Eduskuntavaaleja seuranneena päivänä Halme totesi radiohaastattelussa: "Meillä on lesbo presidentti ja meillä on minä kansanedustajana. Kaikki näköjään voi olla mahdollista." Lausunto pääsi lehtien etusivuille ja se tulkittiin yleisesti loukkaukseksi presidentti Tarja Halosta kohtaan. Halme lähetti myöhemmin STT:n kautta presidentti Haloselle avoimen anteeksipyyntökirjeen. Myöhemmässä haastattelussa hän totesi luulleensa vilpittömästi Halosta lesboksi, koska tämä on toiminut Setan puheenjohtajana.
3. heinäkuuta 2003 Halme laukaisi pistoolin asunnossaan alkoholin ja amfetamiinin vaikutuksen alaisena.[1] Poliisin kotietsinnässä hänen kotoaan löytyi luvaton 9 mm:n Parabellum P08 -pistooli ja sen patruunoita sekä huomattava määrä testosteronia ja anabolista steroidia sisältäviä lääkevalmisteita. Etsintöjen yhteydessä poliisi tutki myös Halmeen työhuoneen Eduskuntatalossa. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Tony Halmeen 29. tammikuuta 2004 salakuljetuksesta, laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä, ampuma-aserikoksesta, huumausaineiden käyttörikoksesta sekä aseen varomattomasta käsittelystä neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 80 päiväsakkoon. Oikeudenkäynti televisioitiin MTV3:n digikanavalla. Halme valitti päätöksestä hovioikeuteen[2], mutta tuomio pysyi ennallaan. Tapauksen jälkeen Halme ilmoitti luopuneensa alkoholista ja kääntyneensä uskoon. Alkoholista pidättäytyminen kesti Halmeen kertoman mukaan vuoden 2005 kesään asti, jolloin hän nautti julkisesti yhden lasin alkoholia.
Halme sai 7. helmikuuta 2006 eduskunnan puhemieheltä harvinaisen huomautuksen kielenkäytöstään eduskunnan istunnossa. Halme lopetti pedofiileja käsitelleen puheenvuoronsa sanomalla, että pedofiileilta "pitäisi leikata munat irti, lyödä ne tapilla perseeseen ja heittää ne loppuiäksi linnaan".[3]
Helmikuussa 2006 Halmeen juomisputki johti maksa- ja haimatulehdukseen. Hän joutui sairauslomalle ja lupasi ryhtyä täysraittiiksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kehotti Halmetta ryhdistäytymään. 2. maaliskuuta lehdet uutisoivat, että Halme oli joutunut sairaalan psykiatriselle osastolle, mahdollisesti delirium tremensin eli juoppohulluuden vuoksi. 6. maaliskuuta lehdissä luki, että Halme todettiin entistä huonokuntoisemmaksi ja hänet siirrettiin pakkohoitolähetteellä suljetulle osastolle. 16. toukokuuta Halme palasi töihin eduskuntaan.
2. elokuuta Halme tuomittiin Vakka-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta. Tuomiona oli 80 päivää ehdollista vankeutta, 30 päiväsakkoa (yhteensä 1320 euroa) ja neljän kuukauden ajokielto. Tuomioon johtanut tapaus oli sattunut saman vuoden helmikuussa Laitilassa, jossa Halme oli nauttinut alkoholia ravintolassa ja sen jälkeen lähtenyt ajamaan autolla. Silminnäkijöiden mukaan Halme oli käyttäytynyt humalaisesti ja ajanut holtittomasti. Poliisi ei ollut kuitenkaan puhalluttanut Halmetta, vaan hänet tuomittiin silminnäkijäkertomusten perusteella. Iltapäivälehdistö uutisoi myös näyttävästi, että Halme joi oikeusistunnon tauolla kolme pulloa olutta. Timo Soini kommentoi asiaa toivomalla, että Halme osaa vetää omat johtopäätöksensä poliittisen uransa jatkamisesta. Hovioikeudessa joulukuussa Halme sanoi juoneensa vain viisi pulloa lonkeroa, joiden vaikutuksen olisi pitänyt haihtua ajamiseen mennessä. Hän sanoi holtittoman ajon johtuneen vuoden 2003 välikohtauksesta juontuneesta sairaudesta.[4] Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan.[5]
Lokakuussa 2006 iltapäivälehdissä oli näkyvästi esillä Halmeen mieltymys matkustaa eduskunnan taksikortilla, vaikka Halme oli kevään 2003 vaalikampanjassaan luvannut olla käyttämättä eduskunnan taksietua.[6]
Saman vuoden marraskuun 29. päivä lehdet ilmoittivat, että Halmeen eduskuntaura on lopullisesti ohi. Hänen olisi pitänyt päästä marraskuun lopussa pitkältä sairauslomalta töihin, mutta lääkäri ei pitänyt häntä työkykyisenä.[7] Halme oli ollut melkein koko vuoden 2006 sairauslomalla. Eduskunnassa hän työskenteli vuoden alkukesästä. [8]
[muokkaa]

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei jaksaisi enää näitä Halme-avauksia, vaikka se Wikipediasta kopiointi kivaa onkin.
Eihän se kivaa ole jos joku sairastuu niin vakavaan tautiin kun alkoholismi. Sen sivuvaikutukset ovat melko ikäviä, niinkuin Halmeenkin tapuksessa nähtiin. Selvää kuitenkin on, että toimiessaan noin, Halme ei toiminut Perussuomalaisten ohjelman mukaan. Timo Soini sensijan toimi, asettuessaan tukemaan heikompaa ihmistä. Yli puoluerajojen on kai tunustettu, että edustajan toimessaan Halme oli ahkera ja tunnollinen. Tosi surullista että kävi näin.
Muita eduskunnan rattijuoppoja on paljon. Valitettavaa sekin.
En rupea tässä nimiä luettelemaan, vaikka mielessä on useita...tiedätte varmaan itsekkin..
Sanokaa minulle joku iso puolue, jossa ei tätä riesaa olisi ollut, niin minä kerron teille nimen.
Halmeesta noin pitkä juttu. Eihän Halme ole edes ehdolla näissä vaaleissa. Muita rattijuoppoja ja rikoksista tuomittuja kylläkin.
Tuo on saanut ikuisen trauman Halmeesta. Kun se lupas limpparia eikä sitten antanutkaan. Vähemmästäkin turhautuu ja laskee housuun. Ja kun on vielä lapasetkin märkänä eikä pääse pulkkamäkeen.