kun vaan kansa tajuaisi, että Keskusta edustaa ja ajaa maajussien etua eikä kultaista keskitietä, niin uskoisin että sen kannatus putoaisi radikaalisti.
Suurin osa ihmisistä valitsee Keskustan juuri siitä syystä että eivät tunne itseänsä "kommunistiksi" eivätkä "poro-porvariksi".
Kun vaan ihmiset tietäisivät/ymmärtäisivät että sosialismi ei ole sama kun kommunismi niin he voisivat myös ajaa omaa etuansa paremmin oman ehdokkaan järkevällä valinnalla. Suomessa kuitenkin on lukematon määrä pieni ja keskituloisia joiden oikeuksia vasemmistolaiset puolueet ajavat paremmin.
Monille pieni ja keskituloisille (varsinkin nuorille) on imago-kysymys olla äänestämättä heille järkevintä vaihtoehtoa. Ja tuo on aivan turhaa koska äänestys on kuitenkin salainen. Mieluummin kannattaisi käyttää ääntään järkevästi ja valita omia etuja ajava ehdokas. Trendikkyyden säilyttämiseksi sitten voi valehdella äänestäneensä sitten mitä kenenkin lähipiiri pitää trendikkäänä/seksikkäänä

Vastaukset 10
Vanhimmat
eli kommunismi josta on myös vähemmän mairittelevia nimityksiä perustuu juuri valheeseen. Pääasia on, että kulissit on kunnossa,
kansasta viis. Tämän vuoksi tämä itsesiittoisuuteen -ja petokseen tukeutunut järjestelmä
on romahtanut siellä missä se on päässyt vallan
päälle.
Nykyajan nuoret osaavat ajatella omilla aivoillaan,ei siihen tarvita järjestelmän puolesta
ohjeita.Ei varsinkaan neuvoja, mikä on mukamas "seksikästä" ja "trendikästä".
Ajat muuttuu.Ei keskusta ole enää maajussien puolue, kuten sos.demukaan ei ole enää köyhien puolue.
Puhuit asiaa. Kyllä kepulaisuus on edelleenkin maanjussien puolue. Kepulaisuus periytyvä ominaisuus. Työpaikallani jotkut duunarit ovat kepulaisia, vaikka eivät omista maata. Heidän vanhemmat kuitenkin ovat maanviljelijöitä. Samoin on sellaisia, jotka tekevät palkkatyötä maanviljelyn ohessa. Yhteistä heille on se, että arvostellaan ammattiyhdistystä, vaikka se neuvottelee heillekin lisää liksaa. Tärkeämpää heille on kepun kannattaminen, kuin työntekijöiden edun ajaminen. Yrittävät istua kahdella pallilla. Todella törkeää kaksinaamaisuutta.
Jos kepu pääsee hallitusvastuuseen, on todella mukava seurata näiden kepulaisduunarien edesottamuksia.
Kokoomuslaisia ammattiyhdistysjohtajia jo onkin, mikä on myös aika eriskummallista.
Onko ammattiyhdistyksen tai demaripuolueen ainoa olemassaolon tarkoitus nostaa palkkoja ? Siinä se suuri aatepohjako sitten on ? Siinähän se ongelma juuri onkin, että työn teettäminen Suomessa on nykyään niin kallista ettei kellään yksityisellä ole varaa teettää enää yhtään mitään muutakuin pakosta. Kyllä nykyään työttömät joutuvat maksamaan siitä, että EU-aikana ei voida enää devalvoida ja palkkoja ei voida laskea tarvittaessa lama aikanakaan.
Äänestä demareita jos haluat lisää työttömyyttä.
Vasta eilen julkaistiin tilasto, jonka mukaan työntekijäkustannukset työnantajille Suomessa ovat EU-maiden keskitason alapuolella.
Viron tai Portugalin tasolleko tahdot?
Minkähän vuoksi yhtiöt sitten lähtee ulkomaille jos täällä on halvempaa ? Montako yritystä on tullut ulkomailta tänne rahaa vuolemaan halvan työvoiman vuoksi ?
Valhe, emävalhe, tilasto.
Jos muuten et vielä ole tietoinen, niin keskustan kannattajista vain 11% on maanviljelijöitä ja 21% duunareita. Kumma vaan, ettei kukaan ole vielä haukkunut keskustaa duunareiden puolueeksi, joka haluaisi vain palkan korotuksia.... :) Ehkä jotkut ihmiset uskovat viivan oikealla puolella olevien puolueiden olevan sellaisia, jotka valtaan päästyään potkaisisivat puolet työntekijöistä pellolle ja puolittaisivat palkat näin kärjistetysti sanoen. Äänestäkää siis vasemmalla kädellä, niin näin ei tule tapahtumaan.
Oliko siinä samalla julkistettu myös vero prosentteja.
Ne 21% ovat juuri niitä osapäiväduunareita. Eivät kehtaa vain tunnustaa olevansa ituniskoja.
Ne 21% ovat juuri niitä osapäiväduunareita. Eivät kehtaa vain tunnustaa olevansa ituniskoja.
imepäs olli sykkivää!