Kuolonkolarit laskussa Ruotsissa

6

628

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vastarannan kiiski

      Toivottavasti ei tänne tule niitä aita teitä.

      Ajoin Ruotsin halki viime toukokuussa kaverini kanssa ja voin sanoa että ne tiet olivat karmeita. Kaverini kertoi että niistä on siinä mielessä ollut harmia Ruotsissakin, kun hälytysajoneuvo tulee takaa ja liikenne on ruuhkaantunut, niin aita estää sinne puolelle väistämisen. Ja siitä on kuulemma paljon kirjoiteltu siellä. Ja kyllä se niin ahtaalta näyttikin, kun jouduimme ruuhkaan, ettei sinne juuri väistetä.

      Tuotahan voi kokeilla esim. Lappeenrannan itäpuolella. Siellähän on n. kilometrin matka aidalla varustettua tietä.

      • Meinaan

        Lappeenrannasta pohjoiseen. 4km suora, nelikaistainen, jossa vain keskikaiteella erotettu vastaantulijoiden puoli.

        Vuoteen 2010 loppuun mennessä pitäisi olla koko lappeenranta-imatra väli (n.40km) tuollaista nelikaistaista tietä jossa vain keskikaide.

        Samaa tyyliä käytetty saksassa jo iät ja ajat baanoilla. Huomattavasti parempi kuin leveäkaistatie eikä ole kokonaisleveydeltään paljoakaan leveämpi.


    • eikös

      Eikö keskikaiteita halvempi vaihtoehto olisi nopeusrajoituksien alentaminen? Ne rahat voitaisiin laittaa teidenkunnossapitoon.

      • ...saa vain sutta ja sekundaa.


    • Kallonkutistaja

      Ja jos katsotaan vielä viime vuoden tilastoa, on kuolonuhrimäärä edelleen hieman laskussa. Kyse on kuitenkin vielä ennakkotiedoista.

      Erikoista onkin, että kohtaamiskolareissa kuolleitten määrä on kasvanut 24% vuodesta 2005, eli sadasta 124:ään. Lisäksi moottoripyöräilijöiden kuolonuhrimääräkin on kasvussa. Jälkimmäiseen on veikattu syyksi kaskikaiteitakin, liekö niin? Mikähän olisi tilanne ilman keskikaiteita?

      Kunniaahan nuo lukemat tekevät nimen omaan suomalaisille autoilijoille, jotka ilman keskikaiteita ja kapeahkoilla teillä myös tekevät melko hyvää tilastoa.

      • ajellen meillä

        ilman keskikaiteita pysytään yhtenä ruumiina. Ei tarvi ajaa kuin Tuusulantietä, niin ennen Riihikallion risteystä on Hesasta Tuusulaan tullessa oikealla puolella pientareella jatkuva hautamuistomerkki. Hyvin nätisti kukitettu ja valaistu pimeässä. Virolainen moottoripyöräilijä törmäsi keskikaiteeseen, kuoli, ruumis meni kahtia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      985
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      951
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      108
      895
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      63
      817
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      728
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      27
      652
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      551
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      44
      535
    9. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      527
    10. 42
      509
    Aihe