SDP pettää aina

Kun porvarihallitus aloitti vuonna 1991, Suomi oli jo romahtanut ja SAK:n jäsenet, kuten muutkin onnettomat olivat jo tietoisia siitä että joutuvat kortistoon. Jo vuoden 1990 puolella tiedettiin, että seuraavien vuosien aikana kaatuu yrityksiä, sekä tulee työttömia ja paljon. Tyhmyys on tyhmyyttä vaikka rautalangasta vääntäisi, sillä jos usko stalinismiin on kova, niin ei uskonkiihkoa käännetä järjellisillä perusteluilla.

Ennen porvarihallitusta oli vallassa sosialistihallitus, jonka muodolliseksi sylkykupiksi, ilman todellista valtaa, Koivisto erehdytti kiltin ja sotilaallisen tottelevaisen Harri Holkerin. Silloin maata todellisuudessa johti sosialistien ideologinen "Suslov", Mauno Koivisto, apunaan valtiovarainministeri Erkki Liikanen ja "talousguru" Matti Louekoski. Heitä on yksin kiittäminen lamasta.

Tämä kolmikko ryssi Suomen talouden sosialismin ideologian huumassaan. Markkinatalouden lainalaisuuksista mitään ymmärtämätön ja täysin välinpitämätön ammattipoliitikko Koivisto määräsi rahan yht'äkkisesti vapautettavaksi säännöstelystä. Tokihan kaikki kansa ryntäsi ulkomaille ja otti velkaa pilvin pimein, koska se oli näennäisesti lähes ilmaista. Muutos oli aivan liian raju.

Kun likainen kolmikko huomasi munauksensa, Liikanen luikki Brysseliin pakoon, Louekoski Suomen pankkiin ja pääpaha itse vain mumisi epäselvästi, että minuahan ette tulkitse. Maa oli ajettu katastrofiin. Sosialistit eivät silloin halunneet ottaa vastuulleen romahtanutta yhteiskuntaa, joten ovela pääsossu ehdotti nuorelle rehelliselle ja kirkasotsaiselle Aholle, että ota sinä vastuullesi yhteiskunta, pysäytä syöksy, vakauta talous ja nosta maa lamasta. Näin tapahtui. Aho ja hänen kabinettinsa otti vastuun SDP:n tuhoamasta maasta ja käänsi kovin ottein kehityksen.

Mikä on tilanne nyt? Sosialistit, yhdessä vasemmistomyönteisten lehtimiesten kanssa ovat haukkuneet Ahoa vuodesta toiseen. SDP teki laman ja tuhosi yhteiskuntamme. Keskusta pysäytti syksykierteen ja käänsi maan nousuun. Tämän jälkeen sossut tulivat taas rinta rottingilla valmiiseen hallituspöytään, kun talous jo nousi kohisten ja jatkoi kaikien aikojen nopeimmalla nousukaudella.

Nyt SDP retostelee ansioillaan, vaikka se ei ole pystynyt edes lyhentämään valtionvelkaa eikä vähentämään työttömyyttä. Ei edes, vaikka rahaa on tullut ovista ja ikkunoista, enemmän kuin koskaan. SDP on vain keskittynyt puhumaan mustan valkoiseksi, kun se yrittää kääntää puheissaan laman tekijäksi itsensä sijasta Keskustan. Ihme ettei joulupukkia.
197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voiko sen paremmin sanoa, juuri näin tapahtui.
Vain aatteen palo kieltää sossuja uskomasta tätä.
Ja samoja naamoja vieläkin vilahtelee.On aika
saada muutos ja laittaa sossut laulukuoroon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutkija kirjoitti:

Kun porvarihallitus aloitti vuonna 1991, Suomi oli jo romahtanut ja SAK:n jäsenet, kuten muutkin onnettomat olivat jo tietoisia siitä että joutuvat kortistoon. Jo vuoden 1990 puolella tiedettiin, että seuraavien vuosien aikana kaatuu yrityksiä, sekä tulee työttömia ja paljon. Tyhmyys on tyhmyyttä vaikka rautalangasta vääntäisi, sillä jos usko stalinismiin on kova, niin ei uskonkiihkoa käännetä järjellisillä perusteluilla.

Ennen porvarihallitusta oli vallassa sosialistihallitus, jonka muodolliseksi sylkykupiksi, ilman todellista valtaa, Koivisto erehdytti kiltin ja sotilaallisen tottelevaisen Harri Holkerin. Silloin maata todellisuudessa johti sosialistien ideologinen "Suslov", Mauno Koivisto, apunaan valtiovarainministeri Erkki Liikanen ja "talousguru" Matti Louekoski. Heitä on yksin kiittäminen lamasta.

Tämä kolmikko ryssi Suomen talouden sosialismin ideologian huumassaan. Markkinatalouden lainalaisuuksista mitään ymmärtämätön ja täysin välinpitämätön ammattipoliitikko Koivisto määräsi rahan yht'äkkisesti vapautettavaksi säännöstelystä. Tokihan kaikki kansa ryntäsi ulkomaille ja otti velkaa pilvin pimein, koska se oli näennäisesti lähes ilmaista. Muutos oli aivan liian raju.

Kun likainen kolmikko huomasi munauksensa, Liikanen luikki Brysseliin pakoon, Louekoski Suomen pankkiin ja pääpaha itse vain mumisi epäselvästi, että minuahan ette tulkitse. Maa oli ajettu katastrofiin. Sosialistit eivät silloin halunneet ottaa vastuulleen romahtanutta yhteiskuntaa, joten ovela pääsossu ehdotti nuorelle rehelliselle ja kirkasotsaiselle Aholle, että ota sinä vastuullesi yhteiskunta, pysäytä syöksy, vakauta talous ja nosta maa lamasta. Näin tapahtui. Aho ja hänen kabinettinsa otti vastuun SDP:n tuhoamasta maasta ja käänsi kovin ottein kehityksen.

Mikä on tilanne nyt? Sosialistit, yhdessä vasemmistomyönteisten lehtimiesten kanssa ovat haukkuneet Ahoa vuodesta toiseen. SDP teki laman ja tuhosi yhteiskuntamme. Keskusta pysäytti syksykierteen ja käänsi maan nousuun. Tämän jälkeen sossut tulivat taas rinta rottingilla valmiiseen hallituspöytään, kun talous jo nousi kohisten ja jatkoi kaikien aikojen nopeimmalla nousukaudella.

Nyt SDP retostelee ansioillaan, vaikka se ei ole pystynyt edes lyhentämään valtionvelkaa eikä vähentämään työttömyyttä. Ei edes, vaikka rahaa on tullut ovista ja ikkunoista, enemmän kuin koskaan. SDP on vain keskittynyt puhumaan mustan valkoiseksi, kun se yrittää kääntää puheissaan laman tekijäksi itsensä sijasta Keskustan. Ihme ettei joulupukkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu