Olen 47 parkinsson todettiin viime keväänä ja oireita ollut jo vuodesta 2002. Nytalkaa olla sellainen olo että voisi eläköityä. Milloin olette jääneet eläkkeelle ja oliko Kelan kanssa ongelmia.
Eläkkeelekö?
21
5858
Vastaukset
- rumape
Jäin sairauslomalle 9 kk parkinsonin diagnoosin saamisen jälkeen. Jotenkin tuttu aika. Sairauslomapäivien (12 kk) jälkeen alkoi eläke, jota tosin hain jo sairausloman alkuvaiheessa. Ei mitään muita ongelmia, kuin kirjallisen eläkepäätöksen panttaaminen (puhelimitse suullinen päätös annettiin jo hyvin varhaisessa vaieessa). Yritä viettää laatuaikaa niin kauan kuin pystyt. Huominen tulee kuitenkin, sitä ei surra saa!
- kolmekutonen
Mitä oireita sulla oli?Alkuunsa ja nyt.Jouduitko paljon oireitten takia käymään lääkäreissä vai oli diaknoosi heti ekalla kerralla selkeä?Kyselen koska itse epäilen sairautta itselläni.Oireita on ollu 2-3 vuotta.Olin liian "nuori"kun kävin neurolgilla 2 vuotta sitten ja hajuaistikin oli hyvä.Nyt tuntuu vaivat lisääntyvän ja ootellessa kyselen jo diknoosin saaneilta kokemuksia...menen sitten neurogille kun käsi jäykistyy riittävästi.Jään odottamaan jos viitsit vastata.
- Neliseiska
Vaimo sanoi 2005 kesällä että mene lääkäriin sulla on parkinson. Huomasi ettei vasen käsi liiku oikeassa tahdissa. Tekstaaminen pieneni loppua kohti. Menin syyskuussa -05 lääkäriin ja sanoin mulla olevan parkinson.Lääkäri oli samaa mieltä ja lähetti neurologille. Siinä vaiheessa oli tullut jo vasempaan jalkaan vapinaa. 2006 keväällä kävin aivojen magneetti kuvassa ja gamma kuvassa ja diagnoosi oli parkinson. Nyt on kädet ja liikkeet niin hitaita ettei työn tehokkuudesta voi enää puhua. Vasempaan käteen on tullut myös vapinaa ja jalat vapisee levossa jatkuvasti. Kävelytyyli on etukumara ilman keppejä, se oli myös oire josta alkuun tunnisti taudin. Jälkeen päin on muistanut että kädet on ollut jo monta vuotta jäykät ja kirjoitus on mennyt jo 2002 huonoksi.
- rumape
Sairauden alkuvaiheessa minusta tuntui kaikkein pahimmalta epävarmuus siitä, mikä minua vaivasi. Kun asia oli varmistettu, "pääsin" mukaan parkinsonjumppaan, kerhotoimintaan ja sopeutumisvalmennukseen. Samate aloitettiin lääkitys joka helpotti vapinaa.
Näin jälkeenpäin ajatellen, ennen lääkärillä käyntiäni, tunnistamattomia oireita oli mm.
-vaimo alkoi kulkea kovempaa lenkkeillessä,
-kunnollista kävelyrytmiä ei tahtonut löytyä,
-vasen käsi tuntui jääneen outoon jonkin verran ranteesta ja kyynärpäästä koukussa olevaan asentoon,
-vapinan tunnetta oli kädessä tai jalassa vaikka näkyvää vapinaa ei ollutkaan,
-autossa liikennevaloissa kytkin nousi iteksiään ylöspäin ja auto "hyökkäsi" jarrua löysättäessä ja vaihtaessa vaihteet ronksahtelivat,
-silmien tarkentuminen hidastui ja karsastus lisääntyi,
-ummetusta alkoi esiintyä,
-viimeiset virtsatipat lorahteli lahkeeseen vaikka kuinka yritti pinnistää pönttöön.
-aloin jäädä selvästi työtovereiden työtahdista
-stressin sietokynnys aleni...
Tämmöstä pientä yhdella muistelemisella - Neliseiska
rumape kirjoitti:

Tämmöstä pientä yhdella muistelemisellaPystytkö ajamaan autoa vielä, itse en mielelläni aja kun tuntuu että kaistat on kaventuneet. Auto seilaa laidasta toiseen. Välillä on kylläkin parempia päiviä.
- kolmekutonen
rumape kirjoitti:
Sairauden alkuvaiheessa minusta tuntui kaikkein pahimmalta epävarmuus siitä, mikä minua vaivasi. Kun asia oli varmistettu, "pääsin" mukaan parkinsonjumppaan, kerhotoimintaan ja sopeutumisvalmennukseen. Samate aloitettiin lääkitys joka helpotti vapinaa.
Näin jälkeenpäin ajatellen, ennen lääkärillä käyntiäni, tunnistamattomia oireita oli mm.
-vaimo alkoi kulkea kovempaa lenkkeillessä,
-kunnollista kävelyrytmiä ei tahtonut löytyä,
-vasen käsi tuntui jääneen outoon jonkin verran ranteesta ja kyynärpäästä koukussa olevaan asentoon,
-vapinan tunnetta oli kädessä tai jalassa vaikka näkyvää vapinaa ei ollutkaan,
-autossa liikennevaloissa kytkin nousi iteksiään ylöspäin ja auto "hyökkäsi" jarrua löysättäessä ja vaihtaessa vaihteet ronksahtelivat,
-silmien tarkentuminen hidastui ja karsastus lisääntyi,
-ummetusta alkoi esiintyä,
-viimeiset virtsatipat lorahteli lahkeeseen vaikka kuinka yritti pinnistää pönttöön.
-aloin jäädä selvästi työtovereiden työtahdista
-stressin sietokynnys aleni...
Tämmöstä pientä yhdella muistelemisellaKiitos teille molemmille.En ole mennyt uudestaan neurologille,minusta lääkäri ei usko viellä minua,että saisin toisen lähetteen.Menen sitten yksityiselle..Oikea käsi on vapissut lisääntyen kolme vuotta,siitä syystä sain ekan neurolähetteen.yleensäkin oikee puoli on alkanut kipuilee ja reistaamaan nyt enemmän,odotan viellä vähän.
- näyttää olevan
kolmekutonen kirjoitti:
Kiitos teille molemmille.En ole mennyt uudestaan neurologille,minusta lääkäri ei usko viellä minua,että saisin toisen lähetteen.Menen sitten yksityiselle..Oikea käsi on vapissut lisääntyen kolme vuotta,siitä syystä sain ekan neurolähetteen.yleensäkin oikee puoli on alkanut kipuilee ja reistaamaan nyt enemmän,odotan viellä vähän.
Minulla on oikea käsi tärissyt jo 7 vuotta ja jalat täytyy auttaa housun lahkeisiin, mutta taitaa olla jäykkyyttä tämän ikäisillä 71 v. terveilläkin. Syön 3 x 3 Sifrolia päivässä, sekö lie syynä helppoon nukahteluun. Autoa ajellessa auttaa pysähtyminen kun siltä tuntuu...Minkä verran te muut käytätte tuota lääkettä?
- rumape
Neliseiska kirjoitti:
Pystytkö ajamaan autoa vielä, itse en mielelläni aja kun tuntuu että kaistat on kaventuneet. Auto seilaa laidasta toiseen. Välillä on kylläkin parempia päiviä.
Lyhyet ajot sujuu kohtuullisesti, mutta matka-ajossa vapina yleensä pahenee, ja nopeus hiipuu huomaamatta. Pimeällä ajo on täyttä myrkkyä sulan maan aikaan ja varsinkin sateella. Lyhyisiin ajoihin auttaa suuresti automaattivaihteinen auto, minkä hankin melko pian sairastuttuani. Tuo "kaistojen kapeneminen" -ilmaus on monina päivinä todella osuva !
- reijo46
Neliseiska kirjoitti:
Pystytkö ajamaan autoa vielä, itse en mielelläni aja kun tuntuu että kaistat on kaventuneet. Auto seilaa laidasta toiseen. Välillä on kylläkin parempia päiviä.
..sen voin kertoa kokemuksella, sillä kaseikosta olen löytänyt itseni 3 kertaa viimeisen 3 vuoden aikana, syynä väsymys.
Ja väsymys tulee ensinnäkin lääkkeistä ,itsellä permax, ja toiseksi siitä että herään joka yö viim, 2,30 siihen että jäykkä kehoni puutuu koska dopat on alhaalla ja homma on valmis.
Ed, mainitut onnettomuudet ovat suurimmaksi osaksi näistä syistä johtuvia plus vielä on ollut kolmas tekijä, niin sumsummarum, sen oisi voinut aavistaa että riski "jotain sattuu" on iso.
Näin jälkeenpäin on hyvä olla viisas joku sanoo, mutta ainakin minä olen nyt taas selvinnyt yli vuoden, ilman haavereita.
muutamia vinkkejä autoiluun:
- auton valinta: ehdottmasti automaatti ja vakionopeus-säädin(älä käytä väsyneenä
).
-jos minulla on 2 vähäunista yötä peräkkäin, vältän ajamista.
-en aja mielelläni yöllä.
-jo muutaman minuutinkin huili levähdys tai ms kannattaa ottaa.
-astu ulos autosta ja ota muutamia venytysliikkeitä.
-raskaita aterioita kannattaa välttää ennen pitkiä ajomatkoja.
-auton sisälämpötila mahdollisimman viileänä.
-ota kaveri mukaan reisulle.
Siinä muutamia käytännön opettamia vinkkejä.
- exs
Moi, kyllä toi eläke-asia on niin tapauskohtainen, monta kertaa saadaan lääkityksellä lisää työvuosia. minulle diagnoosi varmistui n 4v takaperin ja siitä lähtien alkoi sairausloma/eläke.Itse en olisi vielä halunnut mutta kun työnkuva oli stressaava ja tapaturma-altis.Nyt vähän harrastelen samoja hommia ajankuluksi ja pysyy paremmin kunnossakin. Lääkemäärä tällähetkellä 5xstalevo ja 3xsifrol 0,7 ja näillä eväillä olo on kohtalainen joskin vaihteleva. Lisäksi esim automatkalla tms muuten stressaavassa tapauksessa von joutua ottamaan madopar qwik ,joka veteen liotettuna alkaa 15min päästä vaikuttamaa ja uskaltaa jälleen ajaa.Sopeutuminen tautiin kesti n.1,5v ja nyt nautin niistä hyvistä hetkistä unohtaen vavotut yöt kipujen takia.Tsemppiä
- kolmekutonen
Mitä kipuja ja missä?Mainitsit valvotut yöt kipujen kanssa.Olen kuullut niistä.Mutta lääkärien kommentti kipuihin taitaa olla että ne ei kuulu tautiin.Tutkimustuloksia on kumminki olemassa,että kipuakin voi joillakin esiintyä.Ei tietenkään kaikilla.muutkin voi vastata,asiasta tietävät.

Kysyit kivuista- ne vaihtelevat paikasta toiseen, alaselkä,jalat joskus kädet tai niska.Minulla ei oikeastaan ole vapinaa silloin kun lääkket on otettu ajallaan ja tyhjään vatsaan.Vain semmoisia lihasten nykimisiä joita sivullinen ei huomaa. Kivun sieto on hyvin yksilöllistä -minusta en ole kipuherkkä sillä esim hammaslääkärissä en ota puudutusta tai jokin haava tai nirhautuma ei tunnu oikeastaan mitään. Nämä jokapäiväiset kivut laittaisin asteikolla 1-10 luokkaan 4-8.Joskus on ollut munuaiskiviä ja sen kivun laittaisin luokkaan 8-9.Tällähetkellä vasen jalka on n6 luokkaa vaikka noin 2tuntia takaperin otin särkylääkkeen .Äidilläni on myös parkinson ja hän vapisee voimakkaasti mutta ei kipuile.
- kaivuri vani
kolmekutonen kirjoitti:
Mitä kipuja ja missä?Mainitsit valvotut yöt kipujen kanssa.Olen kuullut niistä.Mutta lääkärien kommentti kipuihin taitaa olla että ne ei kuulu tautiin.Tutkimustuloksia on kumminki olemassa,että kipuakin voi joillakin esiintyä.Ei tietenkään kaikilla.muutkin voi vastata,asiasta tietävät.
olen sairastanut parkinsonintautia 8 v alussa oli kovat jalkasäryt nyt on yönjälkeen nivelsärkyä.
lääkkeet pyrin ottamaan säännölisesti,olotila vaihtelee rajusti,jokapäivä on erillainen.
minulla on hermosimulaattori siitä on todella paljon apua. - kolmekutonen
kaivuri vani kirjoitti:
olen sairastanut parkinsonintautia 8 v alussa oli kovat jalkasäryt nyt on yönjälkeen nivelsärkyä.
lääkkeet pyrin ottamaan säännölisesti,olotila vaihtelee rajusti,jokapäivä on erillainen.
minulla on hermosimulaattori siitä on todella paljon apua.Tällä hetkellä on noita epämääräisiä kipuja.Milloin olkapää.käsivarren tai jalkojen lihakset tai nivelet,selkä.Iskiaskin teki ennen joulua pari kertaa kovasti tuttavuutta.Ei oo ennen ollu sitäkään.Nyt oon koittanu vahvistaa lihaksia fysioterapian ohjeiden mukaan.Ette muuten usko kuinka paljon apua on teidän vastauksista.Paljon enemmän kuin lekureista.
- konsta48
kolmekutonen kirjoitti:
Mitä kipuja ja missä?Mainitsit valvotut yöt kipujen kanssa.Olen kuullut niistä.Mutta lääkärien kommentti kipuihin taitaa olla että ne ei kuulu tautiin.Tutkimustuloksia on kumminki olemassa,että kipuakin voi joillakin esiintyä.Ei tietenkään kaikilla.muutkin voi vastata,asiasta tietävät.
Minulla ainakin on kipuja olkapäissä, kyynärpäissä ja alaselässä. Nivelet ja luut myös"rutisevat"
- reijo46
Mä oon suurinpiirtein samanikäinen sun kanssas, ja ensioreista on 13v ja dignoosista 12.
Eläkkelle jäin bussinratista , taisin olla 43vuotta silloin.
Kelan kanssa ei ole ollut ongelmia, eläke tuli pakollisten sairaslomapäivien jälkeen helposti, oisko vauhdittajana olluit ammattini,ihmishenkiä kun oli kyydissä parhaimmillaan 80 ja korvaamattomiahan ne ovat.
Ja seuraavan neuvon annan ilmaiseksi: hakekaa kelasta vammaistukea tai eläkkeelle jäätyänne eläkkeensaajan hoitotukea, näistä ei paljon mainoksia näy,sillä ne ovat ihan mukavia summia tasoittamaan parkinssonin jäykistämiä raajoja ja niistä aiheutuvia kulueriä.
Itse saan eläkkeensaajan hoitotuki 2 luokkaa ,mikä on 150 euroo kuussa puhtaana käteen.
Perusteluja tietysti kysellään ,ja kyllähän niitä löytyy..ainoa ikävä puoli näissä on että niitä täytyy hakea joka vuosi uudestaan, vaikka kyseessä on parantumaton etenevä sairaus....mutta kelassa itää toivo ehkä se voi parantuakin, ja toivottavasti joskus jonain päivänä pääsen viellä kesätanssilavoille ja nätin tytön kanssa tanssimme tulisen tangon notkein raajoin....mutta sitä odotellessamme,, anomukset kelaan ja omat pois.
mukavaa kevättä ja positiivinen mieli. ei tää oo niin kamalaa kuitenkaan.- Neliseiska
Kiitos kaikille kirjoituksista, oli "mukava" huomata etten ole ainoa "nuori" joka on sairastunut.
- tuen saaja
Asia vaatii nyt vähän tarkennusta
Eläkkeensaajan korotettu hoitotuki ei ole suinkaan 150€ vaan 133,11 € /kk
Itse saan korotettua hoitotukea eikä minun tarvitse sitä jokavuosi anoa uusiksi. Hoitotuki voidaan myöntää joko määräajaksi tai toistaiseksi.
Lainaan tekstin kelan sivuilta:
Eläkkeensaajan hoitotuki
* hoitotuen määrä
Eläkkeensaajien hoitotuen avulla Kela tukee sairaan tai vammaisen eläkkeensaajan kotona asumista ja siellä tapahtuvaa hoitoa sekä korvaa sairaudesta tai vammaisuudesta aiheutuvia erityiskustannuksia.
Hoitotukeen eivät vaikuta eläkkeensaajan ja hänen perheensä tulot eikä omaisuus. Hoitotuki on verotonta tuloa.
Hoitotukea voidaan maksaa hakijalle hänen hoitonsa ja palvelustensa sekä erityiskustannustensa korvaamiseksi, kun hän on
* 65 vuotta täyttänyt tai
* alle 65-vuotias eläkkeensaaja, joka saa työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea tai yksilöllistä varhaiseläkettä joko kansaneläkkeenä tai ansioeläkkeenä* tai
* alle 65-vuotias maahanmuuttajan erityistuen saaja.
*Hoitotukea ei makseta hakijalle, joka saa osatyökyvyttömyyseläkettä, osa-aikaeläkettä, työttömyyseläkettä tai lakisääteistä avuttomuus- tai haittalisää saman vamman tai sairauden perusteella. Sitä ei myöskään makseta alle 65-vuotiaalle työeläkelakien mukaista vanhuuseläkettä saavalle, ellei vanhuuseläke ole alkanut suoraan työkyvyttömyyseläkkeen jatkoksi.
Kela myöntää hoitotuen vain silloin, kun hakijan toimintakyky on heikentynyt ainakin vuoden ajaksi. Toimintakyvyn heikentyminen tarkoittaa, että hakijan kyky huolehtia itsestään ja toiminnoistaan on sairauden tai vamman johdosta vaikeutunut. Se ei tarkoita samaa kuin työkyvyn heikentyminen, vaan se on sellaisten hakijan toimintojen heikkenemistä, joita hän tarvitsee jokapäiväisessä elämässä.
Hoitotuen määrä
Eläkkeensaajien hoitotuki maksetaan erisuuruisena hakijan avuntarpeen, ohjauksen ja valvonnan tarpeen sekä erityiskustannusten määrän perusteella:
* hoitotuki 53,47 euroa
* korotettu hoitotuki 133,11 euroa
* erityishoitotuki 281,46 euroa. - MIES 58
tuen saaja kirjoitti:

* erityishoitotuki 281,46 euroa.Eihän raha paranna Parkinsonintautia,mutta helpottaa
jonkinverran toimeentuloa.Tässä joutuu kuitenkin
käymään neurologilla säännöllisesti,22 euroa/kerta.
Taksikyydit päälle.Vielä muutamia lääkkeitä lisäksi,
jotka eivät kuulu kokonaan korvattavien piiriin.
Kerkesin minäkin toimittamaan hakemuksen Kelalle,
perusteluineen.Hakemukseen tarvitaan C-lääkärintodis
tus,jota pyysin terveyskeskuslääkäriltä.Ehei,olet
aivan liian hyvässä kunnossa,kirjoittaakseni C-to
distuksen.Eikä se sitäpaitsi menisi läpi Kelalla!
Seraavana päivänä vedin anomukseni takaisin.Lupa-
sin virkailijalle palata asiaan kymmenen vuoden
kuluttua.Näinköhän? - tuen saaja
MIES 58 kirjoitti:
Eihän raha paranna Parkinsonintautia,mutta helpottaa
jonkinverran toimeentuloa.Tässä joutuu kuitenkin
käymään neurologilla säännöllisesti,22 euroa/kerta.
Taksikyydit päälle.Vielä muutamia lääkkeitä lisäksi,
jotka eivät kuulu kokonaan korvattavien piiriin.
Kerkesin minäkin toimittamaan hakemuksen Kelalle,
perusteluineen.Hakemukseen tarvitaan C-lääkärintodis
tus,jota pyysin terveyskeskuslääkäriltä.Ehei,olet
aivan liian hyvässä kunnossa,kirjoittaakseni C-to
distuksen.Eikä se sitäpaitsi menisi läpi Kelalla!
Seraavana päivänä vedin anomukseni takaisin.Lupa-
sin virkailijalle palata asiaan kymmenen vuoden
kuluttua.Näinköhän?Hei,
et kertonut missä vaihessa parkkiksesi on ja miten pärjäät sen kanssa. Se että on saanut dg ei vielä riitä ko. tuen kriteeriksi myönteiseen päätökseen.
Käyt terveyskeskus lääkärillä. TK lääkäreillä ei yleensä ole riittävää tietoa ja taitoakaan hoitaa meitä parkkiksia, silloin kun on kysymyksessä Parkkinsonin tautiin liittyvät terveys- tai sosoiaaliasiat. Hakeudu hyvän neurologin asiakkaaksi/potilaaksi.
Tasapainossa oleva hoito vaatii yleensä kaksi käyntiä neurologille / vuosi.
Hoitotukea voi hakea avuntarpeen tai kustannusten perusteella sekä molemmin perustein.
Kustannuksista kuitit tai muutoin perusteltu selostus.
Mm. taksin omavastuu 9.25 € on tälläinen kuluerä.
Kela korvaa matkakuluista 9.25 e/suunta ylittävän osan.
Ktso. http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100801111809EH?openDocument
Yritä uuudestaan ja puhuasiasta esim sos.hoitajan kanssa. - REIJO46
tuen saaja kirjoitti:
Asia vaatii nyt vähän tarkennusta
Eläkkeensaajan korotettu hoitotuki ei ole suinkaan 150€ vaan 133,11 € /kk
Itse saan korotettua hoitotukea eikä minun tarvitse sitä jokavuosi anoa uusiksi. Hoitotuki voidaan myöntää joko määräajaksi tai toistaiseksi.
Lainaan tekstin kelan sivuilta:
Eläkkeensaajan hoitotuki
* hoitotuen määrä
Eläkkeensaajien hoitotuen avulla Kela tukee sairaan tai vammaisen eläkkeensaajan kotona asumista ja siellä tapahtuvaa hoitoa sekä korvaa sairaudesta tai vammaisuudesta aiheutuvia erityiskustannuksia.
Hoitotukeen eivät vaikuta eläkkeensaajan ja hänen perheensä tulot eikä omaisuus. Hoitotuki on verotonta tuloa.
Hoitotukea voidaan maksaa hakijalle hänen hoitonsa ja palvelustensa sekä erityiskustannustensa korvaamiseksi, kun hän on
* 65 vuotta täyttänyt tai
* alle 65-vuotias eläkkeensaaja, joka saa työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea tai yksilöllistä varhaiseläkettä joko kansaneläkkeenä tai ansioeläkkeenä* tai
* alle 65-vuotias maahanmuuttajan erityistuen saaja.
*Hoitotukea ei makseta hakijalle, joka saa osatyökyvyttömyyseläkettä, osa-aikaeläkettä, työttömyyseläkettä tai lakisääteistä avuttomuus- tai haittalisää saman vamman tai sairauden perusteella. Sitä ei myöskään makseta alle 65-vuotiaalle työeläkelakien mukaista vanhuuseläkettä saavalle, ellei vanhuuseläke ole alkanut suoraan työkyvyttömyyseläkkeen jatkoksi.
Kela myöntää hoitotuen vain silloin, kun hakijan toimintakyky on heikentynyt ainakin vuoden ajaksi. Toimintakyvyn heikentyminen tarkoittaa, että hakijan kyky huolehtia itsestään ja toiminnoistaan on sairauden tai vamman johdosta vaikeutunut. Se ei tarkoita samaa kuin työkyvyn heikentyminen, vaan se on sellaisten hakijan toimintojen heikkenemistä, joita hän tarvitsee jokapäiväisessä elämässä.
Hoitotuen määrä
Eläkkeensaajien hoitotuki maksetaan erisuuruisena hakijan avuntarpeen, ohjauksen ja valvonnan tarpeen sekä erityiskustannusten määrän perusteella:
* hoitotuki 53,47 euroa
* korotettu hoitotuki 133,11 euroa
* erityishoitotuki 281,46 euroa.joo niin unohdin mainita, minulla on 1 alaikäinen poika, saan hänestä 20€ kuussa.
Rikkana se on roska sopassa vai miten se menikään.
No kuitenkin kela maksaa kk 150€, ja kiitos heille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569