Miten tuo vuokrasopimuksen purkaminen tapahtuu? Pitäisi saada vuokrasopimus purettua. Vuokralainen ei ole maksanut ensimmäistä vuokraa eikä takuuvuokraakaan. Vuokra ja takuuvuokra ei paljoa myöhässä ole mutta myöhässä kuitenkin ja vuokralaista ei saa puhelimitse kiinni. Olen yrittänyt tänään soittaa monesti ja laittanut viestiäkin, että jos vuokra näkyy tilillä huomiseen mennessä en ryhdy mihinkään toimenpiteisiin ja olen pyytänyt ottamaan heti yhteyttä kun saa kyseisen viestin mutta ei ainakaan vielä ole kuulunut mitään. Sain vuokralaisen eilen puhelimitse kiinni ja hän sanoi maksaneensa vuokran ja takuuvuokran maanantaina mutta sehän on nyt selvää, että se oli täyttä valetta. Eli mitä nyt pitäisi tehdä, että saan purettua vuokrasopimuksen?? Asiaa tietenkin hankaloittaa se, että asun ulkomailla.
Vuokrasopimuksen purkaminen?APUA
Vuokranantaja**
81288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
onhan se aika vaikeaa selvitellä asioita kun on ulkomailla,ja kai luulevat että niitä vuokria maksetaan ihan kun itse halutaan,kokemusta on jopa kolmessa erässä maksellaan vuokria etukäteen ilmoittamatta vuokranantajalle.
En tiijä miten saat purettua vuokrasopimuksen mutta ihan tavalliselle paperille kirjoittamalla tai valmiiseen irtisanomisilmoitukseen tekemällä asianmukaiset tiedot.tässä on yksi sivu ,olisko siitä apua yhtään.
http://www.laki24.fi/vuok-asuinhuoneistonvuokra-irtisanominenvuokralainen.html
itsellänikin kävi samanlainen ajatus jo mielessä että jos eivät ala pian maksamaan oikeaan aikaan vuokria niin häätö tulee varmasti.
Varaudu siihen, että jos uhkailet häädöllä niin vuokralainen voi vittuuntua ja asua kämpässäsi kuusi kuukautta ilmaiseksi.
se riipu siitä minkälaisen sopimuksen on tehny vuokralaisten kanssa.
esim.vesimaksusta erillinen sopimus ,jossa käy ilmi että jättämättä jääneet maksut ovat ulosottokelposia jne.
niin no,käytin tuossa ennemmin häätö sanaa,tarkotin vuokralaisen irtisanomista.
Mikä ihmeen sopimus sellainen on, että "jättämättä jääneet maksut ovat ulosottokelposia"? Varaudu ihmetteleviin katseisiin kun sellainen sopimus kädessä marssit voudin juttusille.
" se riipu siitä minkälaisen sopimuksen on tehny vuokralaisten kanssa.
esim.vesimaksusta erillinen sopimus ,jossa käy ilmi että jättämättä jääneet maksut ovat ulosottokelposia jne."
Vai ihan erillinen sopimus..heh.heh. Jossa käy ilmi että maksamatta jne.... ovat ulosottokelpoisia. Päivän paras vitsi!
Voi tätä tyhmyyden määrää. Haluan olla kärpäsenä katossa kun tuolla sopimuksella menet ulosottovirastoon vaatimaan saataviasi:)
On siinä virkailijoilla naurussa pitelemistä:)
Ota yhteys johonkin suomalaiseen vuokravälitys toimistoon (tai lakitoimistoon). Selitä heille tilanne ja anna valtakirja hoitaa asia kuntoon.
Itse joudut maksamaan kaikki laskut ensin asiamiehelle, mutta vuokralainen joutuu maksamaan kuitenkin kaikki nämä kulut sinulle korkoineen.
Itsellä lähes sama tilanne. Flikan piti päästä nopeasti asumaan lapsensa kanssa kaupunkiin maaseudulta, no mielellään auttaa elämän alussa olevia. Hänen vanha kuntansa maksoi takuu vuokran 1kk ja uusi muuttokaupunki tammikuun vuokran. Sitten tämä flikka muuttikin takaisin vanhaan kuntaan helmikuussa ja nyt se kunta maksaa vain yhtä vuokra-asuntoa ja näin hän jätti kaupunkiasunnon helmikuun vuokran maksamatta. Saan kyllä sen takuuvuokrasta, mutta maaliskuu tulee heti ja olisi jo uusi vuokralainen tiedossa, jonka pitäisi päästä pikaisesti myös asumaan. Heitänkö edellisen tavarat pois ja näin uusi voi tulla. Avaiemt on palauttamatta, joten ne kyllä tulisi saada takaisin tai teetättää uudet. Ihmisillä ei tunnu olevan enää minkäänlaista suoraselkäisyyttä eikä rehtiä ilmoitus rutiinia.