Tapasin miehen ja jo muutamien treffien jälkeen päädyimme sänkyyn. Mies on tyrmäävän komea, fiksu ja monessa asiassa lahjakas, eli oikea unelmien täyttymys. Hänellä on kuitenkin liian pieni penis, tarkemmin sanoen liian ohut, en tunne sitä juurikaan. Taidokkasti hän sitä käyttää ja pyrkii tekemään oloni mukavaksi monella muulla tavalla, mutta se ei riitä. Tiedän jo nyt ettei meillä tule olemaan tämän puutteen vuoksi yhteistä tulevaisuutta. Tunnen itseni hölmöksi kun ajattelen näin, mutta en halua teeskennellä. Onko tuollaisesta asiasta reilua sanoa toiselle vai jätänkö kokonaan sanomatta?
On väliä
Opiskelijanainen
164888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mut kuvaile mimmonen on se liian ohut.. suunnilleen? ja mikä on mielestäsi paksu / sopiva? ja ennenkö menet sanomaan tuollaista niin mieti jos mies sanoo naiselle et jätän sut ku on liian pienet tissit tai iso pillu jne.. vaikka totta oliskin niin on se silti turhasti ja loukkaavasti sanottu.
Parempi tosiaan pitää se tieto itsellään. Eihän se mies siitä tiedosta mitenkään hyödy. Pyrin vain olemaan rehellinen kaikessa, mutta nyt pitää kaiketi oppia valehtelemaan uskottavasti..
No mihin minä tämän miehen kalua vertaisin.. Ehkä se on hieman paksumpi kuin puutarhaletku, sormet meni melko reippasti toistensa ohi kun otin sen käteeni. Lisäksi se oli kapeampi päästä kuin juuresta ja pituutta oli ehkä 12-13 senttiä jäykkänä.
Jos peniskin on lihasta niin voiko sitä kasvattaa treenillä?
ettet vaan ois löysä vittu? kysyppä siltä jäbältä samalta että tuntuuko sun tussus miltään?
jotain tasa arvoo jumalauta,mikä horo perse suomi äämmä siellä mitään vaatimaan..kato peiliin edestä ja takaa ja tule sitten kysymään uudestaan
Kerro reilusti vaan, että herran meisseli on liian pieni.
Tosin, oletko ajatellut, että mahdollisesti penis on normaali mutta sinun römpsä hehtaarikokoa ja väljä?
Ehkä mies ei vain uskalla sitä kertoa sinulle.
Kyllä on kulli aivan liian pieni.Voishan tommosellakin ehkä toisinaan korkeintaan kusasta.
Osu ja uppos, vai? Menikö herne nekkuun?
Taitaa olla aika hehtaarikätinenkin vielä toi nainen, vai?
Nyt on kyllä sellainen tilanne että syy taitaa olla sinussa.. Koska et tunne penistä itsessäsi, kertoo se vaginan löysyydestä. Kannattaa hakea lääkäriapua siihen. Toivottavasti se mies ei naureskele kavereilleen sun pimpsan löysyyttä sillä ethän sinäkään menisi arvostelemaan hänen penistään julkisesti.
Hae siis apua ja yritä sen jälkeen uudelleen!
Sen peniksen kanssako sä seurustelet. Jos mies on muiltosin lähes täydellinen, niin pienenhkö penis siinä tuskin on se perimäinen syy, suhteen lopettamiseen.
Jospa ostasit kuulat ja vähän treenaat lantionpohjan lihaksiasi. Niin kauan treenaat, kun saat sormellesi pientä puristusta. Sitten voit haukkua sitä kundia ohutmunaseksi.
Ja jos ainoa kriteeri miehelle on iso ja paksu muna, niin muuta afrikkaan. Siellä ei sua kyllä arvosteta pätkääkään, mutta munat on isoja.
Toivon todella, että tää oli provo. Ei noin idiootteja ämmiä voi suomessa olla
Heti kaikki pienikaluiset miehet älähtävät ja ovat herne nokassa saman tien! Naurettavaa.
Eihän se kaikille se koko merkitse niin paljon, mutta toiselle merkitsee, se vain on totuus. Joku haluaa ehdottomasti hyviä "tuntuvia" yhdyntöjä, joku toinen taas nauttii enemmän kunnon sormipelistä ja nuolemisesta, tms. Me kaikki kun ei olla samanlaisia. Älkää huoliko, kyllä teille pienimunaisillekin ottajia löytyy!
Kysymys ei ole nyt munan koosta vaan naisen pillun löysyydestä. Tollaselle naiselle ei riitä "kunnon" kyrpäkään vaan hänen on varattava aika kirurgille joka pistää paikat kuntoon.
Syy on siis naisen, ei miehen.
Tai edes mies. Valitettavasti olen nainen ja tiedän siis mistä puhun. Sinun on turha tulla uhomaan.
Mieti kumpi miehessä on tärkeämpää. Fiksu mukava, huumorintajunen komeakin ja normi munanen vai tyhmä itsekeskeinen omanmunan tuijottaja joka ei piittaa sängyssä muusta kuin omasta munastaan.
Katsos joillekkin naisille se miehen aivot ja muu olemus on munaa tärkeämpi. On mahtavaa mennä naimisiin isomunasen tyhjäpään kanssa ja kehua loppuelämä vain miehen komeaa munaa EIKÖ
Jätä vaa se mies, ei se ansaitsekaan tuollaista ämmää.
Ja ei, mulla ei ole pieni kulli.
Peniksiä on eri kokoisia, niin myöskin pimpsoja. Viimeisimmän suhteeni yksi erokriteereistä oli kuulemma se, että reilut 5cm paksu penikseni oli naiselle liian paksu ja hiersi liukkaillakin keleillä paikat liian helposti hajalle.
Ja tosi tiukkapesäinen tyttö olikin. Täyteläisen pimpsansa pystyi tuntemaan helposti pikkurillinikin ympärille puristuneena. Tällainen kuosissa oleva "umpipimpsa" tyydyttyy helposti ohuemmastakin tavarasta, ja liika rupeaa yksinkertaisesti sitten olemaan liikaa. Tällaisessa pimpassa kaikki sisääntyöntyvä joutuu raivaamaan tiensä kudoksien läpi, ja mikä tahansa sisääntyönnetty esine tunteekin pimpsan tiukkuuden koko mitallaan.
Sitten on näitä ns. onkalo- tai tunnelipilluja, joissa on (ehkä) kireä aukko, mutta aukkoa hieman raottamalla helposti näkeekin jo syvemmälle. Näissä on luonnontilassa jo "onttoutta" ja tyhjyyttä sisällä, ja vaativat huomattavasti paksumpaa tavaraa saadakseen riittävää stimulaatiota.
Tällaisiakin pimpsoja voi kuitenkin treenata lantionpohjan lihaksistoa treenaamalla paremmiksi. Jos suulta huudettaessa pillusta vastaa kaiku, on tavarassa jotakin vialla. Mies ei koolleen juuri mitään mahda, mutta nainen voi pillunsa treenata vaikka millaiseksi ruuvipenkiksi halutessaan. Tosin lahnamaisia naisia tällainen ei yleensä juurikaan kiinnosta, koska he olettavat että Oikeat Asiat tuodaan heille nenänsä eteen kannettuina ilman että heidän tarvitsisi vaivata (ala)päätään asialla. Myös erilaisista seksileluista voi olla paljonkin apua saavuttamaan tyydyttävä seksielämä.
Peniksen pienuus on ehkä yksi raukkamaisimpia syitä dumpata mies, koska vika on ennemminkin korjattavissa naisen vehkeistöstä kuin miehen. Mutta jos joku on sitäkin raukkamaisempaa, niin lyödä miehen seksuaalinen itsetunto katuun sanomalla tämä eron syyksi ääneen.
Jos noin epäilet niin jätä, mutta asiaa ei kannata kertoa suoraan miehelle. Joitakin asioita ei voi aina selvittää...olen ollut itse samassa tilanteessa, mutta toisinpäin - naisen kanssa.
Noista iidiooteista ei kannata välittää..
Kiva lukea mitä ihmiset on tästä asiasta mieltä, vaikka aika rankkaakin palautetta tuosta asiasta näköjään tulee. Tarkoituksenani ei ole loukata ketään, mutta ymmärrän kyllä yskän, jos joku tähän keskusteluun osallistunut on joutunut itse samaan tilanteeseen kuin tapaamani mies. Eikä tämä asia ole mulle ollenkaan mikään helppo puheenaihe, siksi vuodatankin sen mielummin tänne kuin ystävilleni, paljastamatta miehen henkilöllisyyttä.
Sehän on selvä, että me ollaan kaikki erilaisia ja jokaisen pitää löytää itselleen sopiva. Ehkä mulla sitten on löysä tai epäkelpo, mutta sellaiseksi olen sitten syntynyt enkä usko lantiopohjan reenauksenkaan siihen juuri auttavan :). Seksi ei kuitekaan ole ollut huonoa ennen kuin vasta nyt tässä uudessa suhteessa. Seksi on mulle yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa ja valitsenkin kumppanin myös sillä perusteella, minkälaista meillä on sängyssä. En usko että moni muukaan viihtyy suhteessa, jossa seksi on mitäänsanomatonta tai ei-riittävän-hyvää. Mä en nauti nuolemisesta tai sormeiluista tms, haluan kunnonkokoista munaa ja olen mielummin ilman kuin otan sellaista, joka ei tunnu. Enkä halua ruveta ehdottelemaan dildojen tms käyttöä koska en sellaisista ole ollut koskaan kiinnostunut ja silloin tilanne valkenisi myös miehelle.
Toistettakoon vielä tuo vasta jälkikäteen tajuamani asia, että kokoasioista ei todellakaan ole järkevää sanoa toiselle osapuolelle. En itsekkään haluaisi kuulla, että sellainen asia on eron syy. Pidän tiedon siis itselläni :)
Itse olen ollut samantapaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten. Tosin pahemmassa, en siis kertakaikkiaan tahtonut edes löytää tämän miehen välinettä. En ole ollut ns.ison tarpeessa koskaan, eikä kukaan ole omista paikoistanikaan valittanut. Viimeiseksi ongelmaksi ajattelin parisuhteen perustamisessa tämän kokoasian. Kertakaikkiaan vaikka olisin treenannut värkkiäni kuinka, ei asia olisi edistynyt, sillä kyseisen miehen peli oli niin pieni, että se ei mennyt edes sisään. Mites siinä tulevaisuudessa lapsia voisit ajatella? Miesparka oli ilmeisesti neitsytkin kunnes tapasi minut ja otin asiat omiin käsiini. Voitte arvata mikä pettymys oli, kun parin kuukauden tutustumiseen panostamisen jälkeen ei seksi onnistunut ollenkaan? Jätin miehen, enkä kertonut syytä, sanoin vain ettei vika ollut hänessä, eikä se ollutkaan, emme vain sopineet yhteen. En kai ollut rakastunutkaan, kun tähän homma kaatui. Varmasti sekin mies on lyötänyt naisen, joka ei välitä seksipuuhista niin paljon tai halua lapsia.
Nykyään pyrin ottamaan melko nopeasti selvää yhteensopivuudesta sängyssä, ennen kuin liikaa sitoudun kehenkään. Sinänsä valitettavaa, kun joutuu petipuuhiin melkein heti ryhtymään, ennen kuin tunteet ovat mitenkään mukana.