oikeistopuolueeksi. Ei tähän muuta voi sanoa. Minun silmissäni kokoomus on samalla linjalla demareiden ja vasemmistoliiton kanssa. Saatanan akat! Eivät kannata edes kuolemantuomiota ja monikulttuurisuuttakin kuulemma puoltavat. Hyi helvetti! Ruåtsiin saisivat muuttaa saatanat!
Kokoomus on
liian lepsu
4557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei löydy suomesta sellaista puoluetta, jota oikeistopuolueeksi voisi kutsua. Aika lailla munattomia äpäröitä ne on kaikki!
demarella on parikin pipparuusukerhoa sukupulisesti poikeaville sairaille pedofiileille!
Kuvitteletko todellakin, että se riittää. Missä ovat lupaukset poliisin määrärahojen moninkertaistamiseksi, poliisin valtuuksien laajentamiseksi ja poliisin aseistuksen parantamiseksi? Missä lupaus ottaa kuolemantuomio käyttöön?
Nämä ovat niitä OIKEAN oikeiston perusasioita, mutta kokoomus kaikessa säälittävyydessään on myynyt edustamansa ideologian. Huoraamista se sellainen on minun silmissäni.
koko asian. Kokoomus haluaa liittää suomen ruotsiin. Emme siis oikeasti ole oikeistopuolue. Kutsumme itseämme siten vain äänien kalastamiseksi.