Suomen pankki

Emuun liittymisen jälkeen Suomen pankin rooli rahapolitiikan toimijana on oleellisesti muuttunut.EU:n rahapolitiikkaa tehdään nykyisin euroopan keskuspankissa.Siitä huolimatta Suomen pankin henkilökuntamäärä on edelleen noin 700.Henkilökuntaa ei ole vähennetty, vaikka työtehtävät ovat aivan oleellisesti muuttuneet.

Pankin pääjohtaja kertoi muutama päivä sitten julkisuudessa kuinka työllisyyspolitiikkaa tulisi hänen mielestään hoitaa.Sopiva ratkaisu olisi Matti Vanhalan mielestä se,että luotaisiin uusia matalamman ansiotason työpaikkoja palvelualalle(minimipalkat poistuisivat).

Palvelualoilla on jo nyt palkkataso yleisesti ottaen hyvon matala.Siitä pitää huolen esimerkiksi palveluyritysten, mm.siivousfirmojen kilpailuttaminen.

Vanhala tienaa muuten itse noin 18 500 euroa kuukaudessa.

Suomalainen hallinto, niin valtion kuin kunnankin, olisi pikaisen ja perusteellisen rakenneuudistuksen tarpeessa.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin Suomen pankkihan on vain yksi euroopan keskuspankin haarakonttoreista. Kyllä sieltä joutaisi väkeä ulos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dos entti kirjoitti:

Emuun liittymisen jälkeen Suomen pankin rooli rahapolitiikan toimijana on oleellisesti muuttunut.EU:n rahapolitiikkaa tehdään nykyisin euroopan keskuspankissa.Siitä huolimatta Suomen pankin henkilökuntamäärä on edelleen noin 700.Henkilökuntaa ei ole vähennetty, vaikka työtehtävät ovat aivan oleellisesti muuttuneet.

Pankin pääjohtaja kertoi muutama päivä sitten julkisuudessa kuinka työllisyyspolitiikkaa tulisi hänen mielestään hoitaa.Sopiva ratkaisu olisi Matti Vanhalan mielestä se,että luotaisiin uusia matalamman ansiotason työpaikkoja palvelualalle(minimipalkat poistuisivat).

Palvelualoilla on jo nyt palkkataso yleisesti ottaen hyvon matala.Siitä pitää huolen esimerkiksi palveluyritysten, mm.siivousfirmojen kilpailuttaminen.

Vanhala tienaa muuten itse noin 18 500 euroa kuukaudessa.

Suomalainen hallinto, niin valtion kuin kunnankin, olisi pikaisen ja perusteellisen rakenneuudistuksen tarpeessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu