Hei!
Minua kovasti kiehtoo lähteä yliopistoon sosiaalialaa (en tarkalleen vielä tiedä mitä) opiskelemaan, mutta haluaisin kysyä että joutuuko yliopistossa pitämään paljon esitelmiä tms puhumaan suuren joukon edessä. Olen hieman ujo ihminen, ja jännitän kovasti esiintymistä, mutta toisaalta olen tähän mennessä selvinnyt muissa opinnoissa hyvin vaikkakin jännityksen kanssa.
Voisiko joku kertoa jotain minkäluonteista on yliopistossa opiskella sosiaalityötä, onko ryhmätöitä, esitelmiä, puheita tms?
Suurella sydämellä kiittäen vastaajille.
Minua kovasti kiehtoo lähteä yliopistoon sosiaalialaa (en tarkalleen vielä tiedä mitä) opiskelemaan, mutta haluaisin kysyä että joutuuko yliopistossa pitämään paljon esitelmiä tms puhumaan suuren joukon edessä. Olen hieman ujo ihminen, ja jännitän kovasti esiintymistä, mutta toisaalta olen tähän mennessä selvinnyt muissa opinnoissa hyvin vaikkakin jännityksen kanssa.
Voisiko joku kertoa jotain minkäluonteista on yliopistossa opiskella sosiaalityötä, onko ryhmätöitä, esitelmiä, puheita tms?
Suurella sydämellä kiittäen vastaajille.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta mitä sitten? Missään korkeakoulussa et voi olla välttämättä esiintymistä. Moni on ujo, mutta nämä asiat on vain hoidettava, ei siihen kuole, eikä elämä lopu siihen. Eihän työelämässäkään voi sanoa työnantajalle, että en nyt halua olla esillä, joten en halua...YMS...
Joissakin tapauksissa mun mielestä jännitys osottaa sitä et välittää siitä mitä tekee. Oon ite nyt 20 ja kova ois pyrkimys opiskelemaan. Vielä lukion jälkeen olin itekin aika ujo ja mulla siihen liitty vielä se, ettei oikeen uskonu pärjäävänsä. Kuitenki lukion jälkeen on ollu aikaa pyöritellä asioita päässä enemmän ja katella niitä eri kantilta ja huomasin että tarkkailemalla omaa tekemistä ja suoriutumista ja ottamalla virheistä opiks ja luottamalla itteensä sain kasvatettua itseluottamusta huikeesti ja nyt ei esiintymiskammoo oo enää muuta kuin pienen jännityksen verra luonnollisesti. Pointti on se, että asioita tulis kattoo monelta eri kantilta ja etenki mitä esiintymiseen tulee, nii valmistautuminen kannattaa tehdä hyvin ja luottaa vaan itteensä
No että näin! Joutu vaihtaa koneen kesken kaiken, mutta ei hätiä mitiä. Sanon vaan, että ujous katos sen myötä ainakin omalta kohalta, että opin tavallaan ajattelemaan, että se yleisökin on vaan täynnä ihmisiä. Ei sen kummempia eliöitä!
1. Kannattaa aina valmistatua hyvin esitykseen
2. Kannattaa varautua mitä erilaisimpiin kysymyksiin eli mieti ennalta minkälaisia kysymyksiä sieltä porukka voi heitellä (aattele asioota monipuolisesti)
3. Sano ittelles että sä kyllä pystyt siihen
...ujouskin on voitettavissa :)
Onko ujous tauti, joka täytyy voittaa? Sosiaalinen jännittäminen esiintymisfobioineen on vähä eri asia kuin ujous. Ujolla ihmisellä voi olla ihan hyvä itsetunto.
Sosiaalityön opinnoissa joutuu pitämään seminaariesityksiä ym lähes jokaisella kurssilla, ainakin meillä. Mutta kun esiintymistä on paljon, niin siihen tottuu, eikä enää jännitä niin paljon. Onneksi esitykset tapahtuu yleensä ryhmissä, joten yksin joutuu estradille vain harvoin. Sitäpaitsi sosiaalityöntekijänä saattaa joutua vetämään kokouksia ym., joten esiintymistaitoakin kannattaa kehittää! Mutta, jos ala tuntuu oikealta, niin ehdottomasti kannattaa hakea. Ei siihen esiintymiseen kukaan kuole, vaikka kuinka jännittäis:)
Moi! Opiskelen kolmatta vuotta sosiaalityötä ja suosittelen alaa sinullekin lämpimästi. Minua surettaa kovasti jos ujoutesi takia luovut unelmastasi...ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ!! Erilaisia esiintymistilanteita tulee varmasti opiskelupaikasta riippuen, mutta niitä tulee varmasti muutenkin elämässä. Tiedän ettei paljoa lohduta tässä vaiheessa, mutta ainakin itseäni auttoi kovasti, kun päässä "naksahti" ja ymmärsin, että esitelmien pitämisessä on yksinkertaisesti kysymys tiedon välittämisestä eikä niinkään oman persoonan esille tuomisesta. Jokainen opiskeluryhmän jäsen tavallaan vain välittää tietyn rajoitetun asian muille. Ja jokainen esittää asiansa sillä tavalla, mikä on itselle luonnollinen! Ei esitelmien pitäjän tarvitse esittää kaikentietävää, karismaattista puhujaa jollei hän itseään sellaiseksi tunne. Olin viimeksi tänään erään lastensuojelun professorin (!!)luennoilla ja voin sanoa suoraan, että häntä ujostuttaa aina! Kuitenkaan tuolla sinällään mitättömällä seikalla ei ole mitään väliä, kun opetettava asia tulee vaan suusta ulos :o)Monet ihmiset (korkeakoulutusta tai ei) ovat aikuisenakin ujoja, mutta toimivat silti esim. opetustehtävissä. Ujous on luonteenpiirre siinä missä puheliaisuuskin, ei sen tarvitse olla huono puolesi ellet sitten itse siitä sellaista tee.
Luulen tietäväni, miltä sinusta tuntuu ennen pienen pientäkin esitystä..meistä jokainen varmaan tietää jollain tasolla! Olen itse ujo monissa tilanteissa. Mitä sitten? Minua ärsytti yliopisto-opintojen alussa, kun piti esitellä ryhmätöitä tai vielä kaameampaa puhua jossain seminaarissa. Hyvä että sain suuni joskus auki luennoilla. Mutta, niin kuin tuossa jokunen taisi jo sanoa, siihen esintymiseenkin "turtuu" eikä se muutaman kerran jälkeen ole enää maailmanloppu. Yleensä siinä tarvitaan vaan se pään "niksaus", oma oivallus siitä että on lupa olla ujo. Itseäni jännittää vieläkin esitelmät ja muut, mutta järkeistän itselleni asian em. tavalla. Jokainen on persoona, esiintyessäänkin.
Kerroit, että olet selvinnyt jo monista esitelmistä. Hienoa! Oletko miettinyt mikä sinua jännittää eniten esiintymisessä? Onko se pelko siitä, että muut huomaavat äänesi tärinän tai käsiesi vapinan? Vai onko se epävarmuutta omasta osaamisesta? Tuohon äänen ja käsien vapinaan voin sanoa, että sitä tapahtuu minullekin mutta siinä vaiheessa kun keskityn todella esitelmäni tekstiin (mistä minä kerron muille, ei siis vain tekstin suoraa lukemista paperista vaikka sekin voi joillakin toimia)tutinat unohtuvat. Ja tuohon jälkimmäiseen: jos olet tutustunut ja ottanut selvää omasta aiheestasi, ei sinulla tarvitse olla minkäänlaista huolta epäonnistumisesta. Voit vaikka kirjoittaa kaiken keskeisen pienille paperilapuille (vaikka kokonaisia lauseita, jos pelkäät että unohdat täysin mitä pitää sanoa)ihan niinkuin tv-juontajat usein tekevät. Sitten vain käyt läpi yhden lapun kerrallaan rauhallisesti.
Omat epäonnistumisen kokemukseni esitelmien pidossa olen kokenut silloin, kun en ole kunnolla perehtynyt omaan aiheeseeni ja/tai olen hermostuksissani puhunut kauheaa vauhtia edes tajuamatta kunnolla, mitä sanon. Suositeltavia onnistuneen esitelmän keinoja ovat siis hyvin valmistautuminen ja rauhallisesti puhuminen (ainakin hiiren ääntä pikkuisen kovemmalla äänellä, jotta puhe kantautuu mahdollisimman moniin korviin :o). Silloin kuuntelijoiden on helppo seurata esitystä ja heille jää sellainen kuva, että he todella voivat oppia jotain kun asian esittelijä näyttää perehtyneen aiheeseensa.
Voisi kirjoitella vielä vaikka kuinka, mutta väsymys alkaa jo luppasta silmiä. Minä toivon oikeasti, että jos sosiaalityön opiskelu kiinnostaa sinua ajatuksen tasolla (vasta itse opiskelu ja siihen kuuluvat käytännön harjoittelut näyttävät luonnollisesti tuntuuko ala mieluisalta juuri sinulle)niin harkitsisit yliopistoon pyrkimistä. Itsekin epäröin aluksi, mutta en ole sekuntiakaan katunut. Suomessa tarvitaan kaiken lisäksi päteviä sosiaalityöntekijöitä, ihmisiä jotka ujoudestaan tai herkkyydestään tms. huolimatta haluavat auttaa huonompiosaisia ja ihmisiä.
Mutta nyt lopetan paasaamisen. Toivon sinulle kaikkein parasta. Ole ylpeä itsestäsi juuri tuollaisena!
P.S. Ehkä törmätään joskus alan hommissa :o)
kun jaksoitte vastata, etenkin sinulle jälkimmäinen kirjoittaja.
En aio luopua sosiaalialan opinnoistani, vaan luultavammin pyrin sinne tänä keväänä.
Ehkäpä me törmätään joskus tosiaan who knows. ;)
nykyisin taitaa jokaisessa oppilaitoksessa olla esitelmiä, puheita ym. ja yliopistossa et näiltä välty. Onhan useilla aloilla pakollisena esim. puheviestintä. Ruotsin ja enkun tunneilla pitää pitää suullisia esityksiä ym.
Parasta lienee vaan totutella esiintymiseen. apua esiintymispelkoon on kyllä saatavilla.