"Itsenäisyyspuolue kutsuu kaikkia samoin ajattelevia suomalaisia valmistautumaan ensi maaliskuussa pidettäviin eduskuntavaaleihin. Kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta välttämättömän valtiollisen itsenäisyyden ja kansanvallan uudelleen saavuttaminen on mahdollista vain jättämällä oman maansa EU:lle myyneet poliitikot eduskunnan ulkopuolelle ja äänestämällä heidän tilalleen uudet, lahjomattomat kansanedustajat, joille oman maan itsenäisyys, kansanvalta ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ovat sydämen asioita, joista ei tingitä ja joilla ei käydä kauppaa."
http://www.itsenaisyyspuolue.fi
Siis: on arvoja, joilla ei pidä käydä kauppaa. Kuitenkin hallitus on käynyt. Ei se ole oikein. Hallitus uusiksi!
http://www.itsenaisyyspuolue.fi
Siis: on arvoja, joilla ei pidä käydä kauppaa. Kuitenkin hallitus on käynyt. Ei se ole oikein. Hallitus uusiksi!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei muuten tule mitään.
Ei tule saamaan yhtään paikkaa eduskuntaan! Ennen menee kameli neulansilmän läpi, kuin äärioikeisto saa yhden paikan!
Kolin hengetär vaatii että hallitus uusiksi. Näin aina tehdään vaalien jälkeen joten kolillakin voidaan rauhoittua.