Taas yksi uneton yö takana...miksi h****ssä sen perävaunurekan kuskin piti tulla juuri mun ikkunan alle nukkumaan rekassansa. Ja auto käynnissä koko yön. Aamulla kattelin auton lastia kun kuski siinä ovia availi...en olis uskonu että ikkunapokatkin tarvii lämpökuljetuksen! 500 metriä ja siellä olis ollu huoltsikka jonka pihassa olis voinu yönsä viettää kenenkään häiriintymättä...puoli kahden aikaan yöllä ei van viitsi lähteä esittämään mitään kotiseutuesittelyä kuljettajalle. Joskus vois joku ajatellakkin jotain...
Hohhoijjaa
Hanna
221691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Poliisisetä olisi auttanut sinua. Turha tuollaisista asioita on täällä kotona valitella. Kohtelias kuski tietysti tajuaa kertomattakin, että auto viedään louskuttamaan kauas asunnoista.
Auto ei ole käynnissä lastia vaan kuljettajaa varten.
Useat rekkapekat ovat tainneet jäädä kehityksessä ammattikouluasteelle, joten ei heiltä voi mitään mahdottomia odottaa.
Ei kaikki, sillä poikkeuksiakin on, mutta enemmistö.
Soita poliisi paikalle. Tyhjäkäynti on kiellettyä.
...tosiaan poliisin soitankin paikalle jos vielä parkkipaikkana rupeavat melkein etupihaani käyttämään. Aamuyön tunteina ei ajatuksissa ollut muuta kun että kohta nirhaan sen tyypin jos ei häivy siitä. Meillä rivarissa ei ole koneellista ilmavaihtoakaan joten dieselkatkut leijaa suoraan ilmanvaihtokanavaa pitkin sisälle.
No tuohon en ota kantaa ovatko kuskit amistotasoa jne. koska itsekkin logistiikapuolelta palkan saan mutta joskus voi joku hieman ajatella kanssaeläjiäänkin.
No, lähinnä tarkoitin sillä ammattikoulutasoisilla sitä, että ovat henkisesti 15-16-vuotiaiden tasolla ja mitenkään nuorisoa halveksumatta tai ylipäätään ketään. Väkisin vaan on tullut teiniajat mieleen, kun olen poikkennut jossain tienvarsikahviloissa mitkä ovat rekkamiehien kantapaikka.
Jokusia kertoja olen ollut samaan aikaan kahvilla, kun viereisessä pöydässä istuu 5-6 rekkapekkaa. Melkein olin varautunut, että siitä pöydästä aletaan heittelemään viereisien pöytien asiakkaita pullista löytyneillä rusinoilla.
Ehkä nämä ovat olleet ääritapauksia, mutta minulle jäi tosiaan sellainen kuva, kuin olisivat olleet n.15-vuotiaita.
Rekkakuskeja hukutaan ja aivan syyttä. Kyllä rekkakuskit ovat fiksuinta sakki mitä tunnen. Paljon fiksumpia kuin esim. maantiellä kiitävät insinöörit työsuhdeautoillaan. Jos rekkakuskeilla ei olisi noin suurta ammattitaitoa ja vastuuntuntoa olisi meillä paljon ympäristö ym. vahinkoja. Teidätkö kuinka paljon maantiellä kuljetetaan vaarallisia aineita? Ja mitä aineita siellä kuljetetaan? Jopa sellaisia aineita jos niitä joutuisi ihollesi pienikin määrä olisit vainaa. Tämä on tosi. Jos rekkakuskit ei olisi noin vastuuntuntoisia ja ammattilaisia mitähän mahtaisi oikein tapahtua? Hauku vaan rekkakuskeja, mutta muista kun seuraavan kerran käyt kaupassa tai tankkaat huoltoasemalla millä nuo tuotteet on sinne tuotu.
En ole haukkunut ketään vaan vertasin nuorison ja rekkamiesten henkistä tasoa.
Se että heittelee kahvipöydässä pullastaan löytyneitä rusinoita ei ehkä tee hänestä vielä vastuuntunnotonta eikä ammattitaidotonta, mutta ei häneltä voi ehkä kaikkea vaatiakaan.
Sitä paitsi eivät läheskään kaikki nuoretkaan tuollaista tee...
En väitä, että kaikki rekkapekat olisivat samanlaisia, mutta olen ehkä ollut vain näkemässä ja kuulemassa niitä ääripään tapauksia.
...lystiä pitää miten kukakin haluaa,(rekkamiesten vosuaminen=heidänkeskistä ajanviettoa) iästä ja paikasta riippumatta, ja tuohon vielä teille kummallekkin että kyllä ne varmaan on kummatkin ihan tarpeellisia, insinöörit ja rekkakuskit, insinöörit kehittää tavaran ja rekkakuski vie sen perille. Sille ei mitään voi että joukkoon mahtuu pöljiä, sekä rekkamiehiin ja insinööreihin.
Tottamaar! Kuka rekkamies on yksin itse suunnitellut, kehitellyt ja rakennellut ja koekäyttänyt hyväksikäyttämänsä tekniikan huipputulokset, joiden avulla liikkuu ja kuljettaa. Jos ei olis yhtään inssiä maan päällä, rekkamiehet laahais raakarautaa lattaraudan päällä käspelillä!
Ja ojaan mennyt kuorma vedettäisiin takaisin kinttupolulle naapurin konilla.
Niinpä niin poijaat, vieläköhän sitä Hannaa nukuttaa?
Rekkamiehetkin itse suunnitelleet ei tyhmät insinöörit tajuais kun ei itse osaa ajaa rekkaa.
Auts, taisin sohaista pahemman kerran muurahaispesään =(
En tarkoittanut kirjoitusta sentään sillä että kaikki rekkakuskit olis aivottomia kökköjä. Olenhan itsekkin alalla (en aja) ja joka päivä näen kymmeniä kuskeja ja joukkoon mahtuu kaikenlaista, kuten mahtuu insinööreihin, kaupantäteihin, opettajiin, autonasentajiin, varastomiehiin, merkonomeihin...ja vieläkö jatkan...
...todennäköisesti nämä tuntemasi rekkamiehet, jotka ovat suunnitelleet jotain rekkoihin(sa), eivät todennäköisesti ole suunnitelleet mitään ainakaan virallisesti, vaan nimenomaan omiin rekkoihin, tai jos on, niin heillä on ollut jokin lisäammattinimike; esim. rekka-autosuunnittelija/rekka-autoinsinööri/insinöörin avustaja(jotain vastaavaa) rekankuljettaja
-ammattinimikkeen lisänä.
...
just
Voin sinulle heti antaa jo yhden esimerkin mikä on suomalaisen rekkakuskin suunnittelema. Se on tämä meba yhdistelmä missä on säiliö itsekantavana runkona ja siihen mahtuu huomattavasti enemmän kuin missä on erillinen runko.
Ja muitakin esim. löytyy meiltä ja maailmalta.
.
Itse ainakin vastaavassa paikassa aikaisemmin asuessani, kävelin potkimaan sen kuskin hereille...
Omituisesti, tuo 500m oli myös tuolla kohdalla seuraavalle bensa-asemalle...
Kysyn täällä, koska kuorma-autopalstalla tähän ei ole vastattu useista kyselyistä huolimatta. Mitä varten on niitä monen tunnin tyhjäkäyttöjä ja mitä hyötyä niistä on? Tähän mennessä on vain vastattu vastakysymyksellä, mitä haittaa siitä on. Tässä Hannan kirjoituksessa on esitetty haittojakin! Mutta edelleen, mitä hyötyjä on pitkistä tyhjäkäytöistä? Toivon sellaisen henkilön vastaavan, joka ei ensiksi ammu kysymystä oksalta, vaan perustelee asiapitoisesti.
webasto rikki tai sitten RekkaPekka ei osaa käyttää sitä.
Varsinkin tällaisessa tapauksessa, että yövytään autossa, niin moottorin joutokäynti on melko perusteetonta jollei sitten ole teknistä vikaa tai pakkasta, niin paljon, että pelätään ettei polle lähdekään käymään aamusella.
Varsinaisesti en vastannut kysymykseesi, mutta pieni spekulointi mahdollisesta syytä ja siitä voi määritellä mahdollisen hyödyn.
Kyllä kunnollisessa untuvapussissa nukkuisi vaikka ilman tyhjäkäyntiä ja webastoa ja vaikka ulkona paukkuisi pakkanen kunnolla. Tietenkin webasto kannattaisi laittaa päälle tuntia tai varttia (pakkasesta riippuen) ennen lähtöä, vaikka ennen kuin lähtee juomaan aamukupillisen kahviossa ennen lähtöä.
Oma työpaikka on tietokoneen ääressä, mutta isäntä nielee kilometrejä rekkaveturin ratissa...
Webaston toimimattomuus saattaa olla yksi syy kuten jo ehdotettiinkin.
Toinen mikä tuli mieleeni on ylenpalttinen virran käyttö: tv, video, jääkaappi, kahvinkeitin jne jne. Jospa on joskus tullut aamulla herättyä akku tyhjänä. Eipä kyllä puolusta koko yön tyhjäkäyntiä sekään.
Hiukan epävarmaksi jäi aloitustekstistä kuitenkin se, että kävikö auton moottori vai kylmäkone kun molempiin viitattiin. Jos se oli kylmäkone, niin taisi olla tuurari, joka ei osannut moista käyttää.
Mutta koska tämä jossittelu ei auta vastaisuudenkaan varalta, ehdotan herkkäunisille korvatulppia yöpöydän laatikkoon. Itse nukun kyllä kaikenlaisessa hurinassa ja pörinässä, mutta harvoin kotona olevan isännän satunnainen, epätasainen ja erittäin kovaääninen kuorsaus ihan korvan juuressa aiheuttaisi unettomia öitä ilman apteekista löytyviä korvatulppia. Suosittelen siis lämpimästi.