ehkä sitten Matti...

Vaikka Matti on ollut paljon otsikoissa ns. epäedullisten uutisten merkeissä, niin sittenkin hän olisi näistä kolmesta se paras. Hän ei räksytä vastaan, vastaa asiallisesti kun kysytään, hymyilee ja katsoo silmiin puhuteltaessa, ei lupaile turhia, eikä myöskään esitä viisasta. Hän on sellainen kuin on, koko kansan Matti.
Katsoessani eilen vaalitenttiä, kaikki olivat fiksun ja filmaattisen näköisiä, kunnes aukaisivat suunsa; silloin erot paukahtivat silmille! Kokoomuksen edustaja alkoi räksyttää ja haukkua Heinäluomaa, ja Heinäluoma oli oma sulkeutunut itsensä.
Matti oli ainut, joka kiinnitti huomion hyvällä käytöksellään ja jo edellä mainitsemillani avuillaan. Ehkä Matti ei osaa hoidella henkilökohtaisia suhteitaan yhtä diplomaattisesti kuin poliittisia kuvioita, mutta emmekö me ole valitsemassa pääministeriä tässä? Kenellä meillä on niin puhtaat jauhot pussissa privaattielämän puolella ja silti saatamme olla alamme parhaimpia osaajia ammatillisesti. Ja, jos todellakin nämä 3 ovat ne joista pitää valkata, niin kuten sanottu: Matti vanhanen pääministeriksi!
1343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos jätkä ei osaa sanoa mihikään omaan mielipidettään ennen kuin muut jotain sanovat, antaa jonkun irmelin pyöritellä miten tahtoo, niin missä se mies on? Ei pelkällä hymyllä ja selittelyllä, muiden selän taakse menemisellä ansaita pääministerin paikkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...jos heistä 3:sta täytyy ... kirjoitti:

Vaikka Matti on ollut paljon otsikoissa ns. epäedullisten uutisten merkeissä, niin sittenkin hän olisi näistä kolmesta se paras. Hän ei räksytä vastaan, vastaa asiallisesti kun kysytään, hymyilee ja katsoo silmiin puhuteltaessa, ei lupaile turhia, eikä myöskään esitä viisasta. Hän on sellainen kuin on, koko kansan Matti.
Katsoessani eilen vaalitenttiä, kaikki olivat fiksun ja filmaattisen näköisiä, kunnes aukaisivat suunsa; silloin erot paukahtivat silmille! Kokoomuksen edustaja alkoi räksyttää ja haukkua Heinäluomaa, ja Heinäluoma oli oma sulkeutunut itsensä.
Matti oli ainut, joka kiinnitti huomion hyvällä käytöksellään ja jo edellä mainitsemillani avuillaan. Ehkä Matti ei osaa hoidella henkilökohtaisia suhteitaan yhtä diplomaattisesti kuin poliittisia kuvioita, mutta emmekö me ole valitsemassa pääministeriä tässä? Kenellä meillä on niin puhtaat jauhot pussissa privaattielämän puolella ja silti saatamme olla alamme parhaimpia osaajia ammatillisesti. Ja, jos todellakin nämä 3 ovat ne joista pitää valkata, niin kuten sanottu: Matti vanhanen pääministeriksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu