Nyt Ada ei ymmärrä...

Mistä johtuu, että Adan bannit vapautetaan ja sitten taas tulee bannit?

Tänä aamuna noin klo 07.00 mulla ei ollut kirjoituskieltoa. Mulla noi
bannit ovat
toimineet niin, että mikäli yritän vastata AdaFlinkinä tai ihan millä
nikillä tahansa,
niin mut heitetään Suomi24-keskustelun pääsivulle. Siis olen ilmeisesti
kirjoituskiellossa? Mitään vastausta en ole ylläpidolta saanu moiseen.
Yhtään varoitusta
mulla ei alla ole ollut.

Mä en tuolloin aamusella edes kirjoittanu yhtä ainutta viestiä. En
yhtä ainutta pistettä.
En yhtä ainutta puolipistettä. En kertakaikkiaan kommentoinu mitään.
Sähkärin katoin
läpi, eli siis kirjauduin sisään. Ja bannit tuli.

Onko nyt niin ihan oikeesti, että mut bannataan jonkun toimesta aina
johonkin aikaan ja
sitten taas, kun tämä henkilö poistuu "sorvin" äärestä, niin sitten mä saan
kirjoitusoikeuteni takaisin? Mistä moinen? Haluaako tämä henkilö
ylläpidossa päästä
jotenkin "Adan vahtimisesta" ts. ettei Ada sano mitään sellaista,
mistä voisi olla
jotakin haittaa hänelle? Miks´mä saan kirjoittaa tietyyn aikaan, mutta
taas tiettyyn
aikaan en saa? Kyllä mulla on sellainen käsitys, että jos "jäähy"
tulee, niin sitten se
pitää 24 h. Ei sitä vapauteta aina joskus ja sitten taas ilman syytä
muutaman tunnin
päästä jatketa.

Ihan oikeesti mun ymmärrys ei nyt riitä tähän pelleilyyn:
Bannit...vapautus....bannit....vapautus....bannit... vapautus..... ja
taas bannit,
vaikkei mitään edes kirjoitakaan.

PS. Mun koneessa ei ole mitään häikkää. Tää on tarkastettu kaikilta
osin tietoturvan
toimesta, joten turha syyttää, että mun kone lähettää haitallista postia.

Ja mitaan ette voi...
141354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Sä olet vaikeuttanut huijareiden kusetuksia niin paljon, että ne ovat ryhtyneet vastaiskuun.
Tee uusi nikki.

Äänestä
  • ... mitään auta, kun IP on kirjoituskiellossa. Ja toisekseen, en luovu vanhasta ja hyväksi havaitusta nikistä.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Tällainen toiminta ei kuulu suomalaiselle keskustelufoorumille. Sananvapaus kuuluu perustuslaillisiin oikeuksiin. Suomi24 sivuston ylläpitäjiltä on syytä vaatia julkista selvitystä asiasta sekä anteeksipyyntöä.

Äänestä
  • Jos teet hallaa toisen yritystoiminnalle niin se on rangaistava teko.Vaikka Suomesta löytyy laki sananvapauteen niin löytyy myös laki siihen ettet voi haitata toisen liiketoimintaa.Juurihan joku oli saanut syytteet ja kovat korvausmaksut siitä,kun oli jossain keskustelipalstalla puhunut mitä sattuu eräästä yrittäjästä ja tämän yritys meni sen takia konkurssiin.

    Äänestä

  • rikkojalle tulee bannit.

    Ei se ole ylläpidon asia pelkästään, ylläpitoakin valvotaan muilta tahoilta. Jos banneja ei anneta joistakin asioista loppuu koko sivuston toiminta viranomaisten taholta. Näitä koekevaa lakia on muutama vuosi sitten tiukennettu. Jokaisen kirjoittajan pitää itse valvoa itseään että pysyy saitilla. Jos siihen ei taito tai halu riitä silloin pitää puuttua muulta tahlta asiaan.

    Niin se vain on

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Jos teet hallaa toisen yritystoiminnalle niin se on rangaistava teko.Vaikka Suomesta löytyy laki sananvapauteen niin löytyy myös laki siihen ettet voi haitata toisen liiketoimintaa.Juurihan joku oli saanut syytteet ja kovat korvausmaksut siitä,kun oli jossain keskustelipalstalla puhunut mitä sattuu eräästä yrittäjästä ja tämän yritys meni sen takia konkurssiin.

    Tässä hyvä linkki:

    http://www.finlex.fi

    Näytäpä mistä löytyy laki liiketoiminnan haittaamisesta?

    Kuinka kauan menee ennen kuin täällä yleisesti ymmärrettäisiin, että mitään tuollaista "lakia" (tai pykälää) ei ole olemassakaan?

    Tuoreessa oikeustapauksessa (joka kylläkin menee vielä hoviin) syytetty oli esittänyt perättömiä väitteitä suoraan kantajasta, mm. kirjoittanut tämän kähmivän yrityksen rahoja. Näille väitteille syytetyllä ei kuitenkaan ollut mitään perusteluja. Hänet tuomittiin korvauksiin kantajalle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä. Mitään korvauksia "liiketoiminnan häirinnästä" ei tuomittu.

    Yrityksiä saa arvostella ja niistä saa puhua totuuksia. Tämä on erittäin tärkeää kuluttajien, toisten yritysten ja sijoittajien suojelemiseksi. Se ei ole kenenkään "haittaamista". Eihän totuudesta pitäisi olla mitään haittaa, jos jauhot ovat puhtaat pussissa.

    Yritysten omistajista ei kuitenkaan saa esittää liiketoimintaankaan liittyviä selkeän loukkaavia väitteitä, ellei niille ole perusteluja. Voimakkaasti tiettyihin henkilöihin henkilöityvä yritys saa näin näiden henkilöiden kunnian suojaa osakseen, vaikka oikeushenkilö sinänsä ei voi olla kunnianloukkauksen kohteena.

    Toisten ihmisten yksityiselämää ei samoin saa loukata, ovat he yrittäjiä tai eivät, ellei jutulla ole laajempaa yhteiskunnallista merkitystä - kuten esimerkiksi tärkeän elinkeinoelämän toimijoiden ja poliitikkojen kohdalla, mikäli he esimerkiksi syyllistyvät vähäisempiin rikoksiin.

    Samoin kuppiksen selitykset tuossa alapuolella eivät pidä paikkaansa. Lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnästä mukaan tämänkaltainen keskustelupalsta ei ole velvoitettu minkäänlaiseen ennakkosensuuriin eikä keskustelupalstalla julkaistuihin viesteihin liittyvien rikosten vuoksi voida palstaa sulkea.

    Jos joku haluaa perehtyä paremmin näihin aiheisiin, linkki on jo tuolla ylhäällä - siitä on aivan hyvä aloittaa.

    Terveisin mursis matkalta. Ja kyllä, tässä näppäimistössä toimivat täälläkin ääkköset.

    Äänestä

  • sääntöjen kirjoitti:

    rikkojalle tulee bannit.

    Ei se ole ylläpidon asia pelkästään, ylläpitoakin valvotaan muilta tahoilta. Jos banneja ei anneta joistakin asioista loppuu koko sivuston toiminta viranomaisten taholta. Näitä koekevaa lakia on muutama vuosi sitten tiukennettu. Jokaisen kirjoittajan pitää itse valvoa itseään että pysyy saitilla. Jos siihen ei taito tai halu riitä silloin pitää puuttua muulta tahlta asiaan.

    Niin se vain on

    Kyllä tuommoisia asiattomia töksäyttelyjä kirjootteleva joutaakin hieman jäähylle.

    Pääasia että lailliset ja tuottavat liiketoimet saavat rauhassa kasvaa maximaalisiin mittoihin..

    Äänestä

  • -murre kirjoitti:

    kirjoittaja jota luulet kirjoittaneen tuon mainitsemasi jutun.

    "Samoin kuppiksen selitykset tuossa alapuolella eivät pidä paikkaansa. Lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnästä mukaan tämänkaltainen keskustelupalsta ei ole velvoitettu minkäänlaiseen ennakkosensuuriin eikä keskustelupalstalla julkaistuihin viesteihin liittyvien rikosten vuoksi voida palstaa sulkea."

    On velvoitettu. Muutama keskustelupalsta netissä on jouduttu sulkemaan koka ylläpito ei kyennyt valvomaan keskustelujen sisältöä. Samainen ylistämännen sisäasiainminiteriö sitä valvoo joka valvoo noitakin verkostojuttuja.

    Tämänkin palstan säännöt on laadittu noiden valvovien viranomaisten ohjeiden mukaan. Jos niitä ei noudateta ja jos ylläpito ei niitä valvo, viranomaisella on oikeus sulkea kesksutelupalsta.

    Äänestä

  • dbbl-W kirjoitti:

    Kyllä tuommoisia asiattomia töksäyttelyjä kirjootteleva joutaakin hieman jäähylle.

    Pääasia että lailliset ja tuottavat liiketoimet saavat rauhassa kasvaa maximaalisiin mittoihin..

    Vai lailliset. Mitenkähän se on sen laillisuuden kanssa näissä verkosto juttuissa????

    Äänestä

  • koira kirjoitti:

    Vai lailliset. Mitenkähän se on sen laillisuuden kanssa näissä verkosto juttuissa????

    Aivan. Verkostomarkkinointihan on Suomessa laitonta.

    Äänestä

  • Suomen maassa kirjoitti:

    Aivan. Verkostomarkkinointihan on Suomessa laitonta.

    tekee laittomaksi? Sekö että jokaisen pitää itse omalla työllään rakentaa itselleen oma organisaatio? Itse pitää kantaa vastuu siitä ja laittaa se toimimaan itselleen. Myyntiorganisaatiossa syntynyt liikevaihto palauttaa osan rahasta sen organisaation rakentajalle? Jokaisella on vapaat kädet ja oikeus tehdä näin.

    Äänestä

  • sääntöjen kirjoitti:

    rikkojalle tulee bannit.

    Ei se ole ylläpidon asia pelkästään, ylläpitoakin valvotaan muilta tahoilta. Jos banneja ei anneta joistakin asioista loppuu koko sivuston toiminta viranomaisten taholta. Näitä koekevaa lakia on muutama vuosi sitten tiukennettu. Jokaisen kirjoittajan pitää itse valvoa itseään että pysyy saitilla. Jos siihen ei taito tai halu riitä silloin pitää puuttua muulta tahlta asiaan.

    Niin se vain on

    ... ongelman ydin.

    Tottakait se ylläpito on tuomari ja tuomarin sana on laki. Tuomarin tehtävä on tuomita ja mikäli "jäähyn paikka" on selvä, niin sitten ne bannit "rangaistus" annetaan.

    Mutta miksi ne bannit eli kirjoituskielto on välillä voimassa ja sitten taas ei olekaan. Jos kirjoitan, niin viestit poistetaan ja bannit jatkuu, mikäli en kirjoita, niin sittenkin bannit jatkuu. Miten pitäis toimia, että ylläpito olisi tyytyväinen?

    Voinko mä nyt sitten itteäni tituleerata "osa-aikabannerimaakarikisi"? Viime viikolla mä olin kait sitten "kokopäiväbannerimaakari".

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    foorumiltahan kannattaa kysellä neuvoja ongelmiinsa,niinhän muutkin tekee:).miksi on,miksi joku teki noin,miksi joku ei tehny mitään,miksi joku toinen saa tehdä mitä haluaa....ei hellanlettas,kyselet miten pitää toimia missäkin tilanteessa.sä kirjoittelet täällä siten että tiedät kaikista asioista kaiken,kuitenkin neuvoja anelet muilta...säälittävää!

    Äänestä

  • täältä kirjoitti:

    ... höpsis. Mä oon aina sanonu, että olen ihan "ulkona" näistä kaikista tietotekniikkahommista. Jos mä jotakin juttuja tartten koneelleni, niin aivan varmasti mun tarttee pyytää apua ja sittenkään en aina ymmärrä. Eikä mun tarttekaan ymmärtää. Mä maksan kaikesta siitä mitä en osaa ja en viitti opetella. Mä sitten vaan soitan ja joku tietävä hoitaa hommat. Vähän silleen, kuin "avaimet käteen" jutska.

    Ja mitä tulee noihin mun banneihin, niin kait mä saan ihmetellä, jotta miks` mä oon osa-aikabannimaakari?

    Mutta noista pyramidiviritelmistä mä väitän tietäväni paljon. Lisäks kehtaan sanoa, että olen hiton hyvä kokki. Lisäksi uskallan sanoa, että osaan ajaa autoa hiton hyvin. Joten hörhöt voi lähteä viivalle ja hyvä täytyy olla kakaran, joka mut päihittää. Mutta kuten sanoin tietotekniikka ei oo mun laji ja siitä en mitään ymmärrä.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sananvapaus Suomi24:llä kirjoitti:

Mistä johtuu, että Adan bannit vapautetaan ja sitten taas tulee bannit?

Tänä aamuna noin klo 07.00 mulla ei ollut kirjoituskieltoa. Mulla noi
bannit ovat
toimineet niin, että mikäli yritän vastata AdaFlinkinä tai ihan millä
nikillä tahansa,
niin mut heitetään Suomi24-keskustelun pääsivulle. Siis olen ilmeisesti
kirjoituskiellossa? Mitään vastausta en ole ylläpidolta saanu moiseen.
Yhtään varoitusta
mulla ei alla ole ollut.

Mä en tuolloin aamusella edes kirjoittanu yhtä ainutta viestiä. En
yhtä ainutta pistettä.
En yhtä ainutta puolipistettä. En kertakaikkiaan kommentoinu mitään.
Sähkärin katoin
läpi, eli siis kirjauduin sisään. Ja bannit tuli.

Onko nyt niin ihan oikeesti, että mut bannataan jonkun toimesta aina
johonkin aikaan ja
sitten taas, kun tämä henkilö poistuu "sorvin" äärestä, niin sitten mä saan
kirjoitusoikeuteni takaisin? Mistä moinen? Haluaako tämä henkilö
ylläpidossa päästä
jotenkin "Adan vahtimisesta" ts. ettei Ada sano mitään sellaista,
mistä voisi olla
jotakin haittaa hänelle? Miks´mä saan kirjoittaa tietyyn aikaan, mutta
taas tiettyyn
aikaan en saa? Kyllä mulla on sellainen käsitys, että jos "jäähy"
tulee, niin sitten se
pitää 24 h. Ei sitä vapauteta aina joskus ja sitten taas ilman syytä
muutaman tunnin
päästä jatketa.

Ihan oikeesti mun ymmärrys ei nyt riitä tähän pelleilyyn:
Bannit...vapautus....bannit....vapautus....bannit... vapautus..... ja
taas bannit,
vaikkei mitään edes kirjoitakaan.

PS. Mun koneessa ei ole mitään häikkää. Tää on tarkastettu kaikilta
osin tietoturvan
toimesta, joten turha syyttää, että mun kone lähettää haitallista postia.

Ja mitaan ette voi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu