Olkoon kohteena eläkeläisvihamielisin olio Suomesa. Sen saatte itse arvioida mistä sellainen löytyy. Veteraaneilla on taito jälellä vaikka metsästykseen.
Hyvät toverit
Huomenna jaetaan kivärit
2387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
eessuuntaaslainen, mutta tämä tämä otsikko piti klikata auki politiikka-osion sivulta. Politiikka on asioiden hoitamista ja mikään puolue ei ole ainakaan itselleni itsetarkoitus. Voisin äänestää niin perussuomalaista kuin myös vihreää, riippuu henkilöstä.
Mutta itse alotukseen. Mistä helvetistä löytyy näin tolloja ihmisiä, jotka kuvittelee yhden ihmisen eli Soininvaaran kyenneen yksin päättämään muutaman vuoden takaisesta leikkauksesta? Se on hallituksesakin pitkällisten keskustelujen tulos ja päätöksen takaa löytyy useampi kuin yksi ihminen. Ennemminkin voi muotoilla niin, että hallituksen yleinen mielipide ajaa ministerin päättämään jokin asia kuin ministerin näkemys asiasta itse. Ministeri voi sitten olla asiasta joko samaa tai eri mieltä tai siltä väliltä.
Naurettavaa tuollainen kiväärimetästelyillä uhkaaminen. Sehän ei tunnetusti kerro muuta kuin itse kirjoittajan ajattelun tasosta, mutta parempi kai hänenkin kaltaisilleen ihmisille on aika ajoin ilmaista hänen typeryytensä. Itse kun kirjoittaja ei sitä välttämättä huomaa ja toisaalta monikaan ei näin typerään kirjoitukseen jaksa edes reagoida.
Soininvaaraa pidän vihreistä poliitikoista kaikkein fikusuimpana. Harmi sikäli, että mies lopettaa nyt, mutta toisaalta ymmärrän, jos on hieman kyltynyt. Vihreistä yleensäkin voisi todeta, että älykkyys on korkeimmalla tasolla siinä puolueessa verrattuna muihin puolueisiin, mutta monen yksittäisen edustajan vähempi viisaus tekee tuhoja maineelle. On mielenkiintoista kuinka äänestäjä/kansalainen/ihminen kyllä vaistoaa seurattavista politiikan näkyvistä tekijöistä jo alitajuisestikin heidän älykkyytensä tason, jolloin ihmisen huomio kiinnittyykin muita politiikan toimijoita enemmän seuraamaan näiden tekemisiä ja sieltä kaivetaan jos jonkinlaisia tekemisiä esiin ja enemmän tai vähemmän aiheellisesti nostetaan kissa pöydälle asiasta.
Kuten Iltalehden kolumnisti Laitinen taannoin osuvasti ilmaisi, en ole koskaan nähnyt yhtä älykkäiden ihmisten muodostamaa puoluetta, mutta jossa samalla useissa toimijoissa ilmenee viisauden puute.
Kuka se oli joka se alotteen teki? Se oli juuri Soininvaara ja sille kyllä sitten löytyi yli puoluerajojen kannattajis. Kun yksi rosvo avaa pankkiholvin, on vapaaehtoisia ryöstäjiä pilvin pimein, kuten nytkin olemme huomanneet!
Mutta se ALOTTEEN TELIJÄ, SE ALOTTEEN TEKIJÄ!
Kuka se olikaan, kas siinäpä sinulle pulma!