äänestä

  • hirvet kirjoitti:

    Ja marja/sienimiehet myös poissa taimikoita tallaamasta,tietysti poissa pysyvät myös koivuntaimet,vaan metsäviisaiden mukaan männyn tehoviljely antaakin taloudellisesti parhaan lopputuloksen.

    maalla ei anna kun pahan mielen ja erittäin huono laatuista sellua viimeks eilen harvensin rehevänmaan männikköö on niin haperoo puuta ettei meinannu saada tehtyä muuta kuin valmiiksi pätkittyjä polttopuita

    Äänestä

leppää vaan. Tulevaisuudessa energiapuu on arvossaan. Leppää parempaa energiapuuta ei ole.Jos tulee tukkileppiä niin ne on arvokkaita. Pajukkoa ei ehkä kannata kasvattaa. Turhaan myyrille ja hirville koivuja istutat.

Äänestä
  • Polttopuuta voi korjata täyden potin monesti tukkipuustoon verrattuna. Raita myös kasvaa todella nopeasti. Jalopuuhan raidastakin tulee, kun parhaat jättää jäljelle.
    Eikä ole uudistusongelmia.
    Parhaat jättää jäljelle, niin polttopuumetsä on taas korjuuiässä.
    25€/m3 irtokuutiolta saa sekaklabistakin joka vastaa60-70€/m3 kiintokuutiolle:)

    Äänestä

  • ...sinne lehtipuuston sekaan pikkuhiljaa tulee kuusta kunhan sitä harventaa välillä.Sitten jossain vaiheessa lehtipuusto pois ja -kuusikko on syntynyt-
    Meillä yhtä rehevää suopeltoa on yritetty turhaan aikoinaan uudistaa,mutta itsestään sinne on nyt tullut havupuita kun on välillä käynyt rankaisemassa lehtipuustoa raivurin kanssa.

    Äänestä

  • pitäisi olla osa lepikoita tulevaisuuden varalle. Metsälaki on tältä osin pahasti ajastaan jäljessä. Tietääkseni leppä ei kelpaa uudistettavaksi puulajiksi.

    Äänestä

  • uudistamispuulajiksi rehevillä mailla energiantuotantoon. Tässä perustelut metsälain soveltamisohjeista:Muut Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvat puulajit voivat olla taloudellisesti kasvatuskelpoisia vain, jos ne tuottavat yleisesti markkinakelpoista puuta taikka puuainesta muuhun riittävän taloudellisen tuoton antavaan erityiskäyttöön kasvupaikan olosuhteissa.

    Äänestä

  • kelpaa kirjoitti:

    uudistamispuulajiksi rehevillä mailla energiantuotantoon. Tässä perustelut metsälain soveltamisohjeista:Muut Suomen luontaiseen lajistoon kuuluvat puulajit voivat olla taloudellisesti kasvatuskelpoisia vain, jos ne tuottavat yleisesti markkinakelpoista puuta taikka puuainesta muuhun riittävän taloudellisen tuoton antavaan erityiskäyttöön kasvupaikan olosuhteissa.

    Meillä metsäsuunnitelmassa eräänpalstankohdalla lukee että "palstan länsikulma ei kunnolla taimettunut". Todellisuudessa siellä on hyvä lepikonalku ja jonkinverran koivua seassa. Jos 10 vuotta maltan odottaa niin sitten pääsen jo tekeen päätehakkuuta ko. taimettumattomaan nurkkaukseen.

    Äänestä

Joo, tässä tuli mieleen että se uudistaminen kannattaa tehdä luontaisesti. Raivaat sen pajun sieltä pois kokonaan ja mutta muut puulajit kannattaa jättää sellaiseen 2000-2500r/ha tiheyteen. Tämän verhopuuston alle alkaa pikkuhiljaa nousta luontaista kuusen tainta. Kun lepät,pihlajat ja raidat jonkun 5-10 vuotta vahvovat on alla tulossa jo varmasti taimiainesta ja voit tehdä rankemman harvennuksen ja pääsee havupuu nousuun, jos on tullut koivua niin säästä se etusijalla näihin kolmeen peruslajiin jotka siellä jo nyt ovat. Taimettuminen on alkuun epätasaista mutta vuosien saatossa varmasti tasoittuu ja saat metsän siihen alueelle. Kun taimikko vakiintunut on varmasti aiheellista boorilannos alueelle levittää niin saat parempi laatuista puutavaraa. Tämä boorinpuutos aiheuttaa kasvuhäiriöitä kaikilla kolmella pääpuulajillamme (koivulla kuusella ja männyllä) vaikka sitä on totuttu pitämään kuusen ongelmana.

Äänestä
  • Olen kokeillut "suojuspuuasentoa" kohteessa 2 krt. Eli molemmat erilliset raivaukset on tehty n.3000r/ha tiheyteen ja odóteltu näreen taimen ilmestymistä alle. No eipä ole näkynyt, johtuen osin siitä että palstan ympärillä oleva näreaines ei ole parasta mahdollista siemntäjää, ja vaikka siementäisikin, niin paikka on hyvin hallanarka alkukesästä. Eli "suojuspuuasennossa" olevasta vesakosta huolimatta halla, ja alkukesän liika kosteus tappaa näreen kyllä tehokkaasti. No kemiallinen keino olisi kyllä yksi harkinnan arvoinen kokeiltava..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JKL-78 kirjoitti:

1ha vajaatuottoista, rehevää kasvupohjaa, jossa luontaisesti syntyneitä koivuja. Suurin osa raudusta ja kuten arvata saattaa niin maapohja on vanha luonnonlaidun, jossa lehmät hoitaneet lannoituksen viimeisen 50 v ajan. Eli vesoo aivan mielettömästi. 2 krt olen elokuussa raivannut, vsna 1991 ja 1999. Tällä hetkellä vesakko taas n. 3 m korkeaa, pajua, leppää,pihlajaa ja raitaa. Mietin seuraavanlaista uudistus strategiaa: Raivaus talvella, kaivurimätästys heti keväällä ja isoa koivuntainta vaan. Kuivemmille kohdille närettä. Mielipiteitä raivausajankohdasta, eli jätänkö vielä ensi elokuuhun vai vedetäänkö nyt? Tarkoituksena estää ensimmäisten vuosien vesomista juuri tällä nopeaan toiminnan strategialla. Eli mätästämään heti jo roudan päälle, tein samoin v.1995 ja onnistui hyvin, koivikko nyt n.10 m korkeaa. Mutta tämä kohde vielä rehevämpi pohjaltaan.(Lmk)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu