Terv, haimasyöpäpotilaalta

ihminen ei näille asioille mitään mahda.
Mutta toivo elää aina.

sitten erilainen haimasyöpä,hänet leikattiin 20 vuotta sitten,ja pernakin poistettiin,hän elää vieläkin.No näitä syöpiä tosiaan on monenlaisia,itseltäni leikattiin toinen rinta,ja kainalonimusolmukkeet,viikonpäästä saan tietää onko se levinnyt laajemmalle.Ei tässä oikein muuta voi kun yrittää nauttia jokaisesta auringon pilkahduksestakin,ja ettei masennu.Kevät aurinkoa sinunkin elämääsi,ja siunausta

Ihana ajatus, että saat vielä nähdä kesän! _Ainakin_ yhden vielä.

Kiitos kun kirjoitat.

Sinulle sinne pakkasen keskelle. Onneksi kipusi on saatu hallintaan.

Jotenkin antaa voimaa, että vaikka sinullekin on kerrottu että todennäköisesti et enää parane, jaksat silti olla elämässä kiinni :)

Voimia hoitoihin ja muista että joskus ihmeitäkin tapahtuu!

Hei Sipetti!

On hienoa lukea kirjoituksiasi täällä. Olen onnellinen puolestasi, että olet saanut diagnoosin jälkeen viettää elämääsi näinkin pitkään. Varmasti olet nauttinut kaikista hetkistäsi läheistesi kanssa, hyvä tee niin jatkossakin.
Minun isäni sairastui 9.8.91 tai sai ensimmäisiä oireita, jonka jälkeen oli lähes kaiken aikaa sairaalassa. Kotiloman aikana äitini ei antanut isän olla hetkeäkään yksin ja kerran äitini piti itse lähteä jonnekin ja pyysi minua katsomaan isää siksi aikaa. (Minulle eivät vanhempani koskaan kertoneet asian todellista laitaa, enkä sisäistänyt täten tilannetta). Olimme isän kanssa siis kahden ja kyselin tarvitseeko jotakin, ei tarvinnut, mutta sitten kuitenkin sitkeänä ihmisenä meni jossain vaiheessa keittämään minulle kahvia. Hän ei halunnut näyttää kuopukselleen, kuinka sairas todellisuudessa oli.
Isäni oli loppuajan hoitokodissa, jossa äitini vietti kaiken aikansa isän kanssa. Eräänä iltana äitini oli soittanut minulle ja jättänyt vastaajaan viestin, jonka mieheni kuunteli ensin kotiin palattuamme. Söimme ruuan, jonka jälkeen mieheni sitten pyysi, että kuuntelisin viestin. Äiti ilmoitti, että isän lähtö lähellä, olisi viimeiset hetket nähdä isä elossa. Pakkasin yötarvikkeet laukkuun ja mieheni lähti viemään minua isän luo. Jäin äidin kanssa isän luo. Seuraavana päivänä olimme kaikki paikalla, vanhemmat veljeni kauempaa saapuivat myöhemmin, mutta isä odotti. Kun me kaikki olimme hyvästelleet isän vuoteen ääressä, antoi hän loppujen lopuksi periksi ja nukkui pois. Kaikki tämä aika oli todella nopeasti ohi, kesti vain 3kk. Vieläkään asia ei ole minulle helppo, johtuen tuosta, että asiaa ei kerrottu niin kuin se oli, enkä siis missään vaiheessa uskonut sairauden olevan isän menoa.
Anteeksi kun kerroin tämän oman tarinani, mutta toivon, että kaikki, jotka taistelevat elämänsä viimeisten päivien kanssa, muistavat kertoa asian oikean tilanteen läheisille, varsinkin lapsille, joiden on vaikea tajuta toisen lähdön olevan lähellä.

Toivotan sinulle Sipetti ja muille samanlaisessa tilanteessa oleville oikein hienoja hetkiä, niin kauan kuin se kestää, nauttikaa kaikesta, mikä ollut teille rakasta ja mieluisaa. Keskustelkaa läheistenne kanssa paljon ja kaikesta. Voimia tulevaan!

rukouksessani. Saimaa on minunkin lähellä. :D

hei
kyllä sinä osaat oikein käyttää aikasi... Sen kuulee sinun kaikista viesteistäsi. Siitä miten kerrot ja olet kertonut nauttivasi ympärillä olevan maailman kauneudesta ja luonnosta ja pienistä iloista. Seesteisyydestä.

Tämä talvi pakkasineen on hienoa aikaa nyt, valo palaa takaisin vauhdilla, päivä pitenee. Kuitenkin samaan aikaan voi ja on lupa haaveilla kesästä, tuoksuista ja vihreydestä. Tulossa on, kesä.
Meidän elinajasta ei kukaan lopulta tiedä, terveidenkään.
Kun tosiaan oivaltaa että elämä päätyy kuolemaan, joskus, asioiden mittasuhteet muuttuvat. Ne muka-tärkeät joiden perässä niin monet juoksevat vielä kovaa vauhtia(valta, manipulointi, hallitseminen, ihailu, raha jne) kutistuvat ja katoavat. "Pienestä" tulee suurta ja elähdyttävää. Luonnosta ja sen kauneudesta. Hyvästä hetkestä, olemisesta vain, hyvästä hiljaisuudesta. Ja joistain oivalluksista ihmisyydestä, sisaruudesta, maan pyhyydestä, myötätunnosta ja hyvistä siunaavista ajatuksista. Henkisistä, 'ikuisista' arvoista.

Lämpöisiä ajatuksia ja useampiakin sinulle, Sirkka-Sipetti, täältä pakkasten keskeltä.
Ja Tsemppiä kovasti. Toivottavasti lääkkeet tehoavat.

.. en ole ikinä sinulle kirjoittanut, vaikka usein olen kirjoituksiasi lueskellut. Äitini (1954) sairastui heinä - elokuussa syöpään ja kuoli jouluna. Pari viikkoa ennen kuolemaa saimme tiedon ettei ennustetta uskallettu enää antaa ollenkaan. Siihen asti ennuste oli pari vuotta.. Onneksi kuitenkin ehdin jouluksi kotiin, ennen kuin oli myöhäistä. Siihen asti äiti sinnittelikin että pääsi sairaalasta joulunviettoon kotiin ja näki meidät kaikki, lapset ja lapsenlapsensa. Sitten se olikin menoa, tila huononi nopeasti niin, että jouduimme viemään hänet takaisin sairaalaan. No joka tapauksessa äitini oli vajaan parin sadan km:n päässä sairaalassa, ja siellä sitten käytiin joka päivä. Viimeistä kertaa kun lähdimme kotiinpäin, niin loppumatkasta alkoi sataa pyryttämään lunta ja suuria, ihania, isoja hiutaleita. Kuinka ollakaan jotenkin tuli semmoinen olo, että nyt mutsi on jossain siinä aivan lähellä, ihan kuin siellä lumipyryn keskellä ja aivan selvästi hän sanoi mun mielessä että: hei hei tytöt! Sillai reippaasti niinkuin aina ennenkin. Sitten tulikin sairaalasta soitto, että nyt äitinne on kuollut. Tämä tunne, mikälie olikaan, on ollut mielessäni sen jälkeen päivittäin, sillä jotenkin se on lohduttanut mua yli kaiken, vaikka välillä surettaakin aivan kauheasti. Oma kuolemanpelkokin poistui lähes kokonaan tuon tapahtuman myötä, kun tiedän, että äiti on siellä vastassa sitten joskus.. tuntuu ettei se kuolema olekaan viimeinen piste tälle ihmisen elolle.. Joten rohkeutta ja tsemppiä sinulle Sipetti! Sun kirjoituksesi toivat aikoinaan tsemppiä ja lohtua myös mun äidille, minulle ja monille muillekin tätä palstaa lukeville! Kiitos siitä!

usein olen käynyt tällä palstalla katsomassa kuuluko Sinusta mitään. Mukavaa että annoit nyt kuulua itsestäsi. Olet ajatuksissani ja toivon Sinulle voimia ja rukoilen puolestasi.

niinkuin Sinulle ovat muutkin luvanneet tehdä.Luin kaikki viestisi, mitä olet kirjoitellut ja ei se uskovaisena oleminen niin kummallista ole.Se on luottamista Jumalaan .Jumalan kaikkivoimaisuuteen joka tilanteessa ja siihen että Jeesus Kristus on sovittanut jokaisen ihmisen synnit,Minunkin, Golgatan ristillä.Pyydä Jeesuskselta syntisi anteeksi ja anna Hänelle elämäsi ja pyydä että Hän tulee sydämeesi asumaan(jos et ole sitä aikaisemmin tehnyt).Rukoile että Jumalan tahto saisi tapahtua elämässäsi.Rukoile, että Jeesus auttaa Sinua.-Itse olen rintasyövän sairastanut lähiaikoina ja se Jumalan apu on MAHTAVAA.-Viesteistäsi aistin samanlaista ajattelutapaa kuin itselläni on. Jumalan siunausta Sinulle.Seija

HEI! MINULTA POISTETTU HAIMA-04 SITTEN UUSI -05
NYT SITTEN KEUKOISTA LÖYDETTY USEAMPI PESÄKE .SYÖN XELODA TABLETTEJA,NYT ALKAA EKA TAUKO VIIKKO.KYLLÄ TÄMÄ ON HIRVEÄÄ,YHDESTÄ SYÖVÄSTÄ PÄÄSEE,NIIN UUSI ON TULOSSA JAKSAMISIIN.

Eihän tässä näin pitänyt käydä. Sinä, joka olet niin positiivinen ja valoit aina uskoa meihin muihin sairaisiin, niin näinkö se nyt päättyisi.
Ei, en usko. Äläkä usko sinäkään! Jatka vain positiivista ajatteluasi ja luota siihen, että paranet. Uskoa ja toivoa ei saa menettää missään vaiheessa!
Parantavaa voimaa sinulle Sipetti!

Minä rukoilen puolestasi, että paranisit ja saisit vielä tehtävää täällä maan päällä.