Vanhanen huomasi virheensä
Salolaisella on myös selitys sille, miksi pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) lisäisi NATO-option eteen vahva -adjektiivin Keskustan vaalikampanjan avauksessa Tampereella.
- Vanhanen huomasi tehneestä virheen ja yritti paikata sitä sanomalla, että Suomella on "vahva" NATO-optio. Se ei kuitenkaan muuta itse asiaan miksikään. Neljään vuoteen ei neuvotella, ellei jouduta kriisitilanteeseen.
Salolaisen mukaan Suomen pääministeri on muuttanut mielensä NATO-asiassa kolmeen kertaan.
- Ensin hän oli sitä mieltä, että NATO-optio on voimassa koko ajan, sitten sitä mieltä, että se on voimassa muulloin, paitsi vuosina 2007-2011, ja viimeksi hän sanoi, että Suomella on "vahva" NATO-optio, mitä se sitten tarkoittaneekaan.
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=103550

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt sitten lisätään meri- ja ilmavoimia naton
taistelujoukkojen käyttöön =)
http://nettitv.mtv3.fi/nettitv_uutiset/index.shtml/nettitv_uutiset/uutiset?92656#92656
(Hitsi kun pelottelivat Kokoomuksen vievän Natoon). Ihmetyttää miten yksinkertaisia Suomalaiset oikein onkaan suorastaan naiveja.
... ja kriisinhallintatehtäviin on muuta kuin osallistuminen Naton taistelujoukkoihin.
Suomi on kouluttaa 3000 sotilasta rauhanturvatehtäviin, tähtää siihen että korkeintaa 2000 niitä on kerrallaan toiminnassaan. Rauhanturvaamis-ja kriisinhallinta on aivan muuta kuin sota. Se on paremminkin sosiaalista työtä, jossa turvataan siviliväestöä, joka on joutunut EUn ulkopiolisissa maissa sisäisten selkkausten jalkoihin. Nämä joukot toimivat EU:n, YK:n tai Naton johtamina.
Sotavoimat ovat eri asioita. Suomellakin on valmius 300 tuhannen armeijan pysyttänmiseen. Samoin sotilasliitot, kuten Nato on myös eri asia, sillä niiden päätehtävä on jäsenmaiden yhteiset sotatoimet.
Etkai sinäkin ole naivi.
... keskustelua. Tuossakin vastauksessa nimimerkkillä "viitti" ei ole muuta sisältöä kuin syytttä minua naiiviksi. Kerro, mikä jutussani on lapenomaista herkkäuskoisuutta.
ärisee. Eläke-ukko.