Sattumalta katsoin perussuomalaisen puolueen ehdokkaita Helsingissä ja Uudellamaalla. Sieltä löytyy tohtoria, oikeustieteilijää ym koulutettua porukkaa. Mukana muutama julkkis - niinkuin muillakin puolueilla.
Entäs demarit? 1900-luvun alussa ylioppilas saattoi pitää itseään koulutettuna ihmisenä. Sellaisen saaminen demarien listoille oli suuri saavutus.
2000-luvun maailma on monimutkaistunut. Jonkinlainen tutkinto on kuin ajokortti tämän päivän maailmassa. Miten on mahdollista, että demareilla on listoillaan jotain Eero Heinäluomia, Tarja Filatoveja, Jouni Backmanneja ja muita vastaavia puoli lukutaidottomia ehdokkaita?
En ajatellut äänestää perussuomalaisia, mutta heilläkin on pätevämmän oloista porukkaa listoillaan. Ilmeisesti politiikassa ay-liike - ja lisäksi varmaan yrityselämä - maksaa mainoskamppajoita kyseisille tahvoille.
Saisi hävetä demarit ettei saa parempaa väkeä listoilleen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Moukilla on moukat edustajat.