nyt se tapahtui. Ihastuin niin kuin aikoinaan viisitoista vuotiaana. Olen minä ennenkin ihastunut, jonkun tukkaan ja hymyyn, silmiin tai tyyliin, joskus harvoin jopa siihen, että joku on vaan niin hauska ja seksikäs, mutta en vuosiin näin. En edes huomannut häntä aluksi, kattelin sen kaveria. Liikuttiin porukalla ja tehtiin kaikkea kivaa ja pian huomasin, että oli tosi tylsää jos hän ei ollut mukana. Ei se ollut mitenkään erikoisen näköinen, ihan kiva tyyppi, en mä siitä muuta.. ja sit vaan vietettiin aina enemmän aikaa kahdestaan, muu porukka hävis ympäriltä ja mulla oli vielä hauskempaa, naurettiin ja hassuteltiin. Se tuli tosi lähelle ja kosketti, tai kutitti tai muuten vaan retutti ja sano, että kun sinä oot niin pikkunen. Sit se meni, lähti takas kotiinsa ja se koti on kaukana. Enkä mä tajunnut kun vasta silloin, että hitto, tuleekin ikävä. Nyt en muuta ajattelekkaan kuin voispa nähdä.
Mut mitä voin sanoa? Enhän mä edes tiedä seurusteliko se vai ei. Eikai sellaista voi sanoa ääneen, että ihastuin, kun se asuukin niin kaukana ja muutenkin. Pelästyy vielä raukka ja luulee, että olen joku pimee kyttääjä. Vai mitä?
Mut mitä voin sanoa? Enhän mä edes tiedä seurusteliko se vai ei. Eikai sellaista voi sanoa ääneen, että ihastuin, kun se asuukin niin kaukana ja muutenkin. Pelästyy vielä raukka ja luulee, että olen joku pimee kyttääjä. Vai mitä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
sama kävi mulle. Tutustuin, ihastuin ja näkemiin. Myöhemmin sit vituttaa ku ei sen enempää tullu sanottuu ku näkemiin. Kun se aloite pitäis tehdä niin jäätyy.. "tuskin hän minusta kiinnostunut on".
Enkä usko et tapaan sellaista miestä enään.