Oli upea juhla eilen

Vieläkin sisällä ilo kuplii. Vaalivoitto on meidän. Reilu Eero johtaa joukkonsa murskaavaan voittoon. Eero pääministeriksi, tohtori Tuomioja ulkoministeriksi ja Antti valtionvarainministeriksi, sillä kolmikolla hommat hoituvat.
5664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

globalisaatio-raportin karrikointi esitys. Siinä kun sai oikein sydämensä kyllyydestä yhtyä pääministerin pilkkaamiseen. Tuntui, kuin joku olisi kepillä selkäänsä hakannut. Huumoria meiltä ainakin löytyy. Vain tosikot sanovat sitä ilkeäksi ja epäasialliseksi.

Äänestä

päästä edes läpi, ainakin tiukkaa tekee gallupin mukaan.

Äänestä

Saadaan nyt lopullisesti nitistettyä nuo köyhät ja tavalliset kadun tallaajat. Syksyllä meni 600 000 köyhän raja rikki suomessa. Ollaan saatu tällä 12 vuoden hallitusjaksolla vihdoinkin nuo luuserit kärsimään. Mikseivät ole itseään kouluttaneet ja töistä laistavia sittiäisiä. Ei se duunari mitään isoja tarvitse , eivät he paljon mitään työpaikalla teekkään , kunhan käyvät siellä vain natisemassa ja valittamassa. Opettajat, sairaanhoitajat, eläkeläiset, lapsiperheet, työttömät, sinkut jne. Viimeisen 12 vuoden aikana suomessa BKT on yli tuplaantunut. Ovatko teidän edut tuplaantuneet, eli palkat, tiet, terveydenhoito, opetus jne. Eivät ne ole, eikä tarvitsekkaan nousta ,sen me pidämme SDP: SSÄ huolen jatkossakin , että ennen vaaleja vähän lupailemme teille, jotta saadaan teiltä idiooteilta äänet ja sitten vaan rahat meidän kokouspalkkioihin ja puhemiehen autoihin ja tietenkin näihin kavereidemme optioihin ja Tuomiojan kirjallisuusharrastukseen Finlandia muodossa pikku tukku rahaa vaalikampanjaan, varmaaan ymmärrätte. Ei muutakun äänestämään vaan.

Äänestä

SDP:llä on paras ja luotettavin vaaliohjelma mihin seuraavalla vaalikaudella rahoja kohdennetaan. Surkuhupaisin on kokoomuksella, jonka vaaliohjelmassa ei ole kuin keinoja tavoitteiden toteuttamiseksi, mutta ei rahaa. Kokoomuksen aatteet, arvot ja ajattelutapa ovat ratkaisu keinoihin, joista ei ota selvää itse Ville Pirukaan. Katainen vielä esittelee asiat niin monimutkaisesti, joko tieten tai tietämättä. Hillutaan sitten, kun vaalit ovat ohitse. Työtä on edessä!

Äänestä

Huumoria kyllä löytyy kun saa nauraa toisille ja pilkata muita. Vanhasen änkyttämistä matkittiin oikein urakalla, tai tuntipalkalla, kun on sosialistit kyseessä. Kyllä on tasokasta huumoria, ainakin yläkouluikäiset teinit nauravat moiselle. Tosin siitä joutuu tuomiolle koulukiusaamisen takia, mutta sosialistit ovat muiden ihmisten yläpuolella.
Lisäksi reilu ? Heinäluoma ivasi Kokoomuksen ja Keskustan vaaliohjelmia. Samanlaiseen matalamieliseen reiluuteen eivät nämä sivistyneet puolueet alennu.
Perusero näkyy myös puolueiden linjoissa siinä, miten kansalaisten hyvinvointia viedään eteenpäin tulevalla vaalikaudella. Demarit luulevat , että julkista sektoria kasvattamalla lisätään talouskasvua. Keskustan ja Kokoomuksen painopisteenä on talouden dynaaminen kehittäminen. Ao.linkissä on Vanhasen suvereenia analyysia Suomen tulevaisuuden kehityksen vaatimuksista.

http://www.mattivanhanen.net/index.php?sivu=mvpvakir&blogid=221

Demarien esitys on jäänne vanhalta ajalta. Se muistuttaa neuvostoliittolaista keskusjohtoista , byrokraattista mallia, jossa kansalaisia ohjataan keskushallinnon ( lue SDP-SAK ) ylemmyydentuntoisen viisauden avulla. Opinkappaleen
julkisesta sektorista talouskasvun lisääjänä voisi kuvata , reilua ? Heinäluomaa mukaillen, VÄHÄN KUIN ITSEÄÄN SELÄSTÄ TYÖNTÄISI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salevaara kirjoitti:

Vieläkin sisällä ilo kuplii. Vaalivoitto on meidän. Reilu Eero johtaa joukkonsa murskaavaan voittoon. Eero pääministeriksi, tohtori Tuomioja ulkoministeriksi ja Antti valtionvarainministeriksi, sillä kolmikolla hommat hoituvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu