demarit pilkkasivat pm Vanhasen puhetapaa kokouksessaan. Osoittivat oman henkisen tasonsa. Lattapäistä porukkaa.
demarien pilkka
omaan nilkkaan
5724
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Valtataistelussa ovat kaikki keinot sallittuja. SDP ei ole ennenkään häikäillyt lyödä vastustajiaan vyön alle. SDP valehtelee äänestäjille, luo perusteettomia uhkakuvia ja pyrkii vaikuttamaan mielikuviin eikä ajatuksiin. Sillä keinoin saatiin Halonen kahdesti presidentiksi. Nyt yritetään tehdä kielitaidottomasta ylioppilas Heinäluomasta valtiomiestä ja pääministeriä. Voi onnistuakin. SDP-SAK:n Suomessa kaikki on mahdollista.
On Kepumylly taas tuottanut keskustelupalsta-aineistoa. Oikein arvostavaa tavaraa.
Eipä näillä pääministeriehdokkailla kovin korkeita oppiarvoja ole kenelläkään.
Mutta komeasti tulevat viemään Suomea eteenpäin.
Onhan heissä erojakin. Katainen hieman itsekkäämpi suurituloisten puolustaja, Vanhanen viljelijöihin kallellaan ja Heinäluoma puhumassa työläisten ja työttömien pusiin.
Siitä voi jokainen valita.
Kai minäkin sitten joku mylläri olen, kun ihan itsekseni olen alkanut jauhamaan. En kenekään puolesta, mutta nykymenoa vastaan...
Jos voisin tälle kansalle antaa äänestysohjeita, sanoisin yksinkertaisesti; Äänestäkää ihmiset, äänestäkää mitä puoluetta haluatte kunhan vältätte nykyisiä valtapuolueita. Kolmen koplan ulkopuolelle jää vielä jokaisen aatesuunnalle sopivia ehdokkaita ja puolueita. Tämä on ainut tie muutokseen ja opetus politikoille. He ovat sittenkin vain meillä töissä..he eivät ole meidän hallitsijoita.
Joo, niin pilkattiin. Tai oikeastaan Itsevaltiaiden äänimoottori pilkkasi.
Kuten muuten pilkkasi Heinäluomaa ja Lippostakin.
Rehellisesti sanoen, kyllä siellä naurettiin kaikkein eniten Heinäluomaan kohdistetulle vitsille.
Imitointi kun vaan on yksi hersyvä huumorin ala.
Kun hirveesti suututtaa ihmisten henkilökohtaisten ominaisuuksien pilkaaminen, otan kantaa tähänkin puheenvuoroon, vaikka tässä nyt ei kauheesti kommentoitavaa olekkaan. Totean vaan että oikeessa oot... vaika pikkusen
särähti tuo sanaonta "lattapäistä porukkaa".
Kenekään mollaaminen ei kuitenkaa ole fiksua ja vähiten siihen varman on varaa demareilla. Paasion änkytystä eivät toiset puolueet mollanneet, eivätkä paljon Lipposen kakisteluakaan. Läpi sormien katsottiin myös täysin sopimaton letkautus Pekkarisen peruukista.
Käytöskoulu ei olisi pahitteeksi meidän päättäjille.