Sensuroit täältä paljon asiaa pois!
Itse kuitenkin kirjoitat omilla Aretalogia- sivuillasi mm. näin etkä osaa edes hävetä ja tajua kuinka ivokkaalta ja kuinka suuressa ristiriidassa oma toimintasi noiden kirjoitustesi suhteen on:
"Haluankin sanoa sinulle, ystäväni, jolla vaikeaa on: älkäämme paetko tai karttako vaikeuksia tai koettelemuksia elämässämme. Olkoon ne minkälaatuisia tahansa. Yleensä on niin, että vaikeuksia tai koettelemuksia paetessaan ihminen todellisuudessa pakenee omaa henkistä heikkouttaan ja tätä ihminen saa paeta lopun ikäänsä. Käykäämme sen vuoksi eteemme tulevia vaikeuksia ja koettelemuksia kohti, nouskaamme henkisesti näiden yläpuolelle ja voittakaamme ne. Vain tämän kautta meistä voi kasvaa todellisia kaiken voittavia hengen jättiläisiä, jotka tulemme selviytymään ja menestymään elämän kaikista koettelemuksista. Sellaisia elämän merellä purjehtivia "merikarhuja", jotka ovat voittaneet pahimmatkin kuohupäät ja myrskyt; ja joille uusi myrsky merkitsee aina uutta haastetta, jonka he tahtoisivat lähteä jälleen kohtaamaan ja voittamaan.!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lopeta höpinäsi.Hoidon tarpeessa olet, sanon minä, enkä pyytele anteeksi
Katsos moni ihminen tahtoisi olla suurmies, mutta vain harvat ovat valmiit maksamaan suurmieheksi tulemiseen tarvittavan hinnan. Ja tämä hinta on vaikeuksien ja kärsimyksien kohtaaminen ja voittaminen.
Maailmanhistoria tuntee vuosituhansien ajalta monia todellisia suurmiehiä, filosofeja, teoreettisia neroja, tiedemiehiä, keksijöitä, uskontokuntien perustajia jne. Niitä miehiä (ja naisia), joiden henkinen suuruus ja luovuus on ylittänyt kaiken omana aikanaan. Mutta. Ennenkuin heistä on tullut maailmanhistorian tuntemia suurmiehiä, he ovat joutuneet käymään läpi monet kärsimyksien koulut, monet kriisit ja vaikeudet. Ja näiden kärsimyksien, kriisien ja vaikeuksien kohtaaminen ja voittaminen on kasvattanut heistä niitä hengen jättiläisiä, jollaisilla maailmanhistoria heidät tuntee ja muistaa.
tunturipojan aloittamaan keskusteluketjuun tässäkin omapoisto, kun ei toisten perustellut vastaukset miellyttäneet. Omaa huuhaata kyllä jätetään. Ihme touhua!