Onko demareiden mielestä oikeus ja kohtuus, että SAK sälyttää työnantajille entistä enemmän kustannuksia. Työn teettäminen on Suomessa länsivaltioiden kalleimmasta päästä. Työantajan sivukulut suhteettoman suuria tuottoon ja markkinoihin verrattuna. Ihalainen lisäisi työnantajien vastuulle koulutusrahaston, jolla maksettaisiin työntekijöiden yleissivistävää aikuiskoulutusta. Sehän kuuluu valtion tukemille työväen ja kansalaisopistoille.
Ihalainen vetoaa Tanskan malliin, jossa työntekijöiden koulutukseen on varaa panostaa Suomea enemmän. Samalla hän kuitenkin tyrmää mallin muut linjaukset, mm. lyhyet irtisanomisajat ja paikallisen sopimisen. Hän ottaisi rusinat pullasta. Näin ei voi toimia, ei ainakaan SAK:n lanseeraaman Reilu työelämä-mallin mukaisesti. Vai tarkoittaako se sitä, että työnanataja antaa reilusti etuuksia työntekijöille, mutta vastavuoroisuudesta ei puhuta mitään.
Jos työntekijät ovat kiinnostuneet oman ammattitaitonsa ja yleissivistyksensä kehittämisestä, niin tottahan he hakeutuvat viikonloppuisin ja iltaisin pidettäville kursseille työväenopistojen kursseille ilman palkkaakin. Tämä ei poista jo nyt tehtävää työtehtäviin perehdyttämistä työaikana. Ihalainen puhuu koulutusasioista laadullisina tavoitteina. Ne ovat laadullisia vain saajapuolelle, mutta jonkun täytyy ne konkreettisesti maksaa. Ao. linkki on lainaus SAK:n tavoitteista tulevalle vaalikaudelle.
Työikäisen aikuisväestön osaamisen parantamiseen täysremontti
Vaalien lähestyessä eri tahot ovat puhuneet paljon osaamisen merkityksestä ja erityisesti ammatillisen aikuiskoulutuksen uudistamistarpeesta. Meillä näyttääkin vallitsevan laaja yhteisymmärrys siitä, että ammatillista aikuiskoulutusta on ensi vaalikaudella laajennettava ja erityisesti vähän koulutusta saaneiden mahdollisuuksia pitää huolta osaamisestaan on lisättävä.
Suomen koulutusjärjestelmä on kattava peruskoulusta aikuiskoulutukseen. Monella mittarilla mitattuna Suomi on koulutuksen ja osaamisen mallimaa. Kuitenkin kun tarkastellaan työikäisen väestön (25–64-vuotiaat) koulutustasoa, Suomi sijoittuu 30 maan vertailussa sijalle 21, alle OECD:n keskiarvon.
Myös työelämässä koulutus kasautuu voimakkaasti työpaikkojen ylemmille toimihenkilöille, avainhenkilöille. Karkeasti voi sanoa, että korkeasti koulutetut saavat työuran aikana koulutusta puolet enemmän kuin vailla ammatillista koulutusta olevat.
Ammatillisen aikuiskoulutuksen toimet eivät enää riitä vastaamaan tämän päivän työmarkkinoiden vaatimuksia. Työikäisten aikuisten koulutusmahdollisuuksia on lisättävä. Erityisesti vähän koulutetut tarvitsevat uusia mahdollisuuksia osaamisen parantamiseen. Tarvitaan myös uusia vaihtoehtoja, miten työ ja koulutus voidaan joustavasti yhdistää. Tai pikemminkin, miten työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta tulee luonteva osa jokaisen työtä. Lisäksi tarvitaan uusia toimia, miten työpaikkansa menettäneet voivat parantaa ammattitaitoaan, jotta uudelleen työllistyminen nopeutuu ja helpottuu. Muutosturvauudistus on hyvä alku ja sitä pitää kehittää.
Tähän työhön tarvitaan jatkossa kaikkia osapuolia, niin työntekijöitä, työnantajia kuin maan hallitusta. Ammatillista aikuiskoulutusta olisi tarpeen tulevalla vaalikaudella uudistaa yhdessä työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kanssa. Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja sen rahoituksen uudistamisesta tulisi tehdä seuraavan työmarkkinaratkaisun merkittävä laadullinen uudistus.
Työmarkkinoiden uudistamisessa mallia on toistuvasti haettu Tanskasta. Itse asiassa meillä olisi eniten opittavaa Tanskan työmarkkinamallista juuri työelämälähtöisen koulutuksen kehittämisessä.
Osaamiskysymykset on huomioitu myös työehtosopimuksissa eri tavoin kuin meillä. Niinpä ammattiosaamisen päivittäminen kuuluu Tanskassa kaikkien työntekijöiden arkeen. Esimerkiksi tavallinen metallityöntekijä osallistuu vuoden aikana viisi päivää koulutukseen, eikä kaksi viikkoakaan ole mikään poikkeus. Vertailuna voisi sanoa, että SAK:laisesta väestä 72 prosenttia ei ole vuoden aikana saanut päivääkään työnantajan kustantamaa ammatillista koulutusta.
Tanskassa työmarkkinajärjestöt ovat vahvasti mukana ammatillisen koulutuksen työssä niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Koulutuksen kysyntälähtöisyyttä varmistetaan sillä, että työelämäosapuolet osallistuvat ammatillisen koulutuksen kehittämiseen, organisointiin, tavoitteiden asettamiseen ja laadun varmistukseen. Näin on haluttu varmistaa, että koulutus vastaa työmarkkinoiden, yritysten ja yksilöiden tarpeisiin. Näin myös eri tahot ovat sitoutuneet osaamisen parantamiseen.
Näistä Tanskan esimerkeistä voisi löytyä lähtökohtia, miten luoda kattava työelämälähtöinen aikuiskoulutusjärjestelmä Suomeen seuraavalla vaalikaudella.
Tarvitaan myös kohdennettuja toimia työikäisille vailla ammatillista koulutusta oleville. Tässä työssä olisi tarpeen käyttää nykyistä enemmän oppisopimuskoulutusta. Ammatillisen lisäkoulutuksen oppisopimuksen kiintiöitä onkin nostettava edelleen ja kohdennettava erityisrahoitusta koulutuksen järjestäjille ja työpaikoille em. kohderyhmän kouluttamiseen. Samalla on huolehdittava oppisopimuskoulutus- paikkojen laadusta. Tarvitaan myös seuraavalla vaalikaudella Noste-ohjelman kaltaisia kohdennettuja toimia vailla ammatillista koulutusta oleville ja vanhentuneen koulutuksen omaaville.
Työmarkkinajärjestöt voivat olla myös omalta osaltaan aktiivisia osaamiskysymyksissä seuraavalla sopimuskierroksella. Esimerkiksi Koulutusrahasto voisi tukea jatkossa enemmän työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja osa yrityksen ja työpaikkakohtaisen kannattavuuden kasvusta tulisi sijoittaa inhimillisen pääoman kasvattamiseen ja henkilöstön koulutukseen. Myös muutosturva olisi tarpeen laajentaa tukemaan pidempikestoista ammatillisen osaamisen parantamista.
Ihalainen vetoaa Tanskan malliin, jossa työntekijöiden koulutukseen on varaa panostaa Suomea enemmän. Samalla hän kuitenkin tyrmää mallin muut linjaukset, mm. lyhyet irtisanomisajat ja paikallisen sopimisen. Hän ottaisi rusinat pullasta. Näin ei voi toimia, ei ainakaan SAK:n lanseeraaman Reilu työelämä-mallin mukaisesti. Vai tarkoittaako se sitä, että työnanataja antaa reilusti etuuksia työntekijöille, mutta vastavuoroisuudesta ei puhuta mitään.
Jos työntekijät ovat kiinnostuneet oman ammattitaitonsa ja yleissivistyksensä kehittämisestä, niin tottahan he hakeutuvat viikonloppuisin ja iltaisin pidettäville kursseille työväenopistojen kursseille ilman palkkaakin. Tämä ei poista jo nyt tehtävää työtehtäviin perehdyttämistä työaikana. Ihalainen puhuu koulutusasioista laadullisina tavoitteina. Ne ovat laadullisia vain saajapuolelle, mutta jonkun täytyy ne konkreettisesti maksaa. Ao. linkki on lainaus SAK:n tavoitteista tulevalle vaalikaudelle.
Työikäisen aikuisväestön osaamisen parantamiseen täysremontti
Vaalien lähestyessä eri tahot ovat puhuneet paljon osaamisen merkityksestä ja erityisesti ammatillisen aikuiskoulutuksen uudistamistarpeesta. Meillä näyttääkin vallitsevan laaja yhteisymmärrys siitä, että ammatillista aikuiskoulutusta on ensi vaalikaudella laajennettava ja erityisesti vähän koulutusta saaneiden mahdollisuuksia pitää huolta osaamisestaan on lisättävä.
Suomen koulutusjärjestelmä on kattava peruskoulusta aikuiskoulutukseen. Monella mittarilla mitattuna Suomi on koulutuksen ja osaamisen mallimaa. Kuitenkin kun tarkastellaan työikäisen väestön (25–64-vuotiaat) koulutustasoa, Suomi sijoittuu 30 maan vertailussa sijalle 21, alle OECD:n keskiarvon.
Myös työelämässä koulutus kasautuu voimakkaasti työpaikkojen ylemmille toimihenkilöille, avainhenkilöille. Karkeasti voi sanoa, että korkeasti koulutetut saavat työuran aikana koulutusta puolet enemmän kuin vailla ammatillista koulutusta olevat.
Ammatillisen aikuiskoulutuksen toimet eivät enää riitä vastaamaan tämän päivän työmarkkinoiden vaatimuksia. Työikäisten aikuisten koulutusmahdollisuuksia on lisättävä. Erityisesti vähän koulutetut tarvitsevat uusia mahdollisuuksia osaamisen parantamiseen. Tarvitaan myös uusia vaihtoehtoja, miten työ ja koulutus voidaan joustavasti yhdistää. Tai pikemminkin, miten työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta tulee luonteva osa jokaisen työtä. Lisäksi tarvitaan uusia toimia, miten työpaikkansa menettäneet voivat parantaa ammattitaitoaan, jotta uudelleen työllistyminen nopeutuu ja helpottuu. Muutosturvauudistus on hyvä alku ja sitä pitää kehittää.
Tähän työhön tarvitaan jatkossa kaikkia osapuolia, niin työntekijöitä, työnantajia kuin maan hallitusta. Ammatillista aikuiskoulutusta olisi tarpeen tulevalla vaalikaudella uudistaa yhdessä työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kanssa. Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja sen rahoituksen uudistamisesta tulisi tehdä seuraavan työmarkkinaratkaisun merkittävä laadullinen uudistus.
Työmarkkinoiden uudistamisessa mallia on toistuvasti haettu Tanskasta. Itse asiassa meillä olisi eniten opittavaa Tanskan työmarkkinamallista juuri työelämälähtöisen koulutuksen kehittämisessä.
Osaamiskysymykset on huomioitu myös työehtosopimuksissa eri tavoin kuin meillä. Niinpä ammattiosaamisen päivittäminen kuuluu Tanskassa kaikkien työntekijöiden arkeen. Esimerkiksi tavallinen metallityöntekijä osallistuu vuoden aikana viisi päivää koulutukseen, eikä kaksi viikkoakaan ole mikään poikkeus. Vertailuna voisi sanoa, että SAK:laisesta väestä 72 prosenttia ei ole vuoden aikana saanut päivääkään työnantajan kustantamaa ammatillista koulutusta.
Tanskassa työmarkkinajärjestöt ovat vahvasti mukana ammatillisen koulutuksen työssä niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Koulutuksen kysyntälähtöisyyttä varmistetaan sillä, että työelämäosapuolet osallistuvat ammatillisen koulutuksen kehittämiseen, organisointiin, tavoitteiden asettamiseen ja laadun varmistukseen. Näin on haluttu varmistaa, että koulutus vastaa työmarkkinoiden, yritysten ja yksilöiden tarpeisiin. Näin myös eri tahot ovat sitoutuneet osaamisen parantamiseen.
Näistä Tanskan esimerkeistä voisi löytyä lähtökohtia, miten luoda kattava työelämälähtöinen aikuiskoulutusjärjestelmä Suomeen seuraavalla vaalikaudella.
Tarvitaan myös kohdennettuja toimia työikäisille vailla ammatillista koulutusta oleville. Tässä työssä olisi tarpeen käyttää nykyistä enemmän oppisopimuskoulutusta. Ammatillisen lisäkoulutuksen oppisopimuksen kiintiöitä onkin nostettava edelleen ja kohdennettava erityisrahoitusta koulutuksen järjestäjille ja työpaikoille em. kohderyhmän kouluttamiseen. Samalla on huolehdittava oppisopimuskoulutus- paikkojen laadusta. Tarvitaan myös seuraavalla vaalikaudella Noste-ohjelman kaltaisia kohdennettuja toimia vailla ammatillista koulutusta oleville ja vanhentuneen koulutuksen omaaville.
Työmarkkinajärjestöt voivat olla myös omalta osaltaan aktiivisia osaamiskysymyksissä seuraavalla sopimuskierroksella. Esimerkiksi Koulutusrahasto voisi tukea jatkossa enemmän työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja osa yrityksen ja työpaikkakohtaisen kannattavuuden kasvusta tulisi sijoittaa inhimillisen pääoman kasvattamiseen ja henkilöstön koulutukseen. Myös muutosturva olisi tarpeen laajentaa tukemaan pidempikestoista ammatillisen osaamisen parantamista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja tuloksia lueteen uutisista vielä moneen otteeseen kuluvana vuonna.