Boris

Boris on ja oli iso ongelma läheisilleen.
Kirkalle mikään ei ollut vaikeampaa,kuin läheisen "hylkääminen",mutta näin oli pakko tehdä, edes siinä toivossa, että Boris lopettaisi kamankäytön.
Silti hän ei koskaan hylännyt Borista; sai vaan tarpeekseen narkkarin vedätyksistä,kuten muutkin.
Boriksella on nyt piikki lihassaan, eikä siinä ole heroiinia:siinä on ISÄn muisto!!
2656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Totta puhut.Kuka tahansa isä on todella vaikean päätöksen edessä jos joutuu samaan tilanteeseen kuin Kirka joutui,en yhtään kadehdi hänen osaansa tilanteessa mikä on lähes mahdoton tehtävä,mutta jos muita vaihtoehtoja ei enää ole niin tällainen raskas päätös on tehtävä jos sillä voisi tilanteen korjata paremmaksi.Sitä auttaako se ei voi edeltä käsin tietää,mutta kun päätös on tehty niin silloin ei auta muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta.Jälkiviisaus ei johda mihinkään eikä auta ketään.

Äänestä

olen hiljaa miettinyt tuota samaa.
Boris parka ei voi koskaan sanoa isälleen, että anna anteeksi. Eikä Boriksen lapsi saa koskaan olla isoisän sylissä ja kuulla kuinka tämä laulaa.
Mitähän Boris ajatteli, kun kantoi isäänsä hautaan.

Nikolaista, ja Aleksandrasta oli Kirkalle hurjasti iloa. Molemmat kirjoittivat ylioppilaaaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


daadaadaa kirjoitti:

Boris on ja oli iso ongelma läheisilleen.
Kirkalle mikään ei ollut vaikeampaa,kuin läheisen "hylkääminen",mutta näin oli pakko tehdä, edes siinä toivossa, että Boris lopettaisi kamankäytön.
Silti hän ei koskaan hylännyt Borista; sai vaan tarpeekseen narkkarin vedätyksistä,kuten muutkin.
Boriksella on nyt piikki lihassaan, eikä siinä ole heroiinia:siinä on ISÄn muisto!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu