Käsi sydämelle ja rehellisesti, moniko pitää Kirkan ääntä hyvänä? Viimevuosina se muuttui kamalan kuuloiseksi raakkumiseksi ja tuntui, että hänen täytyi väkisin punnata ääni kurkusta ulos. Todella ikävää ja vaivaannuttavaa kuunneltavaa nuo viimesimpien vuosien live-esiintymiset. Kun vertaa hänen 70- ja 80 lukujen ääneen niin ero on merkittävä.
Kirkan ääni
Jirre...
81162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
laulamisen, "asiantuntijat" sanoivat, että sellainen ääni ei kestä montakaan vuotta. Mutta pieleen meni veikkaus. Aika hyvin kesti lähes 40 vuotta. Ehkä sitten lopussa joutui tekemään enempi töitä äänensä eteen. Mutta kiitettävä suoritus kuitenkin kaikenkaikkiaan.
kolmea lauluvuotta, kun hän aloitti. Aika hyvin ääni kesti ja olihan hän alussa ihan ammattilaulupedagogin tunneilla...
Eihän sitä ääntä voi verrata esim. johonkin tavalliseen iskelmälaulajaan. Mutta kuten moni musiikin ammattilainen on hänen pois menonsa jälkeen sanonut, se oli ainutlaatuinen ja sen allekirjoitan. Livenä olen Kirkan nähnyt viimeksi Mestareiden kiertueella, jossa hän oli ihan ylivertainen, eikä äänessä ollut mitään moittimista. Lavasäteily oli ihan omaa luokkaansa verrattuna muiden sinällään hyviin, mutta pidättyväisempiin esityksiin.
Muutaman kerran telkussa häntä sen jälkeen nähneenä en myöskään keksi äänessä mitään muutosta. Ehkä te live-esityksiä kuulleina tiedätte sitten jotain muuta..
Toki ääni muuttuu, sinun ja minun äänikin on erilainen kun 18 vuotiaana. Ja nyt aikuisena.
Toki Kirkan ääni joskus oli vähän kimakkaa. Mutta se oli Kirkaa.
Minä en voinut sietää Kirkan ääntelyä. Se pisti sillä äänellään pilalle kappaleen kuin kappaleen. Radioasema vaihtui sekunnissa, kun Kirka alkoi rääkymällä raiskata jotain iskelmää, eihän sitä kuunnellut pirukaan.
mielettömän hieno ääni. Ei mistään tusinatehtaasta!
Nautin Kirkan äänestä ja tulkinnasta todella. Ääni muuttui hieman vuosien kuluessa, mutta aina yhtä upeana, eri iän vivahteissa.
Lämmin kiitos Kirka. Ei tule sinua upeampaa artistia. Kiitos ja hyvää matkaa.
Kirkan tulkinnat ja aani paranivat kuin viini vanhetessaan.
Omakohtaiset upeat live - kokemukset ovat kesilta 2004 ja 2005.
Miehen aani jollain tapaa syveni ian myota ja sai upeudellaan kulkemaan vareet kropassa.
Ja jammailujalat liikkeelle :)
Nyt jammaillaan kotona ....ja nojaillaan ja kuuntelen mieheni parrankasvua Kirkan musiikin tahdissa.
Yli 30 vuotta Kirkan musiikki on kuulunut meidan elamaan ja tulee kuulumaan jatkossakin.
helvetin hyvin, oikein hämmästyin school´s out-vetoon!