Kirkaa lämmöllä muistaen

Tammikuussa 1989 olin vaimoni kanssa raskauden loppuaikoina Saariselällä. Poltot alkoivat etuajassa, joten lähdimme ajamaan yötä myöten kohti Rovaniemeä. Asumattomalla osuudella erämaassa auto sammui ja ulkona pilkkopimeässä oli pakkasta -30*c. Luulimme jo paleltuvamme, mutta sitten meitä lähestyi kirkas valo ja äänekäs laulu. Luulimme sitä ufoksi ja lukitsimme ovet, mutta sitten oveen koputettiin ja avasin. Kirkahan siinä seisoi nahkatakissaan ja kysyi, tarvitaanko apua? Hän toimi kätilönä ja auttoi lapsen maailmaan, puri ja sitoi napanuoran. Sitten hän avasi konepellin ja parin minuutin kuluttua auto saatiin käyntiin. Kirka tarkisti vielä rengaspaineet ja lauloi sitten vastasyntyneelle Leijat ja Hallelujaan. Sitten hän meni autoonsa ja isolla valonheittimellä opasti meidät Rovaniemelle. Kun lähdin viemään vaimoni ja lapseni sairaalaan tarkastukseen, jäi Kirka ovelle laulamaan Hengaillaan-kappaletta. Tulin pian ulos kiittääkseni häntä kaikesta mutta mies oli mennyt.

Nyt juuri poikamme tuli täysi-ikäiseksi ja pian tuli suruviesti Kirkan kuolemasta. Ei ole ihme, että niin paljon virtaa kukkia haudalle, kun hän oli niin hyvä ihminen.

Kaipauksella vanhemmat ja poika 18v, vuotta 1989 muistellen.