Miksi Sari Hyytiäinen kannatit Nostavan ostamista?
Miksi Sari Hyytiäinen (kok.) ?
Hollolalainen
91032
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Erikoislääkintävoimistelijat ymmärtävät vain vähän kiintestökaupoista tai kiinteistöjen kehittämisestä. Nostavasta oli tehty perusteellinen selvitys, joka oli kaikkien kunnanvaltuutettujen käytettävissä. Tätäkään selvistystä Hyytiäinen ei voinut ottaa huomioon, koska hän oli toisella hankkeen pääpuuhamiehellä, kansanedustaja Timo Seppälällä, eduskunta-avustajana.
Kääkintävoimistelijasta ei koskaan voi tulla ministeriä, ellei ole mannekiinni niin kuin esimerkiksi Tanja Karpela.
Vaikka Hyytiäinen pääsisikin kansanedustajaksi, silti vaikutusvalta on Kanta-Hämeessä niin kauan, kunnes päijäthämäläiset oppivat kasvattamaan kansanedustajaehdokkaita.
Nostavan kaupasta vielä. Kyllä siinä oli Lääkintä jumppariArjaHornborg viisauksineen oikeen työryhmässä KOK. Kepusta Mehiläisyrittäjä Kari Valonen - viisauksineen, Kari Tamminen SOD,paraskin asiantuntija , joka ei ymmärtänyt mitä kauppaa olivat kunnalle ostamassa.Yrittiväthän saada KOK. Seppälä ja Mantere nimeään esille. Ja sillä valtuustoaloitteellaan Mantere yritti päästä eduskuntaan.Mutta hutiin meni.
Ja saivathan yhden maanomistajan pelastettua konkurssilta ! Hallaa koko kauppa ! Miljoonat maanneet 10 v:tta ilman korkoa. Kunnanjohtaja P.Rahkonen oli uutena tulleena kuntaan , helppo jymäyttää, Ei tuntenut taustoja. 600 työpaikkaa odottaa yhä paikkaansa. Alueen asukkaat saivat kärsiä rankemman mukaan. Että näin viisaita päättäjiä on ollut kunnassamme. Tämä oli KOK. valtapeliä, johon muut tyhmät meni mukaan.
Jeesusko vai kokoomuslaisuus johdatti Hollolan Kristillisdemokraatit mukaan Nostava-hankkeeseen?
Tekohymyllä, korvilla ja kovilla ihmistä lyövillä arvoilla ei maan asioiden hoitoon ole mitään asiaa. Tekohymy, laiha naamavärkki ei siihen myöskään riitä. On siin tyttösellä vielä matkaa, jotta elävästä elämästä yleensä mitään ymmärtäisi.
Rahan ahne ja sen pilaama arvoton peluri. Ja mitenkäs se yksi miessuhde olikaan - kyllä siitä tiedetään.
Kukahan lienee ollut kyseessä ?
Kumma on kun pitää yrittää mustamaalata vailla totuuden häivää.
Hollolalainen. Ei ikinä noin tyhmää pyrkyriä eduskuntaan. Hyvä, että Kanta -Hämeestä löytyy viisaita. Kyllä Sari Hyytiäinen voi keskittyä omaantyöhönsä, mitä nyt sitten tehneenkin.Voi näyttää pitkiä hevosenhampaitaan Hollolanraitilla.
Hölmöö !! Levittää perättömiä huhuja ja vielä ulkonäkökin peliin. Hyvä tyyppi
Nostavan myyjät olivat kokoomuslaisia maanomistajia ja Hyytiäinen meni "virran mukana".
Politiikkaan Kokoomuksessa palaileva, vastoinkäymisiäkin kokenut entinen kristillisdemokraatti, Asko Raita, myös kannattai Nostavan ostamista ja sanoi, että "ellei siitä tule logistiikkakeskusta niin keksitään jotain muuta".
Montako liikeideaa on tullut Nostavan maan ostamisen kannattajilta? Henna ei ole valmis eikä Kujalankaan logistiikkakeskuksessa ole vetoa.
Rautatien läheisyys tarvitaan vain jos on puuta tai terästä kuljetettavana vähintään 300 km:n . 400 km:n päästä. Lahdessa ei ole putkitehdasta niin kuin Hämeenlinnassa eikä Lahdessa ole selluloosa- tai paperitehdasta.