Töitä on paljon. Eräänlaisia projekteja, joissa pitää palvella asiakkaita, tehdä laskelmia, soitella, laittaa kirjeitä ja neuvotella. Asiat ovat vaikeita, vastausta ei välttämättä löydy omasta päästä tai kirjoista tutkimalla vaan se selviää vasta asian edetessä. Projekteja on paljon ja koska niiden kaikkien pitää edetä, pitäisi niitä kaikkia pystyä myös miettimään yhtä aikaa. Pää on siis koko ajan varattuna ja olo on levoton ratkaisun puuttuessa. Asioita on myös vaikea laittaa mihinkään järjestykseen, vaan osa vaatii heti hoitamista ja ei voi tietää etukäteen, milloin se heti on.
Pomon kanssa teen samoja hommia. Hänellä näiden projektien määrä on noin 20 prosenttia minun projektien määrästä. Pomo on toimistolla vain 10 % työajastaan. Minut velvoittaa olemaan koko ajan paikalla, ottamaan vastaan asiakkaita ja uusia projekteja. Lisäksi nimetään vielä vastuuhenkilöksi mitä moninaisimpiin asioihin. Muitakin työkavereita on, mutta he eivät hoida samoja tehtäviä. Päinvastoin, koska olen siirtynyt heidän hommistaan, joudun vielä neuvomaan heitäkin ja osittain tekemään heidänkin töitään.
Kysyin pomolta, että onko mahdollisuus joskus ottaa aikaa projektien tekoon, että saisi esim rauhassa tehdä laskelmia. Vastaus oli, että hän itse tekee töitä iltaisin, sellaistahan se on. Muutenkin hän menee kuin kone, tekopirteä ilme naamallaan ajaa autollaan palaverista toiseen ja palaa neljän aikaan töihin muiden lähtiessä pois. Hänellä ei ole perhettä, joten se on mahdollista ja odottaa samaa työmoraalia ja sitoutumista työhön myös ilmeisesti muilta.
Nyt tilanne on jotensakin riistäytynyt käsistä. En saa töissä tehtyä "mitään". Kaikki aika menee asiakkaita palvellessa, puhelimessa, erilaisten vastuualueiden hoitamisessa, työkaverien neuvomisessa. Osa ajasta menee ihan vain siihen, että tietää kohta kuitenkin taas jonkun tulevan tai puhelimen soivan. Ei edes uskalla aloittaa mitään uutta, kun tietää sen kuitenkin keskeytyvän. Mitä nurkan takana taas odottaa?
Kannan tunnollisesti joka ilta työt kotiin ja samoin viikonloppuisin. Täälläkään tosin rauhaa ei ole, koska minulla on pieni lapsi, joka vaatii huomiota. Vapaa-aika on mennyt nyt muutaman viikon siihen, että olen vain miettinyt, että pitäisi alkaa töiden tekoon, mutta en osaa aloittaa täällä kotonakaan. Niitä kun on niin paljon, etten niitä saisi valmiiksi, vaikka tekisin monta päivää putkeen (jos nyt joskus tällainen oletettu mahdollisuus tulisi). Sitten iskee valtava syyllisyyden tunne, koska en tehnytkään mitään. En voi myöskään alkaa kotihommiin, kun ne oikeat työt on tekemättä.
Niinpä siis vain istun tässä koneen äärellä ja surfailen netissä miettien, että kohta aloitan. Tai sitten nukun. Yöunia tämä homma ei ole vienyt, vaan olen niin väsynyt, että voin nukkua koko illan ja vielä yönkin siihen perään. Viikonlopuistakin suuri osa ajasta menee vain nukkumiseen. Jotkut oudot migreenikohtaukset ovat nyt myös alkaneet vaivata. Tänäänkin päätä särki niin, että jäi taas se ajatteluhomma sitten seuraavalle päivälle.
Olisiko kenelläkään mitään neuvoja, kuinka tällaisesta noidankehästä pääsee irti? Sairaslomasta ei varmasti ole mitään hyötyä, koska työt eivät häviä sen aikana minnekään, vaan odottavat vain paluutani. Pomolle taas on turha asiasta puhua, koska hän itse siis tekee näennäisesti iloisella mielellä 60-70 tuntista työviikkoa eikä valita mistään. Eikä varmasti ota töitä hoitaakseen, enkä pyytäisikään, koska itse jo tekee kahden ihmisen verran.
Pomon kanssa teen samoja hommia. Hänellä näiden projektien määrä on noin 20 prosenttia minun projektien määrästä. Pomo on toimistolla vain 10 % työajastaan. Minut velvoittaa olemaan koko ajan paikalla, ottamaan vastaan asiakkaita ja uusia projekteja. Lisäksi nimetään vielä vastuuhenkilöksi mitä moninaisimpiin asioihin. Muitakin työkavereita on, mutta he eivät hoida samoja tehtäviä. Päinvastoin, koska olen siirtynyt heidän hommistaan, joudun vielä neuvomaan heitäkin ja osittain tekemään heidänkin töitään.
Kysyin pomolta, että onko mahdollisuus joskus ottaa aikaa projektien tekoon, että saisi esim rauhassa tehdä laskelmia. Vastaus oli, että hän itse tekee töitä iltaisin, sellaistahan se on. Muutenkin hän menee kuin kone, tekopirteä ilme naamallaan ajaa autollaan palaverista toiseen ja palaa neljän aikaan töihin muiden lähtiessä pois. Hänellä ei ole perhettä, joten se on mahdollista ja odottaa samaa työmoraalia ja sitoutumista työhön myös ilmeisesti muilta.
Nyt tilanne on jotensakin riistäytynyt käsistä. En saa töissä tehtyä "mitään". Kaikki aika menee asiakkaita palvellessa, puhelimessa, erilaisten vastuualueiden hoitamisessa, työkaverien neuvomisessa. Osa ajasta menee ihan vain siihen, että tietää kohta kuitenkin taas jonkun tulevan tai puhelimen soivan. Ei edes uskalla aloittaa mitään uutta, kun tietää sen kuitenkin keskeytyvän. Mitä nurkan takana taas odottaa?
Kannan tunnollisesti joka ilta työt kotiin ja samoin viikonloppuisin. Täälläkään tosin rauhaa ei ole, koska minulla on pieni lapsi, joka vaatii huomiota. Vapaa-aika on mennyt nyt muutaman viikon siihen, että olen vain miettinyt, että pitäisi alkaa töiden tekoon, mutta en osaa aloittaa täällä kotonakaan. Niitä kun on niin paljon, etten niitä saisi valmiiksi, vaikka tekisin monta päivää putkeen (jos nyt joskus tällainen oletettu mahdollisuus tulisi). Sitten iskee valtava syyllisyyden tunne, koska en tehnytkään mitään. En voi myöskään alkaa kotihommiin, kun ne oikeat työt on tekemättä.
Niinpä siis vain istun tässä koneen äärellä ja surfailen netissä miettien, että kohta aloitan. Tai sitten nukun. Yöunia tämä homma ei ole vienyt, vaan olen niin väsynyt, että voin nukkua koko illan ja vielä yönkin siihen perään. Viikonlopuistakin suuri osa ajasta menee vain nukkumiseen. Jotkut oudot migreenikohtaukset ovat nyt myös alkaneet vaivata. Tänäänkin päätä särki niin, että jäi taas se ajatteluhomma sitten seuraavalle päivälle.
Olisiko kenelläkään mitään neuvoja, kuinka tällaisesta noidankehästä pääsee irti? Sairaslomasta ei varmasti ole mitään hyötyä, koska työt eivät häviä sen aikana minnekään, vaan odottavat vain paluutani. Pomolle taas on turha asiasta puhua, koska hän itse siis tekee näennäisesti iloisella mielellä 60-70 tuntista työviikkoa eikä valita mistään. Eikä varmasti ota töitä hoitaakseen, enkä pyytäisikään, koska itse jo tekee kahden ihmisen verran.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuvauksesi vaikuttaa jossain määrin yliopisto-opiskelulta alalla, jossa ei ole läsnäolopakkoa missään ja periaatteessa voi tehdä kaiken kotona. Alussa minulla menikin hyvin, nyt en enää jaksa. Sairastuin opiskelun loppumetreillä vakavaan fyysiseen ja indalidisoivaan sairauteen, joten luennoille en voi enää vaikka haluaisin, koska siellä keskittyy edes sen 1,5 h johonkin varmasti.
En osaa antaa ihmeellisempiä neuvoja kuitenkaan. Vastaan nyt kuitenkin tähän, jotta säästyn tekemästä omia töitäni, joita tälläkin hetkellä pitäisi tehdä.
Minulla on pari ideaa.Päätä, että jos olet roikkunut koneella yli puoli tuntia tekemättä mitään hyödyllistä, sinun pitää nousta ja tehdä kotitöitä minimi 15 min. Ei mitään isoa ja aikaavievää siis. Kasteltuasi kukkaset tai tiskattuasi palaa koneen ääreen. Sama puolen tunnin sääntö taas. Vaikka et saisikaan illassa tehtyä muuta kuin em. kotityöt, olo on hyödyllisempi nukkumaan mennessä.
Laske työtöiden teon rima niin alas, että varmasti saat tehtyä sen laiskanakin päivänä. Päätä, että teet joka päivä vähintään puoli tuntia töitä kotona. Jos se puolituntinen menee putkeen, saatat innostua jatkamaan vielä lisää. Pointti on, että puolen tunnin jälkeen omatuntosi on puhdas ja saat viettää vapaa-aikaa. Ei siis niin, että tänään teen "vain" sen ja sen raportin vaan kyseessä on vain aikaraja, joka saa koostua myös tehokkaasta miettimisestä. Päätä myös joku sellainen kellonaika, jonka jälkeen vapaa-aika alkaa, vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan. Muuten koko elämä on ihan kohta sitä ja sitä ja sitä jonka jälkeen vasta sitä ja sitä kivaa.
Jos työaikasi on tai tapasi on periaatteessa vapaa, kiinnitä huomiota siihen, milloin teet töitä. Oletko huomannut, mihin kellonaikaan olet luovimmillasi. Luulen, että olet ilta- tai yöihminen, kun viestisi tuli puoli kahdentoista aikaan. Voisitko kenties viettää vapaa-aikaa illalla kello yhteentoista asti ja työskennellä tunnin kello kahteentoista asti. Öisin on ihanan hiljaista ja rauhallista. Ja kun on saanut sählättyä paivän muut työt pois, ei enää stressaa se imurointi tai tiskaus, joka taas jäi tekemättä. Voisitko aloittaa virallisen päiväsi jopa myöhemmin, jotta voit työskennellä yöllä, kun lapsi nukkuu ja hiljaisuus auttaa keskittymään.
Toisaalta olisiko sinun mahdollista herätä aamuyöllä ja miettiä asioita pirteänä ja mennä ajatukset puolivalmiina töihin. Tai voisitko aloittaa jopa seitsemältä tai ennen, jotta kerkeät tekemään edes vähän jotain ennen kuin puhelin ja asiakkaat alkavat taas häiritä. Voitko toisaalta jatkaa päivääsi rauhassa yksin, kun muut ovat lähteneet?
Voisitko kuitenkin ottaa asiaa edes sen verran puheeksi työpaikalla, että jos esim. joku muu voisi hoitaa puhelimeen vastaamisen. Tiedän ääniherkkänä ihmisen sen, että on todella raivostuttavaa, kun taustalla soi puhelin, vaikka siihen ei pitäisikään vastata, ja siitä nyt puhumattakaan, jos pitää vastata.
Vaikka kaikki menisi päin honkia, tapaa silti ystäviäsi ja tee myös kaikkea kivaa, ja yritä olla rankaisematta itseäsi sillä, että teet kivaa vasta, kun sekä työtyöt että kotityöt on tehty.
Jos käyt työn jälkeen vaikka uimahallissa, se nollaa työpäivän aika tehokkaasti. Jos edes kerran viikossa päätät olla viemättä töitä kotiin ja teet vastaavan nollauksen jollain lailla, jonka jälkeen vapaa-aika alkaa. Tee samoin myös viikonloppuna sen hetken jälkeen, kun olet päättänyt aloittaa viikonlopun viettämisen.
Lisäksi, jos et osaa kirjoittaa koneella sokkona, harjoittele. Se auttaa tosi paljon, kun ei tarvitse katsella sormia vaan voi jopa uinua kirjottaessaan tajunnanvirtana. Suuri kirjoitusnopeus vähentää työhön kuluvaa aikaa, jos työstä suuri osa on kirjoittamista.
Pidä pieniä taukoja töissä ja venyttele. Aina voi käydä vessassa lepäämässä ja viipyä vessakopissa 5 min eikä kukaan useinkaan ihmettele mitään.
Yritä opetella aloittamisen taito. Vaikka projekteja on monia, kyllä ne jollain lailla eroavat toisistaan. Yritä ryhmitellä niitä jotenkin ja keksiä, mitä yhteistä on eri tyylisissä projekteissa. Jos saat jotenkin niputettua samantyylisiä yhteen, myös niiden ratkaisutavat ovat todennäköisesti jollain tapaa samanlaiset. Ja opettele vain aloittamaan jostain, vaikka ei tiedäkään, milloin pitäisi tehdä mitä. On omanlaisensa viehätys tehdä projektia tosi ajoissa ja toisaalta ihan viime tipassa. Oikeastaan keskiväli on tylsintä minun mielestäni. Voit aloittaa jonkin projektin rauhassa, ja nautiskella siitä, että tässä on nyt paljon aikaa. Jos kyseinen juttu muuttuukin kiireelliseksi, kiität itseäsi siitä, että se on edes alussa ja toisaalta kiire tuo adrenaliinia ja aivan erilaisen otteen töihin. Kiireestäkin voi nauttia kunhan sitä ei ole koko ajan.
Yritä jaksaa. Et ole tosiaan yksin. Töidensa kanssa painivia on tässä maassa aivan liikaa.
Onko lapsesi,perheesi,terveytesi?Älä aja itseäsi loppuun,siitä et kultamitalia saa.Jotain ratkaisuja työpaikallasi on tultava,vaadi niitä muuten poltat itsesi loppuun.
muilta. Joten vastaan vähän näin filosofiselta kannalta (en ole filosofi, vaan vain ajattelija)
Kovin pitkää aikaa ei ole siitä kun ihminen vielä eli keräily ja metsästys taloudessa. Tätä ajanjaksoa kesti hyvin pitkään ja ihmisen käyttäytyminen ja ajattelu sekä toimiminen sai alkunsa mielestäni näiltä ajoilta.
1800 luvulla tapahtunut teollinen vallankumous muutti ihmisten tapaa hankkia elantonsa. Enää ei tarvinnut juosta riistan perässä, vaan elannon sai työtä tekemällä palkan muodossa.
200 sadassa vuodessa teollinen kehitys on kasvanut rajähdysmäisen nopeaa vauhtia. 200 vuotta on lyhyt aika verrattuna siihen kauanko ihminen eli luonnon antimilla.
Olen sitä mieltä, että ihmisen psyyke/aivot eivät ole pysyneet tässä vauhdissa mukana. Paluuta keräilytalouteen ei enää ole, jolloin kaikki oli sillä tavalla yksinkertaista, että tärkeintä oli ravinnon hankinta ja suvun jatkaminen.
Ihminen ei ole vielä valmis tuollaiseen stressiin kuten kuvailit ja psyyke ja aivot ylikuormittuvat ja tästä seuraa mielenterveyshäiriöitä, burn-outtia tai muuta henkistä pahoinvointia.
Olen itse suurin piirtein vastaavassa tilanteessa kuin sinä ja ajattelen usein onko tässä mitään järkeä enää. Yksi elämä on vain elettävänä ja se on yksin sinun, sinä päätät siitä miten elämäsi elät.
Varmasti on paljon muitakin aloja, jossa voisit toteuttaa itseäsi ja saada tyydytystä työstäsi, näin stressioireetkin vähenevät. Ehkä palkka tulee olemaan pienempi, mutta voit itse paremmin ja olet onnellisempi. Tällaista muutosta olen itsekin ajatellut, koska minultakin loppuu kohta voimat.
Elämä on ainutlaatuinen ja jokaisen oma, muutos on varmasti vaikeaa. Mieti mistä asioista olet kiinnostunut ja mitkä asiat ovat elämässäsi tärkeitä ja pyri muuttamaan elämääsi vähitellen siihen suuntaan. Itse aion ainakin yrittää, vaikka tiedän, että se tulee olemaan vaikeaa.
...aikeissa antaa sinulle omien kokemuksieni kautta saamiani hyviä neuvoja asiasi hoitamiseen, mutta huomasin jälleen kerran etten millään pysty keskittymään sen vertaa että saisin sen tehtyä. Ja tämä sen takia että väkisin tuli muutaman vuoden liikaa pyörittyä suht samanlaisessa tilanteessa kuin mitä itselläsi kerroit olevan.
Vaihda alaa.
Olet tunnollinen ja ahkera, siitä tuo johtuu. Ahkerille ja kilteille annetaan hommia, koska on totuttu että heiltä hommat sujuu. Yritä opetella sanomaan 'ei' uusille asioille ja projekteille. yritä priorisoida. Tee työt töissä ja kotona olet lepäämässä ja viettämässä omaa aikaasi perheesi kanssa. Voitko jutella pomosi kanssa että joku muukin voisi tehdä hommiasi? Onko mahdollista saada lisätyövoimaa työpaikallesi?
Yksi ansa on, että haluaa näyttää, että pärjää mistä vaan. Meidän kapasiteetti on kuitenkin rajallinen, ei kukaan jaksa 'kaikkea'.
Mielestäni lapsesi etu menee työpaikan edelle. Et jaksa olla lapsen kanssa, kun teet töitä kotonakin. Hoida oma väymyksesi pois, se on ensisijaista. Tarvitset lepoa ja lomaa.
Kun on noidankehässä, siitä pitää päästä pois. Tietyssä pisteessä hyvätkin keinot ovat vain ajan voittamista, tekohengitystä ennen lopullista romahdusta.
Loma auttaa selventämään päätä, ja auttaa keksimään ulospääsytien.
Sairasloma ei varmastikaan auta pääsemään töistä, mutta oletko kuullut hevosesta, joka on voittanut kilpa-ajot kolmella jalalla?
Jos on burn-out, niin kipin kapin lääkäriin. Lapsesi tarvitsee äitiä, eikö vaan?
PS ei kannata antaa työn hyväksikäyttää itseään. Ne löytää toisen, kun sinä olet kuukahtanut. Mitään prenikoita ei tunnollisuudesta tule, se on varmaa. Vain lisätöitä.