ymmärrä tätä koko juttua...mulla ei oo ollu koskaan oikein ruokahalua, ja toisilla sitä on liikaa???Penskana aattelin jotta oispa mukavaa jos joku keksis pillerin, mikä täyttäis mahan ettei tarvis vaivautua syömään, ku oli palijo parempaaki tekemistä. Ja nyt mun tyvär vetäs puoli suomee jos en ois vahtimassa, olaan me niin erilaisia.
mä en niinku
39/166/52kg
6587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ole listalla ensimmäisenä, ei toisena eikä edes kymmenentenä kun muuta asiat vain menevät edelle.
Usein ihan unohdan syödä ja ihmettelen miksi on vähän huono olo. Sitten tulee ahaa-elämys ja tajuan, että aamulla vedin vain tuoremehulasillisen ja kello on sentään kolme iltapäivällä.
Kaikki mitä haluan syödä on yleensä tosi terveellistä, en tunne mitään mielitekoja makeaan ja ylirasvaiseen ruokaan.
Olen myös nelikymppinen ja samanpituinen. Olen vähän vielä kevyempi, siinä 48 kg. Kolme lastani ovat kaikki hyvin hoikkia myös.
Saatte olla onnellisia, kun ei ole ruokahalua. Mun tekee mieli syödä koko ajan, varsinkin kaikkea makeaa, mutta kyllä pizzakin maistuis. Kun käyn kaupassa, joudun kiertää karkkihyllyt hyvin kaukaa ja kun katson tv:tä joudun vaihtaa aina kanavaa mainostauolla, etten näkisi ruokamainoksia. Ruokakaapissa ei voi olla mitään näkkileipää herkullisempaa, ei edes rusinoita.
Ruoka pyörii koko ajan mielessä ja se on tosiaan elämässäni ykkössijalla. Tosin nykyään ajattelen lähinnä ruoan välttelyä.
Käyn joka ikinen aamu puntarilla ja elämä on pilalla jos on tullut puoli kiloa lisää. Katselen koko ajan itseäni peilistä ja mietin olenko lihava.
Koko elämä pyörii laihdutuksen ja ruoan välttelyn ympärillä. Onkohan se laihuus lopulta edes kaiken sen vaivan ja kärsimyksen arvoista? Olisi niin helppoa kun ei olisi valtavaa ruokahalua ja näläntunnetta. Miten ruoan pystyisi unohtamaan?
viisas kun sen kertoisi- mun paras kaveri on ollu aina pulska( ei haittaa mua), mut nuorena ku mentiin kylille, se vaa mietti minne rillille mennää, ja mää yrjösin pusikossa. Joteski kallistun sen puolelle et ruokahalu on luonteenpiirre??? Nykyään kaikki kekkerit rakentuu ruokailun ympärille, mua ei se vaan kiinnosta.Kiva ku tuli mukavia vastauksia alotukseeni, kiitos ihimiset!
olen aina ollut hoikka, jopa laiha, joten varsin vaikea vastata onko se jotain onnea tuonut, kun ei ole mitään vertailukohdetta.
Olen tällä hetkellä ilman parisuhdetta kolmen lapsen yksinhuoltajana eli ei ainakaan pysyvää onnea niillä markkinoilla laihuus ole varsinaisesti tuonut.
Monet miehet tuntuvat ihailevan kovasti sirouttani, etenkin kapeaa uumaa. Ronskeimmat isokätiset uroot saavat miltei sormensä vyötäröni ympärille ja se tuntuu heitä kiihottavan. Olen tosi sievä kasvoiltani ja saan kyllä jatkuvasti hehkuttavaa huomiota osakseni.
Mutta kyllähän se perimmäinen onni aina jossain muualla lymyilee. En kuitenkaan usko, että lihavana olisin yhtään sen onnellisempi. Rohkenen jopa epäillä, että asia olisi päinvastoin
kokemusta laihana olosta (48kg) sekä lihavana olosta (98kg), sekä kaikkea siltä väliltä. Enpä voi minäkään sanoa mikä paino toisi onnea yhtään enempää? Mutta tyytyväisin olin kroppaani silloin kun painoin 70-80kg välillä.
tyytyväisin peilikuvaani olen 55-60 -kiloisena. Nyt olen liian laiha. Varsinkin kasvot ovat jotenkin riutuneet, kun ikää on kuitenkin 42.
Mutta yhä vähemmän kiinnitän koko asiaan huomiota. Tännekin tulin ihan sattumalta aivan toiselta palstalta yhden linkin kautta ja täällä sattui olemaan ihan mielenkiintoisia keskusteluketjuja.
Kuitenkin alkuperäiseen asiaan mennäkseni, olen sitä mieltä, että parempi aina pieni alipaino kuin ylipaino... En osaa perustella miksi, se on vain intuitiivinen asenne.