Katainen on nyt vesittämässä koko autojen saasteveroidean. Katainen haluaa panna vähän kuluttavien ja saastuttavien autojen omistajat maksamaan ökyautolla cruisailevien laskut ja saastuttamisen. Katainen haluaa tuhota luonnon ja syynä tyypillinen kokoomuslaisuus eli se, että yhteiskunnan tuet pitää suunnata vain rikkaimmille. Kataisen linjaus on katastrofi luonnon kannalta. Hän on Merkelin tavoin kusemassa koko saasteveroideaalin päälle. Kokoomuslaiset ovat aina olleet kaikkea luonnonsuojelua vastaan eli tässä suhteessa he muistuttavat kommunisteja. Nehän olivat ja ovat pahimpia ilman pilaajia. Kokoomuksen luontoa turmeleva linja jatkuu.
Kataisen
autoverokanta kestämätön
2407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olevan yleinen trendi, mikä voidaan havaita tarkastelemalla esimerkiksi USA:n johdon suhtautumista kansainvälisiin ympäristösopimuksiin.
Toisaalta, ympäristöasiat on se vähiten huolestuttava yhtäläisyys kokoomuslaisen politiikan ja Yhdysvaltain neonatsijohdon (PNAC, esimerkiksi) välillä.
Kataisen periaatteen seuraava käytännön sovellus on se, että terveyspalveluja tarjotaan vain rikkalille. kaitaisen yhteiskunnassa esim. syöpä- ja nivelrikkohoitoja tarjotaan vain ja ainoastaan rikkaille eli sellaisille piireille, jotka eivät ole maksaneet edes veroja, vaan ovat rikastuneet ns. pääomatuloilla ja talousrikoksilla. Niiden piirien etujen ajaminen on Kataisen tehtävä. Siitä hänelle maksetaan eli yhteiskunnan oikeasti tuottavan ja työtätekevän väestönosan kurjistamisesta. Kataoine siirtää varat keinottelijoille ja huijjareille. Se on ollut kokoomuksen politiikan sisältö aina. Katsokaapa miten Soneralle kävi kun kokoomus päsi hoitamaan asioita. Nyt islantilaiset ovat kuppaamassa Suomea venäläisen öljy- ja huumerahan voimalla. Kokoomus on taas tämänkin kansallisen varallisuuden hävittämisessä mukana, sallimassa ja johtamassa sitä. Voimmeko iloita? Suomea voi odottaa suuri lama. Se on sitten jo syvällinen juttu kun kansallinen varallisuus on hävitetty huijjareiden käsiin.