Vaalien alla kaikki kolme suurinta puoluetta ja pienet perässä kalastelevat eläkeläisten ääniä, tietäen sen ikäluokan olevan kaikkein aktiivisimpia äänestäjiä.
Tosiasia kuitenkin on, että eläkkeiden indeksikorotukset jätettiin päättävässä asemassa olevien politikkojen taholta harkitusti ja tietoisesti tekemättä. Keino oli seuraavanlainen:
Elinkustannusindeksin laukeaminen, jonka seurauksena eläkkeisiin olisi jouduttu tekemään indeksikorotus, pystyttiin estämään alkoholiveron alennuksella. Tällä laskelmalla hetkellisesti "säästettiin" menoja, mutta tuo tietoinen poliittisten päättäjien tekemä valinta tulee kansantaloudelle pitkällä aikavälillä tosi kalliiksi säästöksi. Älkää ollenkaan hurskastelko alkoholihaitoista aiheutuvista kustannuksista, kun itse huijasitte ihmisiä täysin tietoisina siitä mitä teitte. Tämä on varmasti totta, vaikka ei sovikkaan vaalimantroihinne.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kepun sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä ei ainakaan ole eläkeläisten ystävä, vaan vihollinen. Liisa Hyssälä vielä teki petoksen eläkeläisiä kohtaan vaalilupauksenaan korottaa eläkeläisten eläkkeitä 300 eurolla, mutta Liisa Hyssälän korotus olikin 12 euroa. Toinen Liisan Hyssälän eläkeläisiä kohtaan tehty likainen temppu oli alentaa alkoholiveroa. Eli Liisa Hyssälä kustantaa juopoille halvemmat viinat eläkeläisten kukkarosta. Tämä on sitä tyypillistä kepunäpertelyä, johon totuimme jo Esko Ahon aikana. Kepun Esko Ahohan asetti eläkkeitä leikkaavan taitetun eläkeindeksin. Kepulla on aina eläkeläisille takataskussa yllätyksiä, niin kuin nytkin tämä alkoholivero, joka alensi myös eläkkkeiden laskuperusteena olevaa indeksiä.
pitänyt huomata mahdoton asia, vaan ei uskotaan sokeasti mitä politiikko lupaa.
Samaa paskaa puhuu nyt Heinäluoma, varokaa hyvät ihmiset tätä miestä, se syö vielä teidän viimeisenkin leivänpalan.
Hyssälä on vain ministeri, noin huonolla lupauksella.
Erkki Liikanen on Suomen pankin kovapalkkainen "rasvanahkaduunari", kun lupasi kolminkertaistaa lapsilisät!