Olen jo joulukuusta asti koettanut varata aikaa psykiatrille,mutten vielä ole uskaltanut mennä. :/ Jotenkin vaa tuntuu,että tämä paha olo ei ole "tarpeeksi pahaa oloa"..siis meinaan,etten mä nyt oikeesti KOKO AIKAA ole ihan apee ja hautomassa itsemurhaa. En vain kykene elämään normaalisti,kuten käymään töissä tai tutustumaan ihmisiin,mutta kyllä mä silti pärjään jotenkin..
Tuntuu vaa että mulla ei jotenki oo oikeutta valittaa koska tää ei kuitenkaa oo "totta". Äh,nii vaikee selittää.
Kesällä -05 mulla diagnosoitiin keskivaikea masennus mutta sitten se yhtäkkiä vaa.. katosi.. aloin laihduttaa ja sainkin vuodessa 35kg pois itsestäni (ennen 167/95,nyt 167/60)..sain hirveesti jostain(?) uskoa ja itseluottamusta ja aloin liikkua ja syödä terveellisesti. Se oli niin helppoa.
Nytten ku on taas alkanu tää sama "tuska" nii samalla oon taas alkanu syömää paljo enemmä ja oon taas lihonnu. En oikeesti tajua miksi teen tätä taas vaikka tiedän miten kärsin ylipainosta! Alkoholiakin kuluu lähes joka ilta ja tuntuu että fyysinen terveyskin alkaa jo reistailla (esim.sydän hakkaa usein hirveen kovaa,mahaa sattuu,oksettaa)... :(
Ääh,silti vaa tuntuu ettei tää jotenki oo_oikeeta_pahaa oloa(?)..että kuitenkin mä vaa oon nii laiska ja tyhmä etten vaa uskalla ottaa elämää eteen ja piiloudun tällasen taakse...
Opiskelutkin lopetin(ala ei ollu oma) ja nyt asun vaa lapsuuden kodissani enkä tee mitään. Kavereita mulla ei ole. Omaa kämppää vissii pitäis ettii mútta jotenki ei vaa jaksais yhtää mitää.
En oo koskaa ollu kesätöissä,en seurustellu,enkä käyny treffeillä.. ja ikää on 21vee. Olen niin perkeleen yksin tässä maailmassa. Kaveritkin oon kadottanut.
Ensi tiistaina ois aika psykiatrille,mutten tiiä pystynkö taaskaa menemää. Tuntuu nii hirveen vaikeelta. En kuitenkaan osaa selittää sille mitään,alan itkee tai jotain. Äh.. ja sitten mut ymmärretää väärin (niinku melkee aina) ja sitte vasta oon liemessä enkä uskalla sanoo mitää koska olen ujo.
Kun vaa ois rohkeutta lähtee oman käden kautta.Mutta eikä mulla oo.
Eikä olis ees mitää syytä.
Olen ite rakentanut oman helvettini.
Tuntuu vaa että mulla ei jotenki oo oikeutta valittaa koska tää ei kuitenkaa oo "totta". Äh,nii vaikee selittää.
Kesällä -05 mulla diagnosoitiin keskivaikea masennus mutta sitten se yhtäkkiä vaa.. katosi.. aloin laihduttaa ja sainkin vuodessa 35kg pois itsestäni (ennen 167/95,nyt 167/60)..sain hirveesti jostain(?) uskoa ja itseluottamusta ja aloin liikkua ja syödä terveellisesti. Se oli niin helppoa.
Nytten ku on taas alkanu tää sama "tuska" nii samalla oon taas alkanu syömää paljo enemmä ja oon taas lihonnu. En oikeesti tajua miksi teen tätä taas vaikka tiedän miten kärsin ylipainosta! Alkoholiakin kuluu lähes joka ilta ja tuntuu että fyysinen terveyskin alkaa jo reistailla (esim.sydän hakkaa usein hirveen kovaa,mahaa sattuu,oksettaa)... :(
Ääh,silti vaa tuntuu ettei tää jotenki oo_oikeeta_pahaa oloa(?)..että kuitenkin mä vaa oon nii laiska ja tyhmä etten vaa uskalla ottaa elämää eteen ja piiloudun tällasen taakse...
Opiskelutkin lopetin(ala ei ollu oma) ja nyt asun vaa lapsuuden kodissani enkä tee mitään. Kavereita mulla ei ole. Omaa kämppää vissii pitäis ettii mútta jotenki ei vaa jaksais yhtää mitää.
En oo koskaa ollu kesätöissä,en seurustellu,enkä käyny treffeillä.. ja ikää on 21vee. Olen niin perkeleen yksin tässä maailmassa. Kaveritkin oon kadottanut.
Ensi tiistaina ois aika psykiatrille,mutten tiiä pystynkö taaskaa menemää. Tuntuu nii hirveen vaikeelta. En kuitenkaan osaa selittää sille mitään,alan itkee tai jotain. Äh.. ja sitten mut ymmärretää väärin (niinku melkee aina) ja sitte vasta oon liemessä enkä uskalla sanoo mitää koska olen ujo.
Kun vaa ois rohkeutta lähtee oman käden kautta.Mutta eikä mulla oo.
Eikä olis ees mitää syytä.
Olen ite rakentanut oman helvettini.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hei!
Minusta on todella hieno kun kirjoitit tänne ja olet jo varannut ajan lääkärille. Se jo kertoo, että olet matkalla eteenpäin, kohti parempaa huomista. Ja tuo nimimerkkini on ihan oikea, olen sen alan ihminen. Älä jätä menemättä lääkärille, niin hyvin kirjoitit tännekkin ja jäsensit tilanteesi. Ja jos mietit sitä, että osaatko kertoa lääkärille tilanteestasi, niin ja oikeastaan minusta sinun kannattaisi tulostaa tänne lähettämäsi kirjoitus ja kun menet sinne vastaanotolle niin annat sen lääkärin luettavaksi, tuo on erinomainen avaus keskustelulle.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa.
Itse menen aina lukkoon kun istun lääkärin penkkiin ja kyspyin siihen sitten niin, että viiimeiselle käynnille olin kirjoittanut 3 kpl A4-paperia tekstiä, missä kuvailin oloni. Eipä tarvinnut puhua eikä jännittää, että taasko iskee paniikki. Ja lääkäri oli ilmeisen tyytyväinen.
Ja varmasti käytän tuota konstia jatkossakin!
Voimia!
minä todella olen. psykiatrinpelko on ihan aiheellista sinällään kun aikoinaan jotkut lääkärit olivat hyvin häijyjä ainakin minulle.
voisitko kertoa, miten he olivat sinulle häijyjä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=1500000000000143&posting=22000000022066431
Yksinäisyyspalstan kuudes sivu.
Olipa karua luettavaa tuo viestiketju, jonka laitoit. Enpä ole ennen tiennytkään, että apua tarvitsevia ihmisiä järjestään kohdallaan tuolla tavalla. Miksi ihmeessä edes psykiatrian poliklinoita on olemassa, jos hoito on tollaista?
Itse käyn yksityisellä lääkäriasemalla psykiatrilla, joka on tosi mukava. Huumorintajuinen, ei mikään tosikko ja kohtelee minua kuin ihmistä ikään ja aivan tasaveraisena, kyselee mielipiteitäni lääkityksestä ym. Terapeuttini on samalla lääkäriasemalla. En käy
ysityisellä siksi, että olisin niin äveriäs, en todelakaan ole, mutta jotenkin olen karsastanut näitä mielenterveystoimistoja, enkä ole halunnut semmoiseen mennä. (Johtuneeko siitä, että minulla sattuu olemaan tuttavapiirissäni psykiatri ja joskus olen ihmetellyt, millä rahkeilla auttaa toisia.)
Onko mielenterveystoimisto ja psykiatrian poliklinikka sama asia?
mielenterveystoimisto on paikka missä voi puhua ongelmistaan ja sitten jos ongelmat ovat sekavia tai vakavia, määrätään suoraan psykiatrian poliklinikalle hoitoon 4 päivän tarkkailukäynnille.
Hienosti kirjoitit tuntemuksistasi! Olen samaa mieltä mielenterveyshoitajan kanssa, että mene sinne psykiatrille ja vaikka printtaa, mitä tänne kirjoitit. Annat sen lääkärille ja siitä se lähtee käyntiin.
Itse olen käynyt kaksi vuotta terapiassa, ja muutaman kerran vuodessa "omalla" psykiatrillani. Terapeutti ja psykiatri ovat minulla eri henkilöitä, ja molemmat tosi mukavia.
Älä turhaan jännitä psykiatria, ei se ihmistä kummempi ole ja on kuitenkin erikoistunut juuri näihin asioihin, joita sinäkin läpi käyt. Osaava psykiatri ei kohtele sinua huonosti, usko minua. Minulla kävi vielä sellainen tuuti, että Kela myönsi kolmannen terapiavuoden. Rohkeasti vain liikkeelle, siitä ne solmut alkavat aukeamaan.
Masennukseltahan tuo kuulostaa, mitä kirjoitit, mutta se ei ole "kuolemantauti", kunhan saat siihen apua. Monesti ne asiat, jotka aiheuttavat masennusta, ovat niin syvällä piilossa, että vaikka laihduttaisit kuinka paljon, siitä ei ole kuin hetken lohtu. Selvittämättömät asiat kulkevat mukana koko ikäsi, eivät häviä, vaikka olisit 80-vuotias.
Monesti hyvä kysymys on paljon parempi kuin valmis vastaus. Terapiakin perustuu osittain siihen, että terapeutti auttaa eteenpäin. Pitää vain olla rehellinen asioissa, se auttaa etenemään.
Omasta puolestani olen sitä mieltä että, jos en olisi päässyt terapiaan, en olisi se ihminen, joka olen tänä päivänä. Helppo tie terapia ei ole itsensä eheyttämiseen, mutta loppu elämän kannalta parasta, mitä voi toivoa. Olen monesti aivan rättiväsynyt, kun tulen terapiasta, mutta myös helpottunut. Maailmassa on edes yksi ihminen, joka kuuntelee minua, eikä vähättele kokemuksiani, vaan eläytyy niihin, ja vie asiaa eteenpäin.
Masennuksesta ja syömishäiriöstä (BED) olen selvinnyt aika hyvin. Vielä on kuitenkin ahdistus- ja paniikkihäriötä, joka pitää minut kotona neljän seinän sisällä aika tiiviisti. Uskon kuitenkin, että tästäkin selvitään, kun antaa ajan kulua ja jonkun ammatti-ihmisen auttaa.
Usko pois, apua löytyy sinullekin, äläkä missään nimessä peru aikaasi psykiatrille! Mitään et voi siinä menettää, päinvastoin. Kirjoittele ja kerro kuulumisiasi, miten olet päässyt alkuun.
Sun tarina kuulosti vähä siltä, kuin olisit tuuliajolla, murrosvaiheessa. Sun täytyis tehdä vähä tuota itsepohdiskelua, löytää suunta, ja ennen muuta päättää miten kuljet valitsemaasi suuntaan.
Käy ihmeessä psykiatrilla, ihan vaan sen takia ku sille saa puhua ummet ja lammet, ja se on joku muu kuin yks kotiväestä. Kun saat tälleen patoja murtuun, niin sit suunta eteenpäin, mutta muista: ÄLÄ KIIREHDI!
Oletko miettinyt vapaaehtoistoimintaa vanhusten kanssa? Tai vaikka apulaiseksi esim. lähihoitopalveluihin? Se tekee sinut iloiseksi, jos saat muut iloiseksi. Ehdotin tätä vain siksi, että sillä alaa on pulaa ihmisistä, jotka vain esim. juttelevat vanhuksille ja saisit päivään jonkinlaista rytmiä ja muuta mietittävää. Samalla näkymä laajenee.
Pahemmin en voi neuvoa, kun en tunne sinua, mutta muista: ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Aurinko alkaa piristää jo kivasti, että pidä verhot auki. :)
muuten ilmaista itseäsi,Se on helppo tapa,eikä jää mitään selittämättä.Rohkeutta sinulle,uskallat kyllä mennä sinne
Kiitos kaikille vastanneille.
Jospa mä sit koetan raahata itteni sinne psykiatrille ensi tiistaina..
Mene ihmeessä sinne psykiatrille. Minulla oli hyvin samanlainen olo viime vuonna kuin sinulla (ainakin kirjoituksesi perusteella). Mietin itsekin olenko "tarpeeksi" sairas. Lopulta uskaltauduin psykiatrin juttusille. Hän kuunteli ja ymmärsi. Sain lääkkeet ja alettiin järjestellä terapiaa. Eilen sain sitten Kelalta postia, kun tuli myönteinen terapiatukipäätös! Kannattaa siis ehdottomasti hakeutua juttelemaan, sillä ilman sitä, et apua saa itsellesi!
Voihan venäjä! Olen ollut pimeydessä ja yksinäisyydessä jo monta vuotta. Kun luis tuon sinun viestin niin se oli kun itse kirjoittama. Minulla on just samat fiilikset, että ei ymmäretä, ei uskalla ja että ei edes oikeesti oo kipeä vaan laiskapaska joka ei vaan halua ottaa elämästä kiinni. Olen itsekkin 21v. ja vielä asustelen kotona. Oma kämppä olisi kiva mutta se tuntuu vaan joltain kaukaiselta haaveelta. Ja kaverit...mitä ne on? Olen onnistunut kadottamaan kaikki, ja osin myös tuhoamaan omalla käytökselläni suhteet. Viime kesänä kävin kolkuttelemassa kuoleman portteja, mutta minut löydettiin ja saatiin sairaalaan. Joten tässä sitä vielä elääsätkytetään.
Mä kävin psykiatrilla n. viikko sitten, enkä oikeestaan saanu siitä muuta irti kun hirveen vitutuksen. Valmistauduin ennen sinne menoa niin huolellisesti ja sian kauheita paniikkikohtauksia. Sitten kun hetki koitti, niin se psykiatri ei tuntunut olevan ollenkaan ees kiinnostunut mitä mä sille yritin selittää. Se varmaan kirjotti siihen lehtiöönsä yhen sanan: HULLU!
Toivotan sulle hyviäjatkoja!
Ehkä tää maailma ei ookkaan niin pelottava kun se nyt tuntuu.
Minusta tuntuu ihan samalta.
Onnea tiistaille.
Huomenna sit pitäs mennä sinne psykiatrille..
nytkin oon iha humalassa ku en vaa kestä sitä "ahdistusta"..toisaalta ku tuntuu ettei mulla mtn ole. Pari päivää menny hyvissä fiiliksissä ja oon jotenkin "innoissani" koko maailmastaku vaa "sais sen toimimaan"... kutkuttaa kaikki tietyllä tavalla. Mietin esim.ensi kesää miten ihanaa ois mennä tonne ulos hengaamaan kaikkkien kaa ja iskemää miehii :b
toisaalta taas joskus tuntuu siltä että vois hypätä katolta.
vittu,
Kävin siellä psykiatrilla sitten (itkuisena ku mikä,mutta kuitenkin)..ja sain lähetteen eteen päin.
Huoh.
Hieno homma,
olen tosi iloinen puolestasi,
että menit,
siitä se homma rupeaa aukeamaan.
Hyviä jatkoja sinulle,
uskon vilpittömästi että asiasi ratkeavat,
kun otit ratkaisevan askeleen kohti elämää.