Suureksi surukseni joudun kertomaan, että mieheni, joka täällä tunnettiin nimimerkillä Jukka, kuoli maaliskuun lopussa avosydänleikkaukseen, jossa hänen hyvin vaikeaa synnynnäistä sydänvikaansa yritettiin uudelleen korjata. Olen pahoillani, että välitän tiedon teille vasta nyt, mutta pystyin vasta perjantaina tulemaan tänne palstalle ja lukemaan mieheni tänne kirjoittamia viestejä.
Vaikka mieheni ei leikkauksestaan selvinnyt, niin toivon (ja tiedän että miehenikin olisi niin toivonut), ettette anna hänen kohtalonsa vaikuttaa omiin päätöksiinne, vaan hakeudutte sydänoireissanne lääkärin hoitoon.
Tiedän myös, että joku teistä ei usko minua, vaan uskoo minun vain pilailevan, ja ette usko, kuinka toivoisinkaan sen olevan totta. Valitettavasti se vain ei ole.
Riikka
Vaikka mieheni ei leikkauksestaan selvinnyt, niin toivon (ja tiedän että miehenikin olisi niin toivonut), ettette anna hänen kohtalonsa vaikuttaa omiin päätöksiinne, vaan hakeudutte sydänoireissanne lääkärin hoitoon.
Tiedän myös, että joku teistä ei usko minua, vaan uskoo minun vain pilailevan, ja ette usko, kuinka toivoisinkaan sen olevan totta. Valitettavasti se vain ei ole.
Riikka
Vastaukset 22
Vanhimmat
Oliko Jukka minkäikäinen mies?En voi muuta sanoa, kuin että päivä kerrallaan.Suru on varmaan ollut suuri, koska nyt vasta olet pystynyt hänen juttujaan lukemaan.
Otan osaa.
Olipa surullisia uutisia, otan osaa. Olen itsekin tällä palstalla saanut hyvää tietoa Jukalta rytmihäiriövaivoissa. Ihmettelinkin, kun aikaisempaa "aktivistia" ei ole näkynyt palstalla pitkään aikaan. Jaksamista sinulle!
Jukka oli palstamme sankari. Hän kirjoitti asiallisesti, tyylillä, kanssakeskustelijoita ymmärtäen ja - voisi milteipä sanoa - miehekkäästi. Ennenkaikkea hän oli asiantunteva (alan ihmisiä, kenties).
Voimia sinulle (ja vähän meille muillekin, sen verran masentavaa tämä on).
Hei Riikka... otan osaa minäkin.. :( Toivon sinulle ja perheelle voimia, vain aika parantaa. Sen mitä itse täällä Jukan viestejä luin ja muistan, hän ei koskaan voivotellut asemaansa, mahdettiinkohan hänen ssiraudestaan täällä edes tietää ennen kuin sanoi menevänsä leikkaukseen. Nyt hänellä on kuitenkin kaikki hyvin. Enkeleiden suojelusta ja voimia.
Sanoiko J jossain vaiheessa menevänsä leikkaukseen? Jäi minulta huomaamatta.
Sanoit, Riikka:
"Vaikka mieheni ei leikkauksestaan selvinnyt, niin toivon (ja tiedän että miehenikin olisi niin toivonut), ettette anna hänen kohtalonsa vaikuttaa omiin päätöksiinne, vaan hakeudutte sydänoireissanne lääkärin hoitoon."
Siis pitäisikö meidän ymmärtää tämä niin, että vaikka lääkäri mokasikin miehesi kohdalla, meidän pitäisi silti uskaltaa mennä lekurin pakeille. Vai mitä tarkoitit?
Anteeksi nyt todella, joko olen lukenut väärin tai ei muuten mene jakeluun. Riikka kirjoittaa että Jukka on kuollut maaliskuussa, muttakun Jukka on kirjoitellut vastauksia vielä vuoden 2006 lopulla ja syksyllä enemmän ja nyt eletään helmikuuta, että ei oikein tämäkään vuosi maaliskuineen sovi kuvaan. Vai jatkoiko joku Jukan nimmarilla keskustelua... Kovin samaan sävyyn ammatillisesti keskustellut palstalla ja minä olen ainakin luullut hänen olevan yksi ja sama. Itsekin syksyllä sain mukavia ajatuksia ongelminen Jukalta. Riikka itsekin osasi epäillä joidenkin uskoa asiaan....jos näin on käynyt, vaikea vain uskoa. Jaksamista kaikille, jokainen lähtee vuorollaan.
Olen pahoillani virheestäni, tarkoitin marraskuuta, mutta ajatukset ovat vaan edelleen niin sekaisin tästä kaikesta. Kuten joku muistelikin, mieheni kertoi jossain keskustelussa menostaan tuonne leikkaukseen, tuon hän oli kirjoittanut muistaakseni marraskuun alkupuolella. Hän ehti täyttää juuri ennen leikkausta 30 vuotta.
Niin, ja kyseessä oli todellakin hyvin vaikeaan synnynnäiseen sydänvikaan liittyvä hyvin vaikea leikkaus, jonka lopputulos ei johtunut siitä, että lääkärit olisivat mokanneet. Näin vain kävi.
Riikka
Moi Riikka!...olen surullinen, niinkuin sinäkin.
Itse rytmihäiriöistä kärsivänä, kävin usein lukemassa, mitä JUKALLA on em.asioista sanottavaa:Hän tiesi paljon sydänasioista ja selvää sekä "tajuntaan" menevää asiaa!Monesti jopa helpotti PELKOJANI, tämän ongelman kanssa.
RAUHA HÄNEN SIELULLEEN.Voimia sinulle!
Muistan Jukan lukeneeni Jukan kirjoituksia ja niistä paistoi läpi sekä kokemus että inhimillisyys.
Mikä Jukan synnynnäinen sydänvika? Alan ihmisenä kiinnostaisi...
Osanottoni Sinulle Riikka ja valtavasti voimia....
Jukka laittoi kerran minulle kysymyksen sydänvikani luonteesta, johon vastasin - en koskaan saanut Häneltä viestiä takaisin.
Hän oli löytänyt samankaltaisuuksia vioistamme.
Lämpöä ja voimaa Sinulle koko "sydänriepuni" voimalla!!!
"Miten saisin sinuun yhteyden? Voitko kertoa lyhenteet, joita sydäviastasi on annettu? Itselläni samantyyppinen vika."
Siinä Jukan viimeinen (ainoa) viesti minulle.
Oli pakko tarkistaa, kun tuli niin paha mieli.
Minullakin on vaikea synnynnäinen rakenteellinen vika - sydän laajenee tahdistimesta huolimatta ja mm.läpät vuotavat.
Sydämensiirtoa mainittiin viime syksynä tulevaisuuden vaihtoehdoksi.
Minä olen vain sivustaseuraaja, 39-vuotias nainen, jolla on sattumoisin myös laajentunut sydän, läpät fuskaavat ja sydänsiirto jossain vaiheessa edessä.
Muistan, että aikanaan huomasin sen Jukan viestin, jota siteerasit, ja ihmettelin, ettei Jukka reagoinut sinun vastaukseesi. Jännitin (varmasti monen muun kanssa), kuuluuko Jukasta mitään. Jukan sinulle tarkoitetun viestin saattoi tulkita jopa romanttisesti: "Miten saisin sinuun yhteyden...". Ah! Olisin ehkä itsekin halunnut saada sellaisin viestin juuri Jukalta. Hän tosiaan vaikutti jotenkin sankarilliselta, kuten joku keskustelija totesi. Hän oli aina niin ytimekäs ja asiallinen, ei todellakaan mikään turhanpuhuja (kuten esimerkiksi minä nyt). Koita jaksaa, Minea. Meillä kaikilla on yhtä kurjat fiilikset.
vielä nuori - siirtoon on silloin parempi mahdollisuus, kun ei ikä tule esteeksi ( max. 60 v).
Minulla on "viimeinen kymppi" menossa - saattaa katketa jo läppäkorjaukseen paljon aikaisemmin...
En tarkoittanut leuhkia Jukan viestillä - halusin vain vaimonsa tietävän, että Jukka oli tilanteestaan ilmeisesti hyvin huolissaan...:(
...Jukan avovaimolle.
Minäkin sain Jukalta kannustusta ja apua, vaikka oma "vaivani" paljon "harmittomampi" olikin.
Hän jaksoi patistaa vaatimaan lisätutkimuksia ja niinpä sitten omani löytyi...
Joskus, kun Jukan kommentteja luin, ihmettelin, miten hän jaksaakin olla niin uskomattoman kiinnostunut ja myötäelävä-kaikille.
Häntä jää moni kaipaamaan, vaikkei kukaan häntä täällä "fyysisesti" tuntenutkaan.
Oikeasti, jos se lohtua sinulle tuo, hän on auttanut täällä monia-ja ehkä myös jopa pelastanut henkiä. Niin ainakin omalla kohdallani. Uskoisin.
Tarkoitukseni ei todellakaan ollut mitenkään kritisoida sinua, yritin ehkä vain piristää, mutta en oikein osannut muotoilla sanottavaani oikein.
Eipä tässä hurraamista ole minullakaan: vaaditaan aika paljon onnellisia sattumia, jotta yleensä saisin sen sydämen (tai saisin sen AJOISSA), ja että hylkimisiä tai muita komplikaatioita ei tulisi. Toistaiseksi voin hyvin, mutta joka aamu herätessäni joudun ajattelemaan, onko tämä se päivä, kun tilanne pahenee. Sydänsiirtoon liittyviä epävarmuustekijöitäkin on hurjan paljon, ja toisaalta elämäni on niin ihanaa! En haluaisi luopua siitä. Aika tuntuu rajalliselta ja arvokkaalta. Välillä tuntuu siltä, että olisi helpompaa vain hylätä kaikki toivo, alistua ja antaa periksi, Mutta pienten lasteni vuoksi minun on pakko yrittää olla masentumatta. On pakko yrittää hokea itselleen: "aina on toivoa, aina on toivoa".
On se niin väärin! Erityisen epäreilua se on läheisille, kuten Jukan avovaimolle ja minun pienille lapsilleni.
Olen tässä paininut mielenterveyteni äärirajoilla, kun lääkärit ovat puhuneet yksi yhtä/toinen toista ja läppäleikkausta on heiluteltu edessäni jo vuosia...
Nyt sitten vihdoin saivat suunsa auki ja selittivät, ettei ko. leikkaus suuremmin minua auta.
Sitten tuli esiin mahdollisuus siirtoon jossakin vaiheessa, koska minulla ei (vielä) ole siirtoa estävää sairautta.
Jukka tuli jotenkin läheiseksi ja Hänen kuolemansa järkytti minua kovin - en ole koskaan keskustellut kenenkään toisen potilaan kanssa...
Onneksi Sinä ilmaisit itsesi :)
Kaikkea hyvää Sinulle - olisin kovin halukas vaihtamaan ajatuksia enemmänkin, jos vain olet kiinnostunut!
Ahdistus kuuluu asiaan, mutta en anna sen lamata itseäni. Elän ja toimin niin normaalisti kuin kuntoni sallii, ja onneksi vielä tällä hetkellä saatan unohtaa sairauteni pitkäksikin aikaa. Yritän olla ajattelematta ikäviä ja otan ilon irti pienistä onnen hetkistä; samalla huomaan kuitenkin vaistomaisesti järjesteleväni tavaroitani, papereitani ja valokuviani. Joku puuhiani seuraava saattaisi ajatella, että tuo nainen on lähdössä pitkälle matkalle…
Minulle voi kirjoitella osoitteeseen [email protected]. Vastaan ehkä viiveellä mutta varmasti.
Laitan yhteystietosi muistiin ;)
Minulla, valitettavasti, tuo "vikamuistutus" on jo päivittäistä...siihen tottuu, mutta se masentaa :(
Itsekin elin ihan täysillä siihen asti, kunnes vireyteni alkoi laskea - mielestäni ainoa oikea tapa!
Kirjoittelemisiin :D
Hän jaksoi aina vastailla ihmisille asiallisesti ja tiesi asioista paljon. Laitoin itse silloin joskus syksyn puolella tänne hänelle kiitokset, koska hän todella ansaitsi ne. Muistan, että hän kertoi olevansa menossa leikkaukseen. Olen tässä joulun jälkeen usein käynyt katselemassa tällä palstalla ja jotenkin aavistelin, että Jukka ei ehkä selvinnytkään...
Syvin osanottoni Riikka!
Otan osaa suruusi Riikka. Jukka oli niin empaattinen neuvonantaja, että koskaan ei toinen pysty siihen. Itse keskustelin myös hänen kanssaan omista vaivoistani.
Minulle oli synnynnäinen syd.vika ja se on leikkauksella korjattu. Itse olin ensimmäisten syd, leikattujen joukossa Suomessa. Leikkaukseni tehtiin vuonna 61. Ja silloin ei osattu hoitaa lasten kivunlievitystä, joten saan ahdistusta edelleen aina kaikista kipukokemuksista. Kerran eräs lääkäri sanoi, että ne voimakkaat koetut kivut jättävät jäljet aivojen muistikeskukseen. Joten ei ole aina helppoa tämä elämä korjattunakaan.
Jukka jaksoi aina niin myötätuntoisesti neuvoa kaikkia. Minä itse usein kuittaan ihmisten sydänsairausepäilykset neuroosin piikkiin. Mutta voi, kunpa oppisin edes hiukankaan suhtautumaan samalla empatalla, kuten Jukka teki.