Metaforan toinen seuraus liittyykin suoraan Galileon aikana käytyyn henkien kamppailuun, jossa luonnonfilosofit yrittivät varata itselleen kirkonmiesten paikan yhteiskunnan ylätasanteella.
Vaikuttamaan pyrkivä tiede leimautuu yhä helposti pelkäksi vaikutusvallan tavoitteluksi, ja luonnontiede uudeksi, ehdotonta uskollisuutta vaativaksi uskonnoksi, jonka sakramentteja jakavat papillisiin virkoihinsa voidellut päivystävät dosentit ja salaperäisten tutkijakollegioiden professorit.
Suomalainen neukkuhuumori ei vieläkään naurata virolaissyntyistä kirjailijaa.
Lööpeissä viime aikoina vähän muista syistä esiintynyt Sofi Oksanen kummastelee vuoden ensimmäisen Parnasson sivuilla, miksi hakaristi on ihmiset kauhulla täyttävä massamurhan symboli, mutta sirpille ja vasaralle voi leppoisasti hymyillä? Tai miksi kopio Andy Warholin Maosta on hyväksyttävä huoneentaulu, mutta Hitlerin potretti ei?
Paljon parempaa selitystä Oksanen ei ole tapaamiltaan vanhoilta taistolaisilta saanut, kuin että olihan oma nuoruus ihanaa aikaa, vaikka Solzenitsynin Vankileirien saaristo olikin hirveää luettavaa.
Niinpä hän siteeraa Gulagista kirjan kirjoittanutta toimittaja Anne Applebaumia, jonka mukaan kylmän sodan kuvat kommunistien rikoksista ovat enimmäkseen fiktiivisiä ja viihteellisiä, mutta toisen maailmansodan kuvat juutalaisten joukkotuhosta dokumentaarisia ja järkyttäviä.
Varsinkaan sivistyneistön silmissä James Bond ei ollut yhtä vakuuttava kommunismin vastustajana kuin filosofi Jean-Paul Sartre sen puolustajana.
Tämän kulttuurisen vinoutuman Oksanen soisi vihdoin korjautuvan, ja antaa juhlallisen velvoituksen omalle ammattikunnalleen:
"Kirjallisuuden tehtävä kansakunnan muistina korostuu maailmassa, joka vaikenee sellaisista asioista, joista ei voi puhua taloudellisista syistä ja jonka päättävillä elimillä ja politiikalla ei ole muistia. Siksi vaikenemisen terrorin ja neuvostonarratiivin värittämän historian murtaminen on taiteilijoiden käsissä. Heillä on myös mahdollisuus rikkoa väittämä, joka syntyy kun vertailee sitä, miten neuvostokommunismin ja natsien terroria on länsimaissa käsitelty: toisten ihmisten murhaaminen on hyväksytympää kuin toisten."
oli pakko kopioida tämä. Luonnon kirja ja kulttuurin muisti
PUTTE WILHELMSSON
Julkaistu 3.2.2007 1:32:40
turunsanomat
Vaikuttamaan pyrkivä tiede leimautuu yhä helposti pelkäksi vaikutusvallan tavoitteluksi, ja luonnontiede uudeksi, ehdotonta uskollisuutta vaativaksi uskonnoksi, jonka sakramentteja jakavat papillisiin virkoihinsa voidellut päivystävät dosentit ja salaperäisten tutkijakollegioiden professorit.
Suomalainen neukkuhuumori ei vieläkään naurata virolaissyntyistä kirjailijaa.
Lööpeissä viime aikoina vähän muista syistä esiintynyt Sofi Oksanen kummastelee vuoden ensimmäisen Parnasson sivuilla, miksi hakaristi on ihmiset kauhulla täyttävä massamurhan symboli, mutta sirpille ja vasaralle voi leppoisasti hymyillä? Tai miksi kopio Andy Warholin Maosta on hyväksyttävä huoneentaulu, mutta Hitlerin potretti ei?
Paljon parempaa selitystä Oksanen ei ole tapaamiltaan vanhoilta taistolaisilta saanut, kuin että olihan oma nuoruus ihanaa aikaa, vaikka Solzenitsynin Vankileirien saaristo olikin hirveää luettavaa.
Niinpä hän siteeraa Gulagista kirjan kirjoittanutta toimittaja Anne Applebaumia, jonka mukaan kylmän sodan kuvat kommunistien rikoksista ovat enimmäkseen fiktiivisiä ja viihteellisiä, mutta toisen maailmansodan kuvat juutalaisten joukkotuhosta dokumentaarisia ja järkyttäviä.
Varsinkaan sivistyneistön silmissä James Bond ei ollut yhtä vakuuttava kommunismin vastustajana kuin filosofi Jean-Paul Sartre sen puolustajana.
Tämän kulttuurisen vinoutuman Oksanen soisi vihdoin korjautuvan, ja antaa juhlallisen velvoituksen omalle ammattikunnalleen:
"Kirjallisuuden tehtävä kansakunnan muistina korostuu maailmassa, joka vaikenee sellaisista asioista, joista ei voi puhua taloudellisista syistä ja jonka päättävillä elimillä ja politiikalla ei ole muistia. Siksi vaikenemisen terrorin ja neuvostonarratiivin värittämän historian murtaminen on taiteilijoiden käsissä. Heillä on myös mahdollisuus rikkoa väittämä, joka syntyy kun vertailee sitä, miten neuvostokommunismin ja natsien terroria on länsimaissa käsitelty: toisten ihmisten murhaaminen on hyväksytympää kuin toisten."
oli pakko kopioida tämä. Luonnon kirja ja kulttuurin muisti
PUTTE WILHELMSSON
Julkaistu 3.2.2007 1:32:40
turunsanomat
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sofin kirjoitus herätti tälläisen vanhemman vitsiniekan. Kansanmurhat ja kansalaisten sortaminen ei todellakaan ole parhaita mahdollisia huumorin aiheita - vaikka itsellänikin on DDR ja Hilfer der Volkspolizai paidat. Taidan siirtää nämä "huumorin" kukkaset muuhun käyttöön.