Kokoomus on paras

Ainoa oikea puolue on kokoomus, pienpuoleet kuten IPU ajavat isänmaata kohti konkurssia. Mitä tapahtuu Suomelle, kun maastamme loppuu ulkomaan vienti, kun emme pysty tuottamaan ruokaa, huipputekniikkaa tai mitään.

Pitäisikö säälittäviä köyhiä tukea veroeduilla, kun rikkaat tekevät työt? Pitäisikö meidän antaa noille höynille, työttömille houkille penni, siitä ilosta, että he näyttävät rumaa naamaansa ympärillämme? ja tkeijänoik

IPUN mallilla työvoimatukia antamalla jokaiselle, suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle seuraisi väistämätön lama.

Vaikka Kokoomus on tehnyt huonoja päätöksiä EU:hun liittymisestä, se ei tarkoita, että Kokoomus on huono puolue. Päinvastoin! Se tarkoittaa sitä, että EU ei kehittynyt niin kuin piti. Kokoomus ei sitä paitsi ollut silloin hallituksessa, joten syytätte meitä turh
aan.

Syytöksenne EU:hun liittymisestä voitte kierittää täysin SDP:n niskoille. Sosiaalidemokratia tarkoittaa juuri sitä, että liitytään osaksi jotakin. NATO:n kannalla olemme yhä, syynä on kylmästi se, että Talouden kannalta armeija kannattaa ulkoistaa. Olemme todenneet, ettei yksityinen maa voi muodostaa kommunistista aluetta, tarvitaan amiden verkosto (tämä asia puolsi päätöksemme tekoa EU:ssa)

Jos TE olette sitä mieltä, että olemme Porvareiden puolue, olette lukeneet sivustomme ja vaalikamppanjamme huonosti tai uskoneet SDP:n vaalipropagandaa. Meidän jäsenmaksumme on suurista puolueista pienin ja rahaa riittää, kiitos säästöjemme.

JOS USKOTTE, että SDP on tuonut teille onnen, kaikin mokomin uskokaa. Epärehellisin keinoin he ovat tehneet vaalisopimuksen keskustan kanssa ja haluavat kaikin keinoin tehdä laittomia hankkeita Espoon metroja, laittomia tekijänoikeuslakeja puhumattakaan valtion rahojen vaaeinkäytöstä. Viimeaikoina hr. Paavo Lipponen on joutunut kiinni Uraanivoiman mainostamisesta. Minkäs teet, kun rahat kassasta loppuu rahat?
6644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kolme suurinta, SDP, kepu ja Kok. ovat TARPEETTOMIA, kun kyse on yhteiskunnan parantamisesta. Vuoden 1995 eduskunnasta alkaen on nähty, mitä ne saavat aikaan: yhteiskunnan kahtiajakoa ja kasvavaa työttömyyttä. Vain nykyiset pienpuolueet osaavat järkevän budjetin laadinnan.

Äänestä

Kokoomuksella, keskustapuolueella ja sdp:llä ei EU-Suomessa ole suurtakaan eroa. Kaikki ne ovat jokseenkin yhtä eteviä kansan kyykyttämisessä, maamme itsenäisyyden myymisessä, kansanvallan ja oikeudenmukaisuuden hävittämisessä samoin kuin optiomiljonäärien sekä muiden raharikkaiden suosimisessa. Kokoomus on mustin osa tuosta surullisesta kolmen koplasta.

Äänestä

Kokoomus muistuttaa...

Neuvostoliittoa hallinnutta kommunistipuoluetta.
Kumpikin toimii oman eliittinsä hyväksi, vaikka
mainostivat koko kansan puolueiksi itseään.
Kun idän toverit ja lännen herrat hallitsevat ihmisarvo on olematon. Idässä vietiin keskellä yötä perheeltä huoltaja. Lännessä kapitalismissa ihmisarvon ratkaisee millaiseen autoon henkilö istuu, jos Audiin, Mersuun, Volvoon, niin arvoa
on jos Ladaan yms, niin on arvoton. Rahaa riitti
puolustusmenoihin neukuilla, niin riittää aina myös lännen kapitalismeilla. Uskomatonta, niin löysin kymmenen yhtäläisyyttä. Ei haittaa, vaikka toiset olivat tovereita ja toiset ovat herroja!

Äänestä

porukka ole suurimmassa parlamenttiryhmässä? Kuinka ne nyt ykskaks niin voimattomia siellä enemmistössä olisivat?

Äänestä
  • edustajat ovat täysin voimattomia. Heti ulos EU:sta, niin alkaa jotain kehitystä yhteiskunnallemme.

    Äänestä

  • kaikki EU-Suomen kirjoitti:

    edustajat ovat täysin voimattomia. Heti ulos EU:sta, niin alkaa jotain kehitystä yhteiskunnallemme.

    "Kolme suurinta, SDP, kepu ja Kok. ovat TARPEETTOMIA, kun kyse on yhteiskunnan parantamisesta."
    SDP ja kepu ovat täysin tarpeettomia. Kokoomus on suurista puolueista paras.

    "Vuoden 1995 eduskunnasta alkaen on nähty, mitä ne saavat aikaan: yhteiskunnan kahtiajakoa ja kasvavaa työttömyyttä."
    SDP ja keskusta ovat hallituksessa, ei Kokoomus, kuka siis on syyllinen?

    "Vain nykyiset pienpuolueet osaavat järkevän budjetin laadinnan."
    Jos kutsutte Teidän budjettianne hyväksi, kutsukaa, minä en kutsu.

    "Sellaisen sosiaaliseen markkinatalouteen perustuvan yhteiskunnan kehittäminen, jota valvotaan kansanvaltaisesti ja joka kannustaa erityisesti pientä ja keskisuurta yritystoimintaa"
    Tuo tarkoittaa sitä, että perustetaan paljon pieniä yrityksiä, jotka hukkatyöllistävät kirjanpitäjiä turhaan. Paras ratkaisu maailmantaloudelle on suuri monopoli, eikä mikään pienyritysten kertymä. Miksi siis perustaa 100 pientä maatilaa, kun yksi suuri maatila voi tuottaa saman määrän luomusatoa halvemmalla.

    "Kokoomuksella, keskustapuolueella ja sdp:llä ei EU-Suomessa ole suurtakaan eroa."
    Kokoomus ajaa tervettä järkeä, jos Kokoomus olisi vallassa, luultavasti yksityisten ei tarvitsisi maksaa veroja vaan yritykset maksaisivat, SDP:n
    sosiaalisoinnilla puolestaan verojen lukumäärä kasvaa, kun valtio tarvitsee lisää rahaa toteuttaakseen hyvinvointiaan, joka ennen pitkään aiheuttaa Suomessa laman.

    "maamme itsenäisyyden myymisessä"
    Päätöstä tehdessä hyvin harva tiesi EU:n kehityksestä, harvat uskoivat, että EU laajenisi näin nopeasti kuin nyt.

    "kuin optiomiljonäärien"
    Jos Kokoomuksen linjalla oltaisiin menty Fortum olisi aika päiviä sitten yksityistetty, SDP:n sosialisoinnin ansiosta valtio edelleen omistaa sähköt.

    "Neuvostoliittoa hallinnutta kommunistipuoluetta."
    Mikäs SDP sitten on? Paraikaa heidän vaalijulisteissaan lukee valtion hyvinvointipalvelujen kohottaminen, toisin sanoen Suomen kommunisointi. Kokoomuksella on talouden yksityistäminen.

    "Kumpikin toimii oman eliittinsä hyväksi, vaikka
    mainostivat koko kansan puolueiksi itseään."
    SDP mainostaa sillä teemalla lähes joka vaaleissa, lähes joka vaaleissa pettää ennalta asetetut tavoitteensa.

    "Lännessä kapitalismissa ihmisarvon ratkaisee millaiseen autoon henkilö istuu"
    Kokoomus on länttä, SDP itää. Lännessä asiat ovat hyvin, idässä ei.

    "porukka ole suurimmassa parlamenttiryhmässä?"
    EU:ta on mahdotonta johtaa, koska useita kansoja ei voida hallita, muuta kuin väkivalloin. Idea EU:sta on kuitenkin hyvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IIpu intoilija kirjoitti:

Ainoa oikea puolue on kokoomus, pienpuoleet kuten IPU ajavat isänmaata kohti konkurssia. Mitä tapahtuu Suomelle, kun maastamme loppuu ulkomaan vienti, kun emme pysty tuottamaan ruokaa, huipputekniikkaa tai mitään.

Pitäisikö säälittäviä köyhiä tukea veroeduilla, kun rikkaat tekevät työt? Pitäisikö meidän antaa noille höynille, työttömille houkille penni, siitä ilosta, että he näyttävät rumaa naamaansa ympärillämme? ja tkeijänoik

IPUN mallilla työvoimatukia antamalla jokaiselle, suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle seuraisi väistämätön lama.

Vaikka Kokoomus on tehnyt huonoja päätöksiä EU:hun liittymisestä, se ei tarkoita, että Kokoomus on huono puolue. Päinvastoin! Se tarkoittaa sitä, että EU ei kehittynyt niin kuin piti. Kokoomus ei sitä paitsi ollut silloin hallituksessa, joten syytätte meitä turh
aan.

Syytöksenne EU:hun liittymisestä voitte kierittää täysin SDP:n niskoille. Sosiaalidemokratia tarkoittaa juuri sitä, että liitytään osaksi jotakin. NATO:n kannalla olemme yhä, syynä on kylmästi se, että Talouden kannalta armeija kannattaa ulkoistaa. Olemme todenneet, ettei yksityinen maa voi muodostaa kommunistista aluetta, tarvitaan amiden verkosto (tämä asia puolsi päätöksemme tekoa EU:ssa)

Jos TE olette sitä mieltä, että olemme Porvareiden puolue, olette lukeneet sivustomme ja vaalikamppanjamme huonosti tai uskoneet SDP:n vaalipropagandaa. Meidän jäsenmaksumme on suurista puolueista pienin ja rahaa riittää, kiitos säästöjemme.

JOS USKOTTE, että SDP on tuonut teille onnen, kaikin mokomin uskokaa. Epärehellisin keinoin he ovat tehneet vaalisopimuksen keskustan kanssa ja haluavat kaikin keinoin tehdä laittomia hankkeita Espoon metroja, laittomia tekijänoikeuslakeja puhumattakaan valtion rahojen vaaeinkäytöstä. Viimeaikoina hr. Paavo Lipponen on joutunut kiinni Uraanivoiman mainostamisesta. Minkäs teet, kun rahat kassasta loppuu rahat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu