Sotilaalliset uhat

... Erkon lehdistö uutisoi tämän. Toistaiseksi kai ei. Se kertoo kuka meitä Natoon ajaa. Erkko.

sitten se eurooppalaisempi Nato á la Niinistö.

Mielipidepankki kirjoitti:

sitten se eurooppalaisempi Nato á la Niinistö.

...pettää aina. Eikä se ole tällä kerralla kepu.

http://www.vunet.org/ulkomaat/nato_ja_yhdysvallat_ovat-3507.html

Suomen on tosiaan syytä pysyä Naton täysjäsenyyden ulkopuolella.

"lähes kaikki suomalaiset sen tietävät"


Mutta läheskään kaikki eivät halua Suomen liittyvän Naton jäseneksi.
Pitäisikö mielestäsi vähemmistön tahdon mukaisesti liittyä?

Vai mitä pitäisi?

Tietosi historiasta lienevät umpisurkeat. Ensimmäisenä Suomen "valloitti" Ruotsi, joka liitti Suomen alueen vähitellen Ruotsiin 1100-luvulta alkaen. Ruotsi kävi sotia Venäjää vastaan välillä menestyen, välillä häviten. Isovihaksi kutsutun ajan 1700-luvulla Venäjä miehitti joitakin vuosia Suomea tällaisen Ruotsin kanssa käydyn sodan seurauksena.

Lopulta kävi sitten niin, että Ruotsi menetti Suomen Venäjälle lopullisesti vuonna 1809. Suomi ei ollut varsinaisesti sotien osapuoli muuten kuin osana Ruotsia. Ruotsalaiset eivät paljon meiltä kyselleet, käydäänkö sotaa vai ei. Sotasaaliiksi Suomi kelpasi.

1850-luvulla Suomi osana Venäjää joutui sitten englantilais-ranskalaisen hyökkäyksen kohteeksi. Tämä oli se kauhia Oolannin sota. Meitä kohden ei siis hyökännyt Venäjä, vaan Englanti ja Ranska.

Vuonna 1917 Suomi saavutti itsenäisyyden. Jo Venäjän vallan aikana saavutimme autonomian, mitä meillä ei Ruotsin alaisuudessa ollut. Itsenäisyys saatiin täysin verettömästi ja naapuriin perustettu bolshevikkihallinto tunnusti nopeasti itsenäisyytemme.

Vuonna 1918 alkoi sisällissotamme ja sen yhteydessä riisuttiin venäläiset joukot suurimmaksi osaksi aseista. Parituhatta miestä jäi tappelemaan punaisten puolelle. Suurin ulkomailta tänne tullut vieras sotajoukko oli Saksan armeijan 14 000 päinen asejoukko. Lisäksi valkoisten puolella oli parituhatta vapaaehtoista ulkomaalaista, lähinnä pohjoismaista.

Itsenäisyytemme alkuvaiheessa Suomesta käsin hyökkäiltiin ns. heimosodissa Venäjälle. Hyökkääjinä olivat siis suomalaiset, eivät venäläiset. Joukot joutuivat tulemaan verissä päin takaisin Suomeen.

Talvisodassa 1939 NL hyökkäsi Suomeen. Se lienee ainoa kiistaton tapaus, missä hyökättiin nimenomaan Suomen kimppuun eikä sota liittynyt muiden valtioiden välisiin kahinoihin.

Välirauhan aikana Suomeen tuli saksalaisia sotajoukkoja ja nämä käyttivät sitten Suomen lentokenttiä hyökätessään NL:oon. Jatkosota alkoi Saksan hyökkäyksestä, minkä jälkeen NL pommitti Suomea. Saksan etujen mukaista oli liittää Suomi mukaan sotaan, koska se sitoi venäläisiä joukkoja pohjoiseen, mikä säästi taas saksalaishenkiä etelässä.

Pääasiassa olemme siis joutuneet milloin minkäkin muun valtion sotatoimien pelinappulaksi. Talvisotakin, vaikka oli kiistatta NL:n röyhkeä hyökkäys maahamme, liittyi sen ja Saksan väliseen salaiseen sopimukseen etupiirijaosta. Tässäkin siis muut valtiot käyttivät meitä pelinappuloina. Satumalta jouduimme NL:n etupiiriin, mutta ihan yhtä hyvin olisimme tässä pelissä voineet joutua Saksan etupiiriin. Saksa sitten rikkoikin sopimuksen ja liitti jatkosodassa Suomen käytännössä omaan etupiiriinsä. Kun Suomi puolestaan sanoutui tästä pakkoavioliitosta irti. seurasi Lapin sota Suomen ja Saksan välillä, missä saksalaiset tuhosivat Lapin.

Tämä lyhyt historian katsaus toivottavasti palauttaa sinut hiukan maan pinnalle niin, että käsität paremmin, mistä Suomea on milloinkin uhattu. Se ei ole ollut vain yhdeltä suunnalta tulevaa.

Mielipidepankki kirjoitti:

Tietosi historiasta lienevät umpisurkeat. Ensimmäisenä Suomen "valloitti" Ruotsi, joka liitti Suomen alueen vähitellen Ruotsiin 1100-luvulta alkaen. Ruotsi kävi sotia Venäjää vastaan välillä menestyen, välillä häviten. Isovihaksi kutsutun ajan 1700-luvulla Venäjä miehitti joitakin vuosia Suomea tällaisen Ruotsin kanssa käydyn sodan seurauksena.

Lopulta kävi sitten niin, että Ruotsi menetti Suomen Venäjälle lopullisesti vuonna 1809. Suomi ei ollut varsinaisesti sotien osapuoli muuten kuin osana Ruotsia. Ruotsalaiset eivät paljon meiltä kyselleet, käydäänkö sotaa vai ei. Sotasaaliiksi Suomi kelpasi.

1850-luvulla Suomi osana Venäjää joutui sitten englantilais-ranskalaisen hyökkäyksen kohteeksi. Tämä oli se kauhia Oolannin sota. Meitä kohden ei siis hyökännyt Venäjä, vaan Englanti ja Ranska.

Vuonna 1917 Suomi saavutti itsenäisyyden. Jo Venäjän vallan aikana saavutimme autonomian, mitä meillä ei Ruotsin alaisuudessa ollut. Itsenäisyys saatiin täysin verettömästi ja naapuriin perustettu bolshevikkihallinto tunnusti nopeasti itsenäisyytemme.

Vuonna 1918 alkoi sisällissotamme ja sen yhteydessä riisuttiin venäläiset joukot suurimmaksi osaksi aseista. Parituhatta miestä jäi tappelemaan punaisten puolelle. Suurin ulkomailta tänne tullut vieras sotajoukko oli Saksan armeijan 14 000 päinen asejoukko. Lisäksi valkoisten puolella oli parituhatta vapaaehtoista ulkomaalaista, lähinnä pohjoismaista.

Itsenäisyytemme alkuvaiheessa Suomesta käsin hyökkäiltiin ns. heimosodissa Venäjälle. Hyökkääjinä olivat siis suomalaiset, eivät venäläiset. Joukot joutuivat tulemaan verissä päin takaisin Suomeen.

Talvisodassa 1939 NL hyökkäsi Suomeen. Se lienee ainoa kiistaton tapaus, missä hyökättiin nimenomaan Suomen kimppuun eikä sota liittynyt muiden valtioiden välisiin kahinoihin.

Välirauhan aikana Suomeen tuli saksalaisia sotajoukkoja ja nämä käyttivät sitten Suomen lentokenttiä hyökätessään NL:oon. Jatkosota alkoi Saksan hyökkäyksestä, minkä jälkeen NL pommitti Suomea. Saksan etujen mukaista oli liittää Suomi mukaan sotaan, koska se sitoi venäläisiä joukkoja pohjoiseen, mikä säästi taas saksalaishenkiä etelässä.

Pääasiassa olemme siis joutuneet milloin minkäkin muun valtion sotatoimien pelinappulaksi. Talvisotakin, vaikka oli kiistatta NL:n röyhkeä hyökkäys maahamme, liittyi sen ja Saksan väliseen salaiseen sopimukseen etupiirijaosta. Tässäkin siis muut valtiot käyttivät meitä pelinappuloina. Satumalta jouduimme NL:n etupiiriin, mutta ihan yhtä hyvin olisimme tässä pelissä voineet joutua Saksan etupiiriin. Saksa sitten rikkoikin sopimuksen ja liitti jatkosodassa Suomen käytännössä omaan etupiiriinsä. Kun Suomi puolestaan sanoutui tästä pakkoavioliitosta irti. seurasi Lapin sota Suomen ja Saksan välillä, missä saksalaiset tuhosivat Lapin.

Tämä lyhyt historian katsaus toivottavasti palauttaa sinut hiukan maan pinnalle niin, että käsität paremmin, mistä Suomea on milloinkin uhattu. Se ei ole ollut vain yhdeltä suunnalta tulevaa.

Lue lisää

Ruotsi siis valloitti Suomen. Miten muuten Suomen valtio pani vastaan.

Kaikki Venäjän ja Neuvostoliiton hyökkäykset Suomeen ovat siis olleet joko Ruotsin tai Saksan vika. Mitä mieltä muuten olet Edvin Linkomiehen lausumasta, että Neuvostoliiton jatkuvan painostuksen alla välirauhan aikana hän oli iloinen jokaisesta saksalaisesta sotilaasta, joka on Suomen maaperällä.

Kenen vika muuten oli, että Molotov pyysi Hitleriltä vapaita käsiä Suomen suhteen eli halusi hyökätä Suomeen. Sitä on vähän vaikeaa panna Saksan viaksi, kun Hitler sen kielsi. Sinä tunnuit vähän paheksuvan tuota Saksan "sopimusrikkomusta". Minä olen siitä vieläkin onnellinen.

Valistunut veikkaukseni on, että jos Venäjä joskus vielä hyökkäisi Suomeen (mitä en todella toivo), sinä syyttäisit siitä USA:ta.

Venäläisethän ovat leppoisaa humanistista demokraattista väkeä, kuten olet Suomen kylpylöiden perusteella todennut. Valitettavasti nämä sotaisat länsimaat ovat pakottaneet sen jatkuvasti hyökkäämään Suomeen.

mielipiteitä pankista kirjoitti:

Ruotsi siis valloitti Suomen. Miten muuten Suomen valtio pani vastaan.

Kaikki Venäjän ja Neuvostoliiton hyökkäykset Suomeen ovat siis olleet joko Ruotsin tai Saksan vika. Mitä mieltä muuten olet Edvin Linkomiehen lausumasta, että Neuvostoliiton jatkuvan painostuksen alla välirauhan aikana hän oli iloinen jokaisesta saksalaisesta sotilaasta, joka on Suomen maaperällä.

Kenen vika muuten oli, että Molotov pyysi Hitleriltä vapaita käsiä Suomen suhteen eli halusi hyökätä Suomeen. Sitä on vähän vaikeaa panna Saksan viaksi, kun Hitler sen kielsi. Sinä tunnuit vähän paheksuvan tuota Saksan "sopimusrikkomusta". Minä olen siitä vieläkin onnellinen.

Valistunut veikkaukseni on, että jos Venäjä joskus vielä hyökkäisi Suomeen (mitä en todella toivo), sinä syyttäisit siitä USA:ta.

Venäläisethän ovat leppoisaa humanistista demokraattista väkeä, kuten olet Suomen kylpylöiden perusteella todennut. Valitettavasti nämä sotaisat länsimaat ovat pakottaneet sen jatkuvasti hyökkäämään Suomeen.

Lue lisää

Suomalaiset eivät pannut tietääkseni mitenkään vastaan Ruotsia. Ei tainnut olla paljon millä panna vastaan.

Venäjän ja NL:n hyökkäykset eivät ole olleet Ruotsin, Saksan, Englannin tai Ranskan vika pelkästään. Yritin kertoa, että me olemme olleet kolmansien maiden pelinappuloita, mitä kautta olemme joutuneet sodan melskeisiin. Venä/NL ovat yksi näistä meitä pelinappulana pitäneistä maista, mutta vain yksi. Se olisi kovin olennaista huomata ja ottaa opiksi historiasta.

Linkomiehen lausuman voi ymmärtää hyvin. Kun me olimme kerran valinneet Saksaan tukeutumisen, muut vaihtoehdot olivat poissuljettuja. Suomen ratkaisuhan perustui tässä kohdin siihen vääräksi osoittautuneeseen arvioon, minkä mukaan Saksa voittaisi tulevan suursodan.

Molotovin pyyntö perustui Saksan ja NL:n väliseen etupiirisopimukseen ja oli yhteydessä mitä ilmeisemmin siihen, että NL:ssa aavisteltiin Saksan kohta aloittavat hyökkäyksen NL:oon. NL:han ei vienyt valloitustaan päätökseen keväällä 1940, vaikka sillä olisi ollut siihen kaikki mahdollisuudet, kun kerran väitettiin Suomen puolustuksen kestävän enää muutaman viikon.

Saksan ja NL:n välinen sopimus oli ylipäätään roistomainen. Sen rikkominen puolin ja toisin on tässä mielessä merkityksetöntä. Joutuako NL:n vai Saksan sotasaappaan alle. Baltian maat joutuivat kokemaan vuoroin kummankin. Se ettei Saksa vielä tässä vaiheessa meitä polkenut alleen, johtui siitä, että päästimme heidät tänne vapaaehtoisesti. Jos emme olisi päästäneet, he olisivat voineet tulla pakolla kuten muuallekin.

Ei minulla ole mitään sellaista ennakkokäsitystä, että sen paremin venäläisetkään kuin ketkään muutkaan olisivat hyökkäämässä Suomeen. Tällainen tilanne tulee eteen vain sen kautta, että joudumme jälleen kerran pelinapulaksi kolmansien maiden sotapeleihin.

Hän on SAK/SDP:ssä vasemman laidan kulkija, jos sekään riittää. Eihän siitä ole kuin muutama viikko, kun hän totesi Väinö Tannerin yhdeksi sotaan syylliseksi. Siitä kai voi päätellä, että hän piti oikeutettuna Tannerin tuomiota. Kyllä sellainen mies on Lipposesta ainakin yhtä kaukana kuin itä lännestä.

vapaan Suomen rohkea poika Larry Thorne kasvaa nurmea Arlingtonissa, eikä hänen ansioitaan tarvitse kyseenalaistaa,

kun taas SDP:n entinen puheenjohtaja, vuoden 1939 Terijoen Hallituksen johtaja ja maanpetturi Otto Ville Kuusinen kyseenalaisine saavutuksineen on ikuisiksi ajoiksi talletettu Kremlin muuriin
eikä kasva edes rikkakasveja..

yritän suoraa vastausta.

Mikään valtio ei ole meille suoranaisesti sotilaallinen uhka. Suomessa ei ole mitään sellaista, mitä joku vieras valtio havittelisi ja ottaisi suuren riskin sodasta, joka voisi laajeta suuriin mittoihin.

USAn sotilaallinen uhka Suomellekin johtuu siitä, että USA harjoittaa sotapolitiikkaa ja aggressivista provosointia pitkin maailmaa. Nämä toimeenpiteet nostavat sodan vaaraa eri puolilla maailmaa kuten on nyt nähty esim. Lähi-idässä. Suomen etujen mukaista on harjoittaa rauhan politiikkaa eikä ärsyttää tietoisesti muita valtioita.

Kun katsellaan historiasta toista maailmansotaa, NL ei ollut silloin mikään suurin uhka muille. Silloinkin oli valtio, joka harjoitti sotapolitiikkaa ja provosoi muita asevarusteluun ja sotaan. Tämä uhka maailmanrauhalle oli silloin Saksa ja Aasiassa vastaavasti Japani. Kun on tiedossa, mihin tämänkaltainen militarismi johtaa, sitä pitää kaikin tavoin vastustaa ja olla menemättä mukaan sellaista provosoiviin ryhmittymiin. Naton sisälläkin eurooppalaiset maat ovat olleet lisääntyvässä määrin haluttomia osallistumaan USAn johtamiin sotatoimiin, mikä on viisasta politiikkaa Euroopan valtioilta.

Venäjästä tulee kyllä meille sotilaallinen uhka, jos sitä provosoidaan asevarusteluun ja luodaan tahallaan idän ja lännen välisiä vastakkainasetteluja. Tämä on siis prosessi, missä USA välillisesti voi olla ensin Suomenkin kannalta suurin sotilaallinen uhka, mutta prosessin myötä tilanne muuttuu niin, että välittömäksi uhaksi tuleekin Venäjä. Tällainen prosessi pitäisi saada pikaisesti pysäytettyä. EU:n pitäisi ottaa tässä jämäkkä rooli ja ryhtyä ponnistelamaan sen puolesta, että USAn provakatooriset toimet lopetetaan Euroopassa ja pyritään lähentymään Venäjää taloudellisesti ja kulttuurellisesti. Tämä takoittaa rauhanomaista vuorovaikutusta, mikä mahdollistaa myös demokratian etenemisen Venäjällä ja integroi näin Venäjää Eurooppaan. USAn näkökulmasta tällainen integaatio on epätoivottava ja se meidän eurooppalaisten tulisi nähdäkin, mitkä intressit kenelläkin asiassa ovat päällimmäisinä.

Mielipidepankki kirjoitti:

yritän suoraa vastausta.

Mikään valtio ei ole meille suoranaisesti sotilaallinen uhka. Suomessa ei ole mitään sellaista, mitä joku vieras valtio havittelisi ja ottaisi suuren riskin sodasta, joka voisi laajeta suuriin mittoihin.

USAn sotilaallinen uhka Suomellekin johtuu siitä, että USA harjoittaa sotapolitiikkaa ja aggressivista provosointia pitkin maailmaa. Nämä toimeenpiteet nostavat sodan vaaraa eri puolilla maailmaa kuten on nyt nähty esim. Lähi-idässä. Suomen etujen mukaista on harjoittaa rauhan politiikkaa eikä ärsyttää tietoisesti muita valtioita.

Kun katsellaan historiasta toista maailmansotaa, NL ei ollut silloin mikään suurin uhka muille. Silloinkin oli valtio, joka harjoitti sotapolitiikkaa ja provosoi muita asevarusteluun ja sotaan. Tämä uhka maailmanrauhalle oli silloin Saksa ja Aasiassa vastaavasti Japani. Kun on tiedossa, mihin tämänkaltainen militarismi johtaa, sitä pitää kaikin tavoin vastustaa ja olla menemättä mukaan sellaista provosoiviin ryhmittymiin. Naton sisälläkin eurooppalaiset maat ovat olleet lisääntyvässä määrin haluttomia osallistumaan USAn johtamiin sotatoimiin, mikä on viisasta politiikkaa Euroopan valtioilta.

Venäjästä tulee kyllä meille sotilaallinen uhka, jos sitä provosoidaan asevarusteluun ja luodaan tahallaan idän ja lännen välisiä vastakkainasetteluja. Tämä on siis prosessi, missä USA välillisesti voi olla ensin Suomenkin kannalta suurin sotilaallinen uhka, mutta prosessin myötä tilanne muuttuu niin, että välittömäksi uhaksi tuleekin Venäjä. Tällainen prosessi pitäisi saada pikaisesti pysäytettyä. EU:n pitäisi ottaa tässä jämäkkä rooli ja ryhtyä ponnistelamaan sen puolesta, että USAn provakatooriset toimet lopetetaan Euroopassa ja pyritään lähentymään Venäjää taloudellisesti ja kulttuurellisesti. Tämä takoittaa rauhanomaista vuorovaikutusta, mikä mahdollistaa myös demokratian etenemisen Venäjällä ja integroi näin Venäjää Eurooppaan. USAn näkökulmasta tällainen integaatio on epätoivottava ja se meidän eurooppalaisten tulisi nähdäkin, mitkä intressit kenelläkin asiassa ovat päällimmäisinä.

Lue lisää

tätä, kun veikkasin tuolla Venäjän mahdollisen seuraavan hyökkäyksen syyllistä, mutta näyttää osuneen naulan kantaan.

Kerropa muuten, kenen syytä oli se, että Venäjän vallankumous äärimmäisen aggressiivisesti pakotti mukaan Neuvostoliittoon erittäin suuren joukon muita kansakuntia. Oletko lukenut tätä historiaa. Metodi oli sama kuin Suomen osalta Terijoen hallitus. Ainakin Osmo Jussila on kirjoittanut tästä.

Mielipidepankki kirjoitti:

yritän suoraa vastausta.

Mikään valtio ei ole meille suoranaisesti sotilaallinen uhka. Suomessa ei ole mitään sellaista, mitä joku vieras valtio havittelisi ja ottaisi suuren riskin sodasta, joka voisi laajeta suuriin mittoihin.

USAn sotilaallinen uhka Suomellekin johtuu siitä, että USA harjoittaa sotapolitiikkaa ja aggressivista provosointia pitkin maailmaa. Nämä toimeenpiteet nostavat sodan vaaraa eri puolilla maailmaa kuten on nyt nähty esim. Lähi-idässä. Suomen etujen mukaista on harjoittaa rauhan politiikkaa eikä ärsyttää tietoisesti muita valtioita.

Kun katsellaan historiasta toista maailmansotaa, NL ei ollut silloin mikään suurin uhka muille. Silloinkin oli valtio, joka harjoitti sotapolitiikkaa ja provosoi muita asevarusteluun ja sotaan. Tämä uhka maailmanrauhalle oli silloin Saksa ja Aasiassa vastaavasti Japani. Kun on tiedossa, mihin tämänkaltainen militarismi johtaa, sitä pitää kaikin tavoin vastustaa ja olla menemättä mukaan sellaista provosoiviin ryhmittymiin. Naton sisälläkin eurooppalaiset maat ovat olleet lisääntyvässä määrin haluttomia osallistumaan USAn johtamiin sotatoimiin, mikä on viisasta politiikkaa Euroopan valtioilta.

Venäjästä tulee kyllä meille sotilaallinen uhka, jos sitä provosoidaan asevarusteluun ja luodaan tahallaan idän ja lännen välisiä vastakkainasetteluja. Tämä on siis prosessi, missä USA välillisesti voi olla ensin Suomenkin kannalta suurin sotilaallinen uhka, mutta prosessin myötä tilanne muuttuu niin, että välittömäksi uhaksi tuleekin Venäjä. Tällainen prosessi pitäisi saada pikaisesti pysäytettyä. EU:n pitäisi ottaa tässä jämäkkä rooli ja ryhtyä ponnistelamaan sen puolesta, että USAn provakatooriset toimet lopetetaan Euroopassa ja pyritään lähentymään Venäjää taloudellisesti ja kulttuurellisesti. Tämä takoittaa rauhanomaista vuorovaikutusta, mikä mahdollistaa myös demokratian etenemisen Venäjällä ja integroi näin Venäjää Eurooppaan. USAn näkökulmasta tällainen integaatio on epätoivottava ja se meidän eurooppalaisten tulisi nähdäkin, mitkä intressit kenelläkin asiassa ovat päällimmäisinä.

Lue lisää

NL ei ollut uhka ?
Yleisliittolaisiksi väkisinliitetyt valtiot ?
Molotov-Trippetrop ?
Maailmanvalloituskommunismi, Stalin..
Älä viitsi jauhaa paskaa..
Ota ne punaiset lasit jo silmiltä ja käy katsomassa mitä paasikiven juuressa lukee..

Yhdysvallatkaan ei ole sen parempi kuin mikään muukaan maa, mutta on siellä asioita kuitenkin yritetty hoitaa 1776 lähtien enemmän ja vähemmän
kansalaisten suostumuksella. Samaa ei voi sanoa sen paremmin Neuvostoliitosta, eikä edes edeltäneestä tsaarien venäjästä, vaikkakin jotkin tsaareista olivat Suomelle eduksi ja jotkin taas sortivat. Onneksi venäjä kuitenkin on vihonviimein kehittymässä kohti modernia valtiota siirryttyään ensin suoraan lähes maaorjuudesta totalitäärisen kommunismin järjettömyyteen ja perikatoon.

Parasta euroopassa on kaupan vapauttaminen ja kansallisvaltioiden talouden tasapainottaminen.
Silloin jokainen elää varojensa mukaisesti, eikä tule revanssitarvetta.

Voi olla että sillä tavalla saadaan elää suhkot rauhallisesti ehkä sata tai jopa parisataa vuotta, kunnes joku äärikommari taas löytää Marxin opit ja alkaa varastaa muiden omaisuutta ilman laillista perustetta.

tavannut estää hyökkäystä, vaikka ollaan kuinka puolueettomia. Esimerkkinä on Talvisota. Mutta sinähän et tainnutkaan pitää sitä Neuvostoliiton vikana. Kekkonenhan piti sitä Suomen vikana ja sinä Saksan vikana.

Mistä pättelet, etteivät tietoni vastaa mielenkiintoni määrää? Minusta vaikuttaa siltä, että teet tällaisen päätelmän vain siksi, että johtopäätökseni tiedoista ovat toiset kuin sinulla. Olen vedonnut ennenkin esim. Pekka Visuriin ja Tapani Vaahtorantaan. Arveletko, että heilläkään tiedon määrä ei vielä vastaa mielenkiinnon määrää?

Esittämäsi perusteet kritisoida mielipiteitäni ovat varsin heppoisat. Asiasta ollaan oltu niin montaa mieltä sekä asiantuntijoiden että vähemmän asiaa tunetvien keskuudessa, että ei tunnu ihan uskottavalta, jos sinä kykenisit määrittelemään sen rajan, missä tiedon määrä on jotenkin riittävä.

Luin nyt tuosta esim. linkkisi Kaskealan puheeseen. Siinä puolustettiin lähinnä yleistä asevelvollisuutta ja aluepuolustusjärjestelmää sekä lopuksi todettiin, että puolustusoimien komentaja nukkuisi yönsä leppoisammain, jos puolustusmäärärahat olisivat pohjoismaisella tasolla bkt:sta. Mitään Nato-jäsenyyttä hamuilevaa tässä ei ollut varsinkin kun Kaskeala ensin toteaa, että Natomaiksi liittyneiden itäisen Euroopan maissa puolustumenonot ovat vähentyneet. Meillä Kaskeala siis haluaa niiden lisääntyvän.

Mielipidepankki kirjoitti:

Mistä pättelet, etteivät tietoni vastaa mielenkiintoni määrää? Minusta vaikuttaa siltä, että teet tällaisen päätelmän vain siksi, että johtopäätökseni tiedoista ovat toiset kuin sinulla. Olen vedonnut ennenkin esim. Pekka Visuriin ja Tapani Vaahtorantaan. Arveletko, että heilläkään tiedon määrä ei vielä vastaa mielenkiinnon määrää?

Esittämäsi perusteet kritisoida mielipiteitäni ovat varsin heppoisat. Asiasta ollaan oltu niin montaa mieltä sekä asiantuntijoiden että vähemmän asiaa tunetvien keskuudessa, että ei tunnu ihan uskottavalta, jos sinä kykenisit määrittelemään sen rajan, missä tiedon määrä on jotenkin riittävä.

Luin nyt tuosta esim. linkkisi Kaskealan puheeseen. Siinä puolustettiin lähinnä yleistä asevelvollisuutta ja aluepuolustusjärjestelmää sekä lopuksi todettiin, että puolustusoimien komentaja nukkuisi yönsä leppoisammain, jos puolustusmäärärahat olisivat pohjoismaisella tasolla bkt:sta. Mitään Nato-jäsenyyttä hamuilevaa tässä ei ollut varsinkin kun Kaskeala ensin toteaa, että Natomaiksi liittyneiden itäisen Euroopan maissa puolustumenonot ovat vähentyneet. Meillä Kaskeala siis haluaa niiden lisääntyvän.

Lue lisää

mielipiteisiin:-))

Sebi johtaa tällä palstalla Suomea ja Kapi vastaa maan turvallisuudesta ja ulkopolitiikasta.

Halpa hourula.

Mielipidepankki kirjoitti:

Mistä pättelet, etteivät tietoni vastaa mielenkiintoni määrää? Minusta vaikuttaa siltä, että teet tällaisen päätelmän vain siksi, että johtopäätökseni tiedoista ovat toiset kuin sinulla. Olen vedonnut ennenkin esim. Pekka Visuriin ja Tapani Vaahtorantaan. Arveletko, että heilläkään tiedon määrä ei vielä vastaa mielenkiinnon määrää?

Esittämäsi perusteet kritisoida mielipiteitäni ovat varsin heppoisat. Asiasta ollaan oltu niin montaa mieltä sekä asiantuntijoiden että vähemmän asiaa tunetvien keskuudessa, että ei tunnu ihan uskottavalta, jos sinä kykenisit määrittelemään sen rajan, missä tiedon määrä on jotenkin riittävä.

Luin nyt tuosta esim. linkkisi Kaskealan puheeseen. Siinä puolustettiin lähinnä yleistä asevelvollisuutta ja aluepuolustusjärjestelmää sekä lopuksi todettiin, että puolustusoimien komentaja nukkuisi yönsä leppoisammain, jos puolustusmäärärahat olisivat pohjoismaisella tasolla bkt:sta. Mitään Nato-jäsenyyttä hamuilevaa tässä ei ollut varsinkin kun Kaskeala ensin toteaa, että Natomaiksi liittyneiden itäisen Euroopan maissa puolustumenonot ovat vähentyneet. Meillä Kaskeala siis haluaa niiden lisääntyvän.

Lue lisää

...johon oli linkki heti Kaskealan linkin perässä. Tohtori Pauli Järvenpää voi siviilinä puhua hieman vapaammin kuin Kaskeala, vaikka Järvenpää onkin Puolustusministeriön ylijohtaja.

Tässä hänen aivan tuore näkemyksensä Natosta. Lue läpi, ja huomaa myös hänen puheensa loppu:


- - -


07.02.2007 10:35
Ylijohtaja Pauli Järvenpään kolumni: Nato - oppiva organisaatio

Tiivistelmä Turvallisuustieteellisessä yhdistyksessä Turussa 6.2.2007 pidetystä alustuksesta. Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 7.2.2007.



Suomessa käytävässä Nato-keskustelussa kuulee usein sanottavan, että juuri nyt ei ole oikea aika hakea jäsenyyttä, koska emme tiedä, mikä Natosta on tulossa. Emme kuulemma voi hypätä liikkuvaan junaan, tai on kaikessa rauhassa odotettava ja katsottava, minkälaiseksi Naton rooli ja tehtävät muodostuvat.


Nato ei ole kuitenkaan staattinen, pysähtyneessä tilassa oleva organisaatio. Kaikkien elinvoimaisten organisaatioiden tavoin se on joustava ja koko ajan itseään muuntava organisaatio. Viime vuosikymmenten mittaan se on osoittanut poikkeuksellista joustavuutta ja kykyä muuttua turvallisuusympäristön muuttuessa. Organisaatiotutkimuksen kielellä: Nato on oppiva organisaatio.


Kylmän sodan aikana Nato oli selkeästi sotilasliitto, jonka tehtävänä oli muodostaa vastavoima Varsovan liiton hyökkäysuhkaa vastaan. 1960-luvun lopulla se tuotti ns. Harmelin raportin, jonka pohjalta liittoutuma seisoi liennytyksen eturintamassa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen siitä tuli 1990-luvulla muutamassa vuodessa keskeinen yhteistyöjärjestö, jonka siipien suojassa sen entiset viholliset – Varsovan liiton jäsenet – ja sen rauhankumppaneiksi lyöttäytyneet maat kuten Suomi voivat etsiytyä harjoittamaan sotilaspoliittista yhteistyötä. ”Vanha” Nato oli siis ripeästi uudistumassa.


Tätä nykyä ”uusi” Nato on tehtäviltään monipuolinen, yhä laajemmalle maantieteelliselle alueelle vaikutuksensa ulottava, yhteiset perusarvot jakavien maiden välinen turvallisuusyhteisö, jonka käytössä oleviin työkaluihin kuuluu suuri valikoima instrumentteja alkaen poliittisesta konsultaatiosta, humanitaarisista avustustoimenpiteistä ja kriisinhallintavoimavaroista päätyen aina terävään sotilaalliseen keihäänkärkeen saakka.


Naton muutos oli selkeästi kaikkien nähtävillä Riikassa viime vuoden marraskuussa pidetyssä huippukokouksessa. Järjestössä on tällä hetkellä 26 jäsentä, ja vain jäsenmaat olivat saaneet kutsun Riikaan. Kokouksessa käsiteltiin kuitenkin kysymyksiä, jotka koskettavat läheisesti suurta määrää muita maita ja maantieteellisiä alueita. Naton erilaisten kumppanuus- ja yhteistyöjärjestelyjen piirissä on nykyisin jo yli 60 maata. Niistä 23 kuuluu alkuperäiseen, vuonna 1994 perustettuun rauhankumppanuusohjelmaan, seitsemän on Välimeri-dialogimaita ja neljä Istanbulin yhteistyöohjelmaan osallistuvaa Persianlahden maata. Venäjällä ja Ukrainalla on Naton kanssa oma neuvostonsa. Afganistan on viime syksynä solminut oman yhteistyöohjelmansa, ja säännöllistä vuoropuhelua Naton kanssa käy sellainenkin maa kuin Kiina. Myös keskusteluyhteys Intiaan ja Pakistaniin on syntynyt hiljattain.


Nato on siis globaali toimija, ei enää pelkästään Atlantin molemmat rannat yhdistävä puolustusliitto. Tätä heijasteli myös Riikan kokousta edeltänyt liittokunnan sisäinen keskustelu muodollisten siteiden rakentamisesta sellaisiin ns. kontaktimaihin kuten Australia, Argentiina, Etelä-Korea, Japani ja Uusi-Seelanti. Nämä maat sijaitsevat kaukana Naton ydinalueilta, mutta ovat kuitenkin aktiivisia Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Yhdysvallat oli asiassa aloitteellinen Iso-Britannian vahvalla tuella, mutta pysyvien rakenteiden pystyttäminen kontaktimaiden kanssa kaatui tällä erää eräiden jäsenmaiden tiukkaan vastustukseen. Kriisinhallintayhteistyö näiden maiden kanssa on kuitenkin vankistumassa, ja muodollisten siteiden vakinaistaminen on kaiketi vain ajan kysymys.


Samaan aikaan vahvojen, luotettavien rauhankumppaneiden asemaa parannettiin. Sellaiset kehittyneet kumppanuusmaat kuten Suomi ja Ruotsi ovat jo pitkään kiinnittäneet huomiota siihen, että niiden asema Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa ei ole ollut tyydyttävä. Erityisenä ongelmana Helsingissä ja Tukholmassa on nähty se, että Nato ei ole päästänyt liittoutuman ulkopuolisia maita vaikuttamaan operaatioita koskeviin päätöksiin eikä suunnitteluun, vaikka esimerkiksi juuri nämä kaksi maata ovat tuoneet operaatioihin vahvan sotilaallisen panoksensa.


Riikan kokouksen lopputuloksena oli periaate, jonka mukaan ”kyvykkäät ja halukkaat” kumppanit – juuri sellaiset maat kuin Suomi ja Ruotsi – pääsevät mukaan jo suunnitteluvaiheeseen sellaisissa operaatioissa, joihin ne aikovat osallistua. Samoin Nato lupaa etsiä tapoja tarjota liittoutuman tiedustelutietoja näille maille operaatioiden aikana. Myös poliittista osallistumista luvattiin lisätä. Näin tapahtuikin heti tämän vuoden alussa, kun Suomen ja Ruotsin ulkoministerit saivat kutsun ISAF-operaatioon joukkoja luovuttajien maiden ja Afganistanissa toimivien kansainvälisten järjestöjen yhteiseen neuvonpitoon tammikuun lopulla Naton päämajassa Brysselissä.


Nato on myös voimakkaasti uudistamassa sotilaallisia kykyjään. Kylmä sota on ohi, eikä jäsenmaiden turvaksi enää tarvita vahvojen rynnäkkö-ja hävittäjäpommittajaosastojen tukemia panssariarmeijoita. Nykyajan puolustukseen tarvitaan joustavia, kevyehköjä, helposti liikuteltavia ja teknisesti korkeatasoisia joukkoja. Naton vastaus taistelukentän muutokseen on nopean toiminnan joukko, Nato Response Force (NRF).


NRF on noin 25 000 sotilaan muodostama monikansallinen joukko, joka 7-30 vuorokauden kuluessa Naton neuvoston päätöksestä voidaan siirtää operaatioalueelle. Sen sotilaallisena ytimenä on noin 5000 sotilaan vahvuinen maavoimien prikaati, jonka toimintaa tukevat vahvat ilma- ja merivoimaosat. Riikan kokouksessa NRF julistettiin ”täysin toimintavalmiiksi” sen jälkeen, kun se oli viime kesänä näyttänyt kyntensä Kap Verden saarella järjestetyssä harjoituksessa. Kunkin NRF-joukon rotaatio kestää kerrallaan kuusi kuukautta.


Mielenkiintoista NRF:ssä on se, että Nato tarjoaa myös rauhankumppaneilleen ja muille kiinnostuneille maille mahdollisuutta osallistua sekä tämän joukon harjoituksiin että myös sen varsinaisiin operaatioihin. Tarjous osallistua NRF:n toimintaan on herättänyt kiinnostusta Suomessa ja Ruotsissa. Ne ovat itse asiassa ne kaksi rauhankumppanuusmaata, joilla on tarpeeksi korkeatasoisia sotilaallisia kykyjä tähän toimintaan osallistumiseksi.


Suomessa harjoituksiin osallistumisesta on jo tehty myönteinen periaatepäätös. Ruotsi on harkitsemassa harjoitusten ohella osallistumista jossain vaiheessa myös NRF:n rotaatioon. Molemmat maat osallistuvat EU:n taisteluosastoihin, ja siksi yhteistyö Naton kanssa on tärkeää - ovathan muut näihin taisteluosastoihin osallistuvat maat Nato-maita, jotka kouluttavat joukkonsa pääosin NRF-harjoituksissa, EU kun ei ainakaan toistaiseksi vastaavanlaisia vaativia harjoituksia järjestä.


Ruotsi on muutenkin reivannut kurssiaan Nato-yhteistyön suuntaan. Suunnanmuutos alkoi jo Göran Perssonin kaudella, mutta Fredrik Reinfeldtin johtama neljän puolueen allianssi on selkeästi luotsaamassa Ruotsia aiempaa läheisempiin yhteistyömuotoihin. NRF-osallistumisen lisäksi ruotsalaiset ovat liittyneet Nato-johtoiseen yhteisprojektiin, johon osallistuvat maat yhdistävät voimavaransa hankkiakseen neljä raskasta C-17 –kuljetuskonetta Yhdysvalloista. Projektiin osallistuu tällä hetkellä 15 Nato-maata ja Ruotsi.


Ruotsi on myös vakavasti harkitsemassa liittymistä Naton Active Endeavour –operaatioon Välimerellä. Operaation tarkoituksena on pyrkiä ehkäisemään terrorismia ja estämään joukkotuhoaseiden ja muiden sotatarvikkeiden luvattomia kuljetuksia. Ruotsilla on parhaillaan ohjuskorvetti Gävle partioimassa Libanonin rannikolla YK:n UNIFIL II –operaatioon liittyen. Poliittisia mutkia matkassa aiheuttaa se, että Active Endeavour on liittokunnan artikla 5:een perustuva eli yhteisen puolustuksen operaatio. Tosin Venäjä on jo siitä huolimatta osallistunut tähän operaatioon, ja Ukrainakin harkitsee osallistumista.


Ruotsi on lisäksi aikeissa osallistua tukitoimin Naton suorittamaan Baltian maiden ilmavalvontaan. Baltian maissahan ei ole omasta takaa mahdollisuuksia ilmatilansa valvontaan, ja Naton sisällä asia on sovittu hoidettavaksi niin, että muut jäsenmaat hoitavat valvonnan kukin vuorollaan kolmen kuukauden mittaisissa jaksoissa. Tsekin tasavalta, jonka torjuntahävittäjät ovat ruotsalaisia JAS Gripen –koneita, tulee valvontavuoroon vuonna 2009. Tsekit ovat kääntyneet Ruotsin puoleen, ja ruotsalaiset ovat luvanneet hoitaa näiden koneiden tarvitseman huollon ja maapalvelut.


Nato on siis nopeasti muuttunut ja sopeuttanut toimintojaan vastaamaan muuttuneen turvallisuusympäristön vaatimuksia, ”vanhasta” Natosta on tullut ”uusi”. Eikä muutos ole pysähtynyt tähän. Järjestö on luomassa itselleen entistä parempaa kykyä projisoida sotilaallista voimaa oman perusalueensa ulkopuolelle. Se kehittää kykyjään harmonisoida ja koordinoida kriisialueilla jälleenrakennus- ja vakauttamistoimintoja lukuisten muiden siviilitoimijoiden kanssa. Ja se etsii uusia mahdollisuuksia toimia tulevaisuudessa yhä enemmän ja enemmän kyvykkäiden ja halukkaiden maiden ryhmissä. On myös tärkeätä muistaa, että Nato on myös EU:n puolustusyhteistyön ydin, onhan 27:sta EU-maasta 21 myös Naton jäseniä.


Laajentumisesta, globalisoitumisesta ja sotilaallisten kykyjen muutoksista huolimatta Naton kova ydin on edelleenkin sotilaalliset turvatakuut. Liittoutuman muodostavat jäsenmaat lupaavat Naton peruskirjan 5. artiklan mukaan toinen toisilleen, että hyökkäys yhtä järjestön jäsentä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan. Mikään muu järjestö, vanha tai uusi, ei vastaavia takuita tarjoa.

JormaKKorhonen kirjoitti:

...johon oli linkki heti Kaskealan linkin perässä. Tohtori Pauli Järvenpää voi siviilinä puhua hieman vapaammin kuin Kaskeala, vaikka Järvenpää onkin Puolustusministeriön ylijohtaja.

Tässä hänen aivan tuore näkemyksensä Natosta. Lue läpi, ja huomaa myös hänen puheensa loppu:


- - -


07.02.2007 10:35
Ylijohtaja Pauli Järvenpään kolumni: Nato - oppiva organisaatio

Tiivistelmä Turvallisuustieteellisessä yhdistyksessä Turussa 6.2.2007 pidetystä alustuksesta. Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 7.2.2007.



Suomessa käytävässä Nato-keskustelussa kuulee usein sanottavan, että juuri nyt ei ole oikea aika hakea jäsenyyttä, koska emme tiedä, mikä Natosta on tulossa. Emme kuulemma voi hypätä liikkuvaan junaan, tai on kaikessa rauhassa odotettava ja katsottava, minkälaiseksi Naton rooli ja tehtävät muodostuvat.


Nato ei ole kuitenkaan staattinen, pysähtyneessä tilassa oleva organisaatio. Kaikkien elinvoimaisten organisaatioiden tavoin se on joustava ja koko ajan itseään muuntava organisaatio. Viime vuosikymmenten mittaan se on osoittanut poikkeuksellista joustavuutta ja kykyä muuttua turvallisuusympäristön muuttuessa. Organisaatiotutkimuksen kielellä: Nato on oppiva organisaatio.


Kylmän sodan aikana Nato oli selkeästi sotilasliitto, jonka tehtävänä oli muodostaa vastavoima Varsovan liiton hyökkäysuhkaa vastaan. 1960-luvun lopulla se tuotti ns. Harmelin raportin, jonka pohjalta liittoutuma seisoi liennytyksen eturintamassa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen siitä tuli 1990-luvulla muutamassa vuodessa keskeinen yhteistyöjärjestö, jonka siipien suojassa sen entiset viholliset – Varsovan liiton jäsenet – ja sen rauhankumppaneiksi lyöttäytyneet maat kuten Suomi voivat etsiytyä harjoittamaan sotilaspoliittista yhteistyötä. ”Vanha” Nato oli siis ripeästi uudistumassa.


Tätä nykyä ”uusi” Nato on tehtäviltään monipuolinen, yhä laajemmalle maantieteelliselle alueelle vaikutuksensa ulottava, yhteiset perusarvot jakavien maiden välinen turvallisuusyhteisö, jonka käytössä oleviin työkaluihin kuuluu suuri valikoima instrumentteja alkaen poliittisesta konsultaatiosta, humanitaarisista avustustoimenpiteistä ja kriisinhallintavoimavaroista päätyen aina terävään sotilaalliseen keihäänkärkeen saakka.


Naton muutos oli selkeästi kaikkien nähtävillä Riikassa viime vuoden marraskuussa pidetyssä huippukokouksessa. Järjestössä on tällä hetkellä 26 jäsentä, ja vain jäsenmaat olivat saaneet kutsun Riikaan. Kokouksessa käsiteltiin kuitenkin kysymyksiä, jotka koskettavat läheisesti suurta määrää muita maita ja maantieteellisiä alueita. Naton erilaisten kumppanuus- ja yhteistyöjärjestelyjen piirissä on nykyisin jo yli 60 maata. Niistä 23 kuuluu alkuperäiseen, vuonna 1994 perustettuun rauhankumppanuusohjelmaan, seitsemän on Välimeri-dialogimaita ja neljä Istanbulin yhteistyöohjelmaan osallistuvaa Persianlahden maata. Venäjällä ja Ukrainalla on Naton kanssa oma neuvostonsa. Afganistan on viime syksynä solminut oman yhteistyöohjelmansa, ja säännöllistä vuoropuhelua Naton kanssa käy sellainenkin maa kuin Kiina. Myös keskusteluyhteys Intiaan ja Pakistaniin on syntynyt hiljattain.


Nato on siis globaali toimija, ei enää pelkästään Atlantin molemmat rannat yhdistävä puolustusliitto. Tätä heijasteli myös Riikan kokousta edeltänyt liittokunnan sisäinen keskustelu muodollisten siteiden rakentamisesta sellaisiin ns. kontaktimaihin kuten Australia, Argentiina, Etelä-Korea, Japani ja Uusi-Seelanti. Nämä maat sijaitsevat kaukana Naton ydinalueilta, mutta ovat kuitenkin aktiivisia Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Yhdysvallat oli asiassa aloitteellinen Iso-Britannian vahvalla tuella, mutta pysyvien rakenteiden pystyttäminen kontaktimaiden kanssa kaatui tällä erää eräiden jäsenmaiden tiukkaan vastustukseen. Kriisinhallintayhteistyö näiden maiden kanssa on kuitenkin vankistumassa, ja muodollisten siteiden vakinaistaminen on kaiketi vain ajan kysymys.


Samaan aikaan vahvojen, luotettavien rauhankumppaneiden asemaa parannettiin. Sellaiset kehittyneet kumppanuusmaat kuten Suomi ja Ruotsi ovat jo pitkään kiinnittäneet huomiota siihen, että niiden asema Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa ei ole ollut tyydyttävä. Erityisenä ongelmana Helsingissä ja Tukholmassa on nähty se, että Nato ei ole päästänyt liittoutuman ulkopuolisia maita vaikuttamaan operaatioita koskeviin päätöksiin eikä suunnitteluun, vaikka esimerkiksi juuri nämä kaksi maata ovat tuoneet operaatioihin vahvan sotilaallisen panoksensa.


Riikan kokouksen lopputuloksena oli periaate, jonka mukaan ”kyvykkäät ja halukkaat” kumppanit – juuri sellaiset maat kuin Suomi ja Ruotsi – pääsevät mukaan jo suunnitteluvaiheeseen sellaisissa operaatioissa, joihin ne aikovat osallistua. Samoin Nato lupaa etsiä tapoja tarjota liittoutuman tiedustelutietoja näille maille operaatioiden aikana. Myös poliittista osallistumista luvattiin lisätä. Näin tapahtuikin heti tämän vuoden alussa, kun Suomen ja Ruotsin ulkoministerit saivat kutsun ISAF-operaatioon joukkoja luovuttajien maiden ja Afganistanissa toimivien kansainvälisten järjestöjen yhteiseen neuvonpitoon tammikuun lopulla Naton päämajassa Brysselissä.


Nato on myös voimakkaasti uudistamassa sotilaallisia kykyjään. Kylmä sota on ohi, eikä jäsenmaiden turvaksi enää tarvita vahvojen rynnäkkö-ja hävittäjäpommittajaosastojen tukemia panssariarmeijoita. Nykyajan puolustukseen tarvitaan joustavia, kevyehköjä, helposti liikuteltavia ja teknisesti korkeatasoisia joukkoja. Naton vastaus taistelukentän muutokseen on nopean toiminnan joukko, Nato Response Force (NRF).


NRF on noin 25 000 sotilaan muodostama monikansallinen joukko, joka 7-30 vuorokauden kuluessa Naton neuvoston päätöksestä voidaan siirtää operaatioalueelle. Sen sotilaallisena ytimenä on noin 5000 sotilaan vahvuinen maavoimien prikaati, jonka toimintaa tukevat vahvat ilma- ja merivoimaosat. Riikan kokouksessa NRF julistettiin ”täysin toimintavalmiiksi” sen jälkeen, kun se oli viime kesänä näyttänyt kyntensä Kap Verden saarella järjestetyssä harjoituksessa. Kunkin NRF-joukon rotaatio kestää kerrallaan kuusi kuukautta.


Mielenkiintoista NRF:ssä on se, että Nato tarjoaa myös rauhankumppaneilleen ja muille kiinnostuneille maille mahdollisuutta osallistua sekä tämän joukon harjoituksiin että myös sen varsinaisiin operaatioihin. Tarjous osallistua NRF:n toimintaan on herättänyt kiinnostusta Suomessa ja Ruotsissa. Ne ovat itse asiassa ne kaksi rauhankumppanuusmaata, joilla on tarpeeksi korkeatasoisia sotilaallisia kykyjä tähän toimintaan osallistumiseksi.


Suomessa harjoituksiin osallistumisesta on jo tehty myönteinen periaatepäätös. Ruotsi on harkitsemassa harjoitusten ohella osallistumista jossain vaiheessa myös NRF:n rotaatioon. Molemmat maat osallistuvat EU:n taisteluosastoihin, ja siksi yhteistyö Naton kanssa on tärkeää - ovathan muut näihin taisteluosastoihin osallistuvat maat Nato-maita, jotka kouluttavat joukkonsa pääosin NRF-harjoituksissa, EU kun ei ainakaan toistaiseksi vastaavanlaisia vaativia harjoituksia järjestä.


Ruotsi on muutenkin reivannut kurssiaan Nato-yhteistyön suuntaan. Suunnanmuutos alkoi jo Göran Perssonin kaudella, mutta Fredrik Reinfeldtin johtama neljän puolueen allianssi on selkeästi luotsaamassa Ruotsia aiempaa läheisempiin yhteistyömuotoihin. NRF-osallistumisen lisäksi ruotsalaiset ovat liittyneet Nato-johtoiseen yhteisprojektiin, johon osallistuvat maat yhdistävät voimavaransa hankkiakseen neljä raskasta C-17 –kuljetuskonetta Yhdysvalloista. Projektiin osallistuu tällä hetkellä 15 Nato-maata ja Ruotsi.


Ruotsi on myös vakavasti harkitsemassa liittymistä Naton Active Endeavour –operaatioon Välimerellä. Operaation tarkoituksena on pyrkiä ehkäisemään terrorismia ja estämään joukkotuhoaseiden ja muiden sotatarvikkeiden luvattomia kuljetuksia. Ruotsilla on parhaillaan ohjuskorvetti Gävle partioimassa Libanonin rannikolla YK:n UNIFIL II –operaatioon liittyen. Poliittisia mutkia matkassa aiheuttaa se, että Active Endeavour on liittokunnan artikla 5:een perustuva eli yhteisen puolustuksen operaatio. Tosin Venäjä on jo siitä huolimatta osallistunut tähän operaatioon, ja Ukrainakin harkitsee osallistumista.


Ruotsi on lisäksi aikeissa osallistua tukitoimin Naton suorittamaan Baltian maiden ilmavalvontaan. Baltian maissahan ei ole omasta takaa mahdollisuuksia ilmatilansa valvontaan, ja Naton sisällä asia on sovittu hoidettavaksi niin, että muut jäsenmaat hoitavat valvonnan kukin vuorollaan kolmen kuukauden mittaisissa jaksoissa. Tsekin tasavalta, jonka torjuntahävittäjät ovat ruotsalaisia JAS Gripen –koneita, tulee valvontavuoroon vuonna 2009. Tsekit ovat kääntyneet Ruotsin puoleen, ja ruotsalaiset ovat luvanneet hoitaa näiden koneiden tarvitseman huollon ja maapalvelut.


Nato on siis nopeasti muuttunut ja sopeuttanut toimintojaan vastaamaan muuttuneen turvallisuusympäristön vaatimuksia, ”vanhasta” Natosta on tullut ”uusi”. Eikä muutos ole pysähtynyt tähän. Järjestö on luomassa itselleen entistä parempaa kykyä projisoida sotilaallista voimaa oman perusalueensa ulkopuolelle. Se kehittää kykyjään harmonisoida ja koordinoida kriisialueilla jälleenrakennus- ja vakauttamistoimintoja lukuisten muiden siviilitoimijoiden kanssa. Ja se etsii uusia mahdollisuuksia toimia tulevaisuudessa yhä enemmän ja enemmän kyvykkäiden ja halukkaiden maiden ryhmissä. On myös tärkeätä muistaa, että Nato on myös EU:n puolustusyhteistyön ydin, onhan 27:sta EU-maasta 21 myös Naton jäseniä.


Laajentumisesta, globalisoitumisesta ja sotilaallisten kykyjen muutoksista huolimatta Naton kova ydin on edelleenkin sotilaalliset turvatakuut. Liittoutuman muodostavat jäsenmaat lupaavat Naton peruskirjan 5. artiklan mukaan toinen toisilleen, että hyökkäys yhtä järjestön jäsentä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan. Mikään muu järjestö, vanha tai uusi, ei vastaavia takuita tarjoa.

Lue lisää

...saattavat olla vajavaiset. Suurin ongelma on kuitenkin asenteellinen. Enää harvoin näkee niin voimakasta venäläisten ja Venäjän puolustamista, jopa ideologisella tasolla, kuin ystävällämme MPP:llä on. Suhtautuminen asioihin on kovin naiivi ja venäläistä luonteenlaatua hän ei tunne tai halua tuntea lainkaan. Amerikkalaisviha on samaa luokkaa kuin ulkoministeri Tuomiojalla, lieneekö sekin periytynyt 60-70-luvun vasurihörhöilyistä. On kaunista uskoa kaikkeen hyvään, mutta ei kai se estä varautumasta siihen ,että asiat kenties eivän olekaan niin siloisia. Venäläinen natshalnik on reaalipoliittinen macho, joka vetää herneen nenään heti jos joku uskaltaa nokitella hänen kansallista ylpeyttään. Olen sen verran monessa neuvottelupöydässä istunut venäläisten kanssa, isokenkäistenkin, että minulla on asiassa käytännön kokemusta. Mikäpä se sitten lienee MPP:n ratkaisu asioihin, jos turvallisuusvaje ottaisi syntyäkseen.

JormaKKorhonen kirjoitti:

...johon oli linkki heti Kaskealan linkin perässä. Tohtori Pauli Järvenpää voi siviilinä puhua hieman vapaammin kuin Kaskeala, vaikka Järvenpää onkin Puolustusministeriön ylijohtaja.

Tässä hänen aivan tuore näkemyksensä Natosta. Lue läpi, ja huomaa myös hänen puheensa loppu:


- - -


07.02.2007 10:35
Ylijohtaja Pauli Järvenpään kolumni: Nato - oppiva organisaatio

Tiivistelmä Turvallisuustieteellisessä yhdistyksessä Turussa 6.2.2007 pidetystä alustuksesta. Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 7.2.2007.



Suomessa käytävässä Nato-keskustelussa kuulee usein sanottavan, että juuri nyt ei ole oikea aika hakea jäsenyyttä, koska emme tiedä, mikä Natosta on tulossa. Emme kuulemma voi hypätä liikkuvaan junaan, tai on kaikessa rauhassa odotettava ja katsottava, minkälaiseksi Naton rooli ja tehtävät muodostuvat.


Nato ei ole kuitenkaan staattinen, pysähtyneessä tilassa oleva organisaatio. Kaikkien elinvoimaisten organisaatioiden tavoin se on joustava ja koko ajan itseään muuntava organisaatio. Viime vuosikymmenten mittaan se on osoittanut poikkeuksellista joustavuutta ja kykyä muuttua turvallisuusympäristön muuttuessa. Organisaatiotutkimuksen kielellä: Nato on oppiva organisaatio.


Kylmän sodan aikana Nato oli selkeästi sotilasliitto, jonka tehtävänä oli muodostaa vastavoima Varsovan liiton hyökkäysuhkaa vastaan. 1960-luvun lopulla se tuotti ns. Harmelin raportin, jonka pohjalta liittoutuma seisoi liennytyksen eturintamassa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen siitä tuli 1990-luvulla muutamassa vuodessa keskeinen yhteistyöjärjestö, jonka siipien suojassa sen entiset viholliset – Varsovan liiton jäsenet – ja sen rauhankumppaneiksi lyöttäytyneet maat kuten Suomi voivat etsiytyä harjoittamaan sotilaspoliittista yhteistyötä. ”Vanha” Nato oli siis ripeästi uudistumassa.


Tätä nykyä ”uusi” Nato on tehtäviltään monipuolinen, yhä laajemmalle maantieteelliselle alueelle vaikutuksensa ulottava, yhteiset perusarvot jakavien maiden välinen turvallisuusyhteisö, jonka käytössä oleviin työkaluihin kuuluu suuri valikoima instrumentteja alkaen poliittisesta konsultaatiosta, humanitaarisista avustustoimenpiteistä ja kriisinhallintavoimavaroista päätyen aina terävään sotilaalliseen keihäänkärkeen saakka.


Naton muutos oli selkeästi kaikkien nähtävillä Riikassa viime vuoden marraskuussa pidetyssä huippukokouksessa. Järjestössä on tällä hetkellä 26 jäsentä, ja vain jäsenmaat olivat saaneet kutsun Riikaan. Kokouksessa käsiteltiin kuitenkin kysymyksiä, jotka koskettavat läheisesti suurta määrää muita maita ja maantieteellisiä alueita. Naton erilaisten kumppanuus- ja yhteistyöjärjestelyjen piirissä on nykyisin jo yli 60 maata. Niistä 23 kuuluu alkuperäiseen, vuonna 1994 perustettuun rauhankumppanuusohjelmaan, seitsemän on Välimeri-dialogimaita ja neljä Istanbulin yhteistyöohjelmaan osallistuvaa Persianlahden maata. Venäjällä ja Ukrainalla on Naton kanssa oma neuvostonsa. Afganistan on viime syksynä solminut oman yhteistyöohjelmansa, ja säännöllistä vuoropuhelua Naton kanssa käy sellainenkin maa kuin Kiina. Myös keskusteluyhteys Intiaan ja Pakistaniin on syntynyt hiljattain.


Nato on siis globaali toimija, ei enää pelkästään Atlantin molemmat rannat yhdistävä puolustusliitto. Tätä heijasteli myös Riikan kokousta edeltänyt liittokunnan sisäinen keskustelu muodollisten siteiden rakentamisesta sellaisiin ns. kontaktimaihin kuten Australia, Argentiina, Etelä-Korea, Japani ja Uusi-Seelanti. Nämä maat sijaitsevat kaukana Naton ydinalueilta, mutta ovat kuitenkin aktiivisia Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Yhdysvallat oli asiassa aloitteellinen Iso-Britannian vahvalla tuella, mutta pysyvien rakenteiden pystyttäminen kontaktimaiden kanssa kaatui tällä erää eräiden jäsenmaiden tiukkaan vastustukseen. Kriisinhallintayhteistyö näiden maiden kanssa on kuitenkin vankistumassa, ja muodollisten siteiden vakinaistaminen on kaiketi vain ajan kysymys.


Samaan aikaan vahvojen, luotettavien rauhankumppaneiden asemaa parannettiin. Sellaiset kehittyneet kumppanuusmaat kuten Suomi ja Ruotsi ovat jo pitkään kiinnittäneet huomiota siihen, että niiden asema Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa ei ole ollut tyydyttävä. Erityisenä ongelmana Helsingissä ja Tukholmassa on nähty se, että Nato ei ole päästänyt liittoutuman ulkopuolisia maita vaikuttamaan operaatioita koskeviin päätöksiin eikä suunnitteluun, vaikka esimerkiksi juuri nämä kaksi maata ovat tuoneet operaatioihin vahvan sotilaallisen panoksensa.


Riikan kokouksen lopputuloksena oli periaate, jonka mukaan ”kyvykkäät ja halukkaat” kumppanit – juuri sellaiset maat kuin Suomi ja Ruotsi – pääsevät mukaan jo suunnitteluvaiheeseen sellaisissa operaatioissa, joihin ne aikovat osallistua. Samoin Nato lupaa etsiä tapoja tarjota liittoutuman tiedustelutietoja näille maille operaatioiden aikana. Myös poliittista osallistumista luvattiin lisätä. Näin tapahtuikin heti tämän vuoden alussa, kun Suomen ja Ruotsin ulkoministerit saivat kutsun ISAF-operaatioon joukkoja luovuttajien maiden ja Afganistanissa toimivien kansainvälisten järjestöjen yhteiseen neuvonpitoon tammikuun lopulla Naton päämajassa Brysselissä.


Nato on myös voimakkaasti uudistamassa sotilaallisia kykyjään. Kylmä sota on ohi, eikä jäsenmaiden turvaksi enää tarvita vahvojen rynnäkkö-ja hävittäjäpommittajaosastojen tukemia panssariarmeijoita. Nykyajan puolustukseen tarvitaan joustavia, kevyehköjä, helposti liikuteltavia ja teknisesti korkeatasoisia joukkoja. Naton vastaus taistelukentän muutokseen on nopean toiminnan joukko, Nato Response Force (NRF).


NRF on noin 25 000 sotilaan muodostama monikansallinen joukko, joka 7-30 vuorokauden kuluessa Naton neuvoston päätöksestä voidaan siirtää operaatioalueelle. Sen sotilaallisena ytimenä on noin 5000 sotilaan vahvuinen maavoimien prikaati, jonka toimintaa tukevat vahvat ilma- ja merivoimaosat. Riikan kokouksessa NRF julistettiin ”täysin toimintavalmiiksi” sen jälkeen, kun se oli viime kesänä näyttänyt kyntensä Kap Verden saarella järjestetyssä harjoituksessa. Kunkin NRF-joukon rotaatio kestää kerrallaan kuusi kuukautta.


Mielenkiintoista NRF:ssä on se, että Nato tarjoaa myös rauhankumppaneilleen ja muille kiinnostuneille maille mahdollisuutta osallistua sekä tämän joukon harjoituksiin että myös sen varsinaisiin operaatioihin. Tarjous osallistua NRF:n toimintaan on herättänyt kiinnostusta Suomessa ja Ruotsissa. Ne ovat itse asiassa ne kaksi rauhankumppanuusmaata, joilla on tarpeeksi korkeatasoisia sotilaallisia kykyjä tähän toimintaan osallistumiseksi.


Suomessa harjoituksiin osallistumisesta on jo tehty myönteinen periaatepäätös. Ruotsi on harkitsemassa harjoitusten ohella osallistumista jossain vaiheessa myös NRF:n rotaatioon. Molemmat maat osallistuvat EU:n taisteluosastoihin, ja siksi yhteistyö Naton kanssa on tärkeää - ovathan muut näihin taisteluosastoihin osallistuvat maat Nato-maita, jotka kouluttavat joukkonsa pääosin NRF-harjoituksissa, EU kun ei ainakaan toistaiseksi vastaavanlaisia vaativia harjoituksia järjestä.


Ruotsi on muutenkin reivannut kurssiaan Nato-yhteistyön suuntaan. Suunnanmuutos alkoi jo Göran Perssonin kaudella, mutta Fredrik Reinfeldtin johtama neljän puolueen allianssi on selkeästi luotsaamassa Ruotsia aiempaa läheisempiin yhteistyömuotoihin. NRF-osallistumisen lisäksi ruotsalaiset ovat liittyneet Nato-johtoiseen yhteisprojektiin, johon osallistuvat maat yhdistävät voimavaransa hankkiakseen neljä raskasta C-17 –kuljetuskonetta Yhdysvalloista. Projektiin osallistuu tällä hetkellä 15 Nato-maata ja Ruotsi.


Ruotsi on myös vakavasti harkitsemassa liittymistä Naton Active Endeavour –operaatioon Välimerellä. Operaation tarkoituksena on pyrkiä ehkäisemään terrorismia ja estämään joukkotuhoaseiden ja muiden sotatarvikkeiden luvattomia kuljetuksia. Ruotsilla on parhaillaan ohjuskorvetti Gävle partioimassa Libanonin rannikolla YK:n UNIFIL II –operaatioon liittyen. Poliittisia mutkia matkassa aiheuttaa se, että Active Endeavour on liittokunnan artikla 5:een perustuva eli yhteisen puolustuksen operaatio. Tosin Venäjä on jo siitä huolimatta osallistunut tähän operaatioon, ja Ukrainakin harkitsee osallistumista.


Ruotsi on lisäksi aikeissa osallistua tukitoimin Naton suorittamaan Baltian maiden ilmavalvontaan. Baltian maissahan ei ole omasta takaa mahdollisuuksia ilmatilansa valvontaan, ja Naton sisällä asia on sovittu hoidettavaksi niin, että muut jäsenmaat hoitavat valvonnan kukin vuorollaan kolmen kuukauden mittaisissa jaksoissa. Tsekin tasavalta, jonka torjuntahävittäjät ovat ruotsalaisia JAS Gripen –koneita, tulee valvontavuoroon vuonna 2009. Tsekit ovat kääntyneet Ruotsin puoleen, ja ruotsalaiset ovat luvanneet hoitaa näiden koneiden tarvitseman huollon ja maapalvelut.


Nato on siis nopeasti muuttunut ja sopeuttanut toimintojaan vastaamaan muuttuneen turvallisuusympäristön vaatimuksia, ”vanhasta” Natosta on tullut ”uusi”. Eikä muutos ole pysähtynyt tähän. Järjestö on luomassa itselleen entistä parempaa kykyä projisoida sotilaallista voimaa oman perusalueensa ulkopuolelle. Se kehittää kykyjään harmonisoida ja koordinoida kriisialueilla jälleenrakennus- ja vakauttamistoimintoja lukuisten muiden siviilitoimijoiden kanssa. Ja se etsii uusia mahdollisuuksia toimia tulevaisuudessa yhä enemmän ja enemmän kyvykkäiden ja halukkaiden maiden ryhmissä. On myös tärkeätä muistaa, että Nato on myös EU:n puolustusyhteistyön ydin, onhan 27:sta EU-maasta 21 myös Naton jäseniä.


Laajentumisesta, globalisoitumisesta ja sotilaallisten kykyjen muutoksista huolimatta Naton kova ydin on edelleenkin sotilaalliset turvatakuut. Liittoutuman muodostavat jäsenmaat lupaavat Naton peruskirjan 5. artiklan mukaan toinen toisilleen, että hyökkäys yhtä järjestön jäsentä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan. Mikään muu järjestö, vanha tai uusi, ei vastaavia takuita tarjoa.

Lue lisää

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200702095723229_uu.shtml

Ettet levitä lintulaudoiltasi mitään tauteja ihmisiin.

JormaKKorhonen kirjoitti:

...johon oli linkki heti Kaskealan linkin perässä. Tohtori Pauli Järvenpää voi siviilinä puhua hieman vapaammin kuin Kaskeala, vaikka Järvenpää onkin Puolustusministeriön ylijohtaja.

Tässä hänen aivan tuore näkemyksensä Natosta. Lue läpi, ja huomaa myös hänen puheensa loppu:


- - -


07.02.2007 10:35
Ylijohtaja Pauli Järvenpään kolumni: Nato - oppiva organisaatio

Tiivistelmä Turvallisuustieteellisessä yhdistyksessä Turussa 6.2.2007 pidetystä alustuksesta. Kirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 7.2.2007.



Suomessa käytävässä Nato-keskustelussa kuulee usein sanottavan, että juuri nyt ei ole oikea aika hakea jäsenyyttä, koska emme tiedä, mikä Natosta on tulossa. Emme kuulemma voi hypätä liikkuvaan junaan, tai on kaikessa rauhassa odotettava ja katsottava, minkälaiseksi Naton rooli ja tehtävät muodostuvat.


Nato ei ole kuitenkaan staattinen, pysähtyneessä tilassa oleva organisaatio. Kaikkien elinvoimaisten organisaatioiden tavoin se on joustava ja koko ajan itseään muuntava organisaatio. Viime vuosikymmenten mittaan se on osoittanut poikkeuksellista joustavuutta ja kykyä muuttua turvallisuusympäristön muuttuessa. Organisaatiotutkimuksen kielellä: Nato on oppiva organisaatio.


Kylmän sodan aikana Nato oli selkeästi sotilasliitto, jonka tehtävänä oli muodostaa vastavoima Varsovan liiton hyökkäysuhkaa vastaan. 1960-luvun lopulla se tuotti ns. Harmelin raportin, jonka pohjalta liittoutuma seisoi liennytyksen eturintamassa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen siitä tuli 1990-luvulla muutamassa vuodessa keskeinen yhteistyöjärjestö, jonka siipien suojassa sen entiset viholliset – Varsovan liiton jäsenet – ja sen rauhankumppaneiksi lyöttäytyneet maat kuten Suomi voivat etsiytyä harjoittamaan sotilaspoliittista yhteistyötä. ”Vanha” Nato oli siis ripeästi uudistumassa.


Tätä nykyä ”uusi” Nato on tehtäviltään monipuolinen, yhä laajemmalle maantieteelliselle alueelle vaikutuksensa ulottava, yhteiset perusarvot jakavien maiden välinen turvallisuusyhteisö, jonka käytössä oleviin työkaluihin kuuluu suuri valikoima instrumentteja alkaen poliittisesta konsultaatiosta, humanitaarisista avustustoimenpiteistä ja kriisinhallintavoimavaroista päätyen aina terävään sotilaalliseen keihäänkärkeen saakka.


Naton muutos oli selkeästi kaikkien nähtävillä Riikassa viime vuoden marraskuussa pidetyssä huippukokouksessa. Järjestössä on tällä hetkellä 26 jäsentä, ja vain jäsenmaat olivat saaneet kutsun Riikaan. Kokouksessa käsiteltiin kuitenkin kysymyksiä, jotka koskettavat läheisesti suurta määrää muita maita ja maantieteellisiä alueita. Naton erilaisten kumppanuus- ja yhteistyöjärjestelyjen piirissä on nykyisin jo yli 60 maata. Niistä 23 kuuluu alkuperäiseen, vuonna 1994 perustettuun rauhankumppanuusohjelmaan, seitsemän on Välimeri-dialogimaita ja neljä Istanbulin yhteistyöohjelmaan osallistuvaa Persianlahden maata. Venäjällä ja Ukrainalla on Naton kanssa oma neuvostonsa. Afganistan on viime syksynä solminut oman yhteistyöohjelmansa, ja säännöllistä vuoropuhelua Naton kanssa käy sellainenkin maa kuin Kiina. Myös keskusteluyhteys Intiaan ja Pakistaniin on syntynyt hiljattain.


Nato on siis globaali toimija, ei enää pelkästään Atlantin molemmat rannat yhdistävä puolustusliitto. Tätä heijasteli myös Riikan kokousta edeltänyt liittokunnan sisäinen keskustelu muodollisten siteiden rakentamisesta sellaisiin ns. kontaktimaihin kuten Australia, Argentiina, Etelä-Korea, Japani ja Uusi-Seelanti. Nämä maat sijaitsevat kaukana Naton ydinalueilta, mutta ovat kuitenkin aktiivisia Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Yhdysvallat oli asiassa aloitteellinen Iso-Britannian vahvalla tuella, mutta pysyvien rakenteiden pystyttäminen kontaktimaiden kanssa kaatui tällä erää eräiden jäsenmaiden tiukkaan vastustukseen. Kriisinhallintayhteistyö näiden maiden kanssa on kuitenkin vankistumassa, ja muodollisten siteiden vakinaistaminen on kaiketi vain ajan kysymys.


Samaan aikaan vahvojen, luotettavien rauhankumppaneiden asemaa parannettiin. Sellaiset kehittyneet kumppanuusmaat kuten Suomi ja Ruotsi ovat jo pitkään kiinnittäneet huomiota siihen, että niiden asema Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa ei ole ollut tyydyttävä. Erityisenä ongelmana Helsingissä ja Tukholmassa on nähty se, että Nato ei ole päästänyt liittoutuman ulkopuolisia maita vaikuttamaan operaatioita koskeviin päätöksiin eikä suunnitteluun, vaikka esimerkiksi juuri nämä kaksi maata ovat tuoneet operaatioihin vahvan sotilaallisen panoksensa.


Riikan kokouksen lopputuloksena oli periaate, jonka mukaan ”kyvykkäät ja halukkaat” kumppanit – juuri sellaiset maat kuin Suomi ja Ruotsi – pääsevät mukaan jo suunnitteluvaiheeseen sellaisissa operaatioissa, joihin ne aikovat osallistua. Samoin Nato lupaa etsiä tapoja tarjota liittoutuman tiedustelutietoja näille maille operaatioiden aikana. Myös poliittista osallistumista luvattiin lisätä. Näin tapahtuikin heti tämän vuoden alussa, kun Suomen ja Ruotsin ulkoministerit saivat kutsun ISAF-operaatioon joukkoja luovuttajien maiden ja Afganistanissa toimivien kansainvälisten järjestöjen yhteiseen neuvonpitoon tammikuun lopulla Naton päämajassa Brysselissä.


Nato on myös voimakkaasti uudistamassa sotilaallisia kykyjään. Kylmä sota on ohi, eikä jäsenmaiden turvaksi enää tarvita vahvojen rynnäkkö-ja hävittäjäpommittajaosastojen tukemia panssariarmeijoita. Nykyajan puolustukseen tarvitaan joustavia, kevyehköjä, helposti liikuteltavia ja teknisesti korkeatasoisia joukkoja. Naton vastaus taistelukentän muutokseen on nopean toiminnan joukko, Nato Response Force (NRF).


NRF on noin 25 000 sotilaan muodostama monikansallinen joukko, joka 7-30 vuorokauden kuluessa Naton neuvoston päätöksestä voidaan siirtää operaatioalueelle. Sen sotilaallisena ytimenä on noin 5000 sotilaan vahvuinen maavoimien prikaati, jonka toimintaa tukevat vahvat ilma- ja merivoimaosat. Riikan kokouksessa NRF julistettiin ”täysin toimintavalmiiksi” sen jälkeen, kun se oli viime kesänä näyttänyt kyntensä Kap Verden saarella järjestetyssä harjoituksessa. Kunkin NRF-joukon rotaatio kestää kerrallaan kuusi kuukautta.


Mielenkiintoista NRF:ssä on se, että Nato tarjoaa myös rauhankumppaneilleen ja muille kiinnostuneille maille mahdollisuutta osallistua sekä tämän joukon harjoituksiin että myös sen varsinaisiin operaatioihin. Tarjous osallistua NRF:n toimintaan on herättänyt kiinnostusta Suomessa ja Ruotsissa. Ne ovat itse asiassa ne kaksi rauhankumppanuusmaata, joilla on tarpeeksi korkeatasoisia sotilaallisia kykyjä tähän toimintaan osallistumiseksi.


Suomessa harjoituksiin osallistumisesta on jo tehty myönteinen periaatepäätös. Ruotsi on harkitsemassa harjoitusten ohella osallistumista jossain vaiheessa myös NRF:n rotaatioon. Molemmat maat osallistuvat EU:n taisteluosastoihin, ja siksi yhteistyö Naton kanssa on tärkeää - ovathan muut näihin taisteluosastoihin osallistuvat maat Nato-maita, jotka kouluttavat joukkonsa pääosin NRF-harjoituksissa, EU kun ei ainakaan toistaiseksi vastaavanlaisia vaativia harjoituksia järjestä.


Ruotsi on muutenkin reivannut kurssiaan Nato-yhteistyön suuntaan. Suunnanmuutos alkoi jo Göran Perssonin kaudella, mutta Fredrik Reinfeldtin johtama neljän puolueen allianssi on selkeästi luotsaamassa Ruotsia aiempaa läheisempiin yhteistyömuotoihin. NRF-osallistumisen lisäksi ruotsalaiset ovat liittyneet Nato-johtoiseen yhteisprojektiin, johon osallistuvat maat yhdistävät voimavaransa hankkiakseen neljä raskasta C-17 –kuljetuskonetta Yhdysvalloista. Projektiin osallistuu tällä hetkellä 15 Nato-maata ja Ruotsi.


Ruotsi on myös vakavasti harkitsemassa liittymistä Naton Active Endeavour –operaatioon Välimerellä. Operaation tarkoituksena on pyrkiä ehkäisemään terrorismia ja estämään joukkotuhoaseiden ja muiden sotatarvikkeiden luvattomia kuljetuksia. Ruotsilla on parhaillaan ohjuskorvetti Gävle partioimassa Libanonin rannikolla YK:n UNIFIL II –operaatioon liittyen. Poliittisia mutkia matkassa aiheuttaa se, että Active Endeavour on liittokunnan artikla 5:een perustuva eli yhteisen puolustuksen operaatio. Tosin Venäjä on jo siitä huolimatta osallistunut tähän operaatioon, ja Ukrainakin harkitsee osallistumista.


Ruotsi on lisäksi aikeissa osallistua tukitoimin Naton suorittamaan Baltian maiden ilmavalvontaan. Baltian maissahan ei ole omasta takaa mahdollisuuksia ilmatilansa valvontaan, ja Naton sisällä asia on sovittu hoidettavaksi niin, että muut jäsenmaat hoitavat valvonnan kukin vuorollaan kolmen kuukauden mittaisissa jaksoissa. Tsekin tasavalta, jonka torjuntahävittäjät ovat ruotsalaisia JAS Gripen –koneita, tulee valvontavuoroon vuonna 2009. Tsekit ovat kääntyneet Ruotsin puoleen, ja ruotsalaiset ovat luvanneet hoitaa näiden koneiden tarvitseman huollon ja maapalvelut.


Nato on siis nopeasti muuttunut ja sopeuttanut toimintojaan vastaamaan muuttuneen turvallisuusympäristön vaatimuksia, ”vanhasta” Natosta on tullut ”uusi”. Eikä muutos ole pysähtynyt tähän. Järjestö on luomassa itselleen entistä parempaa kykyä projisoida sotilaallista voimaa oman perusalueensa ulkopuolelle. Se kehittää kykyjään harmonisoida ja koordinoida kriisialueilla jälleenrakennus- ja vakauttamistoimintoja lukuisten muiden siviilitoimijoiden kanssa. Ja se etsii uusia mahdollisuuksia toimia tulevaisuudessa yhä enemmän ja enemmän kyvykkäiden ja halukkaiden maiden ryhmissä. On myös tärkeätä muistaa, että Nato on myös EU:n puolustusyhteistyön ydin, onhan 27:sta EU-maasta 21 myös Naton jäseniä.


Laajentumisesta, globalisoitumisesta ja sotilaallisten kykyjen muutoksista huolimatta Naton kova ydin on edelleenkin sotilaalliset turvatakuut. Liittoutuman muodostavat jäsenmaat lupaavat Naton peruskirjan 5. artiklan mukaan toinen toisilleen, että hyökkäys yhtä järjestön jäsentä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan. Mikään muu järjestö, vanha tai uusi, ei vastaavia takuita tarjoa.

Lue lisää

Luin kyllä myös tämän jo ensi-iskulla. Se ei vaan antanut aihetta kummoisempaan vastineehen.

Järvenpään kirjoitushan kertoo Naton muuttuneesta luonteesta. Siellä on hyvin paljon sellaista, minkä en ymmärrä mitenkään koskettavan Suomea. Miksi ihmeessä meidän pitäisi työntää sorkkamme joka paikkaan, kun siitä ei meille ole mitään etua. Olemme toimineet pitkään ja ansiokkaasti YK:n puitteissa. YK-toiminta koetaan globaalisti hyväksyttävänä sen tasapuolisuuden vuoksi. Tämä luo hyvät toimintaedellytykset. YK:n toiminnan periaatteet ovat sotilaallisen toiminnan välttäminen. Naton joukot ovat yleensä aina aseistettuja ja niissä ratkaisumallit ovat jo lähtökohtaisesti militaristisia. Tämä on hyvin vaarallinen lähtökohta. Suomen pitää painottaa kansainvälisessä osallistumisessaan diplomaattisia keinoja aina ennen sotilaallisia. Jo osallistuminen EU:n nopean toiminnan joukkoihin sisältää vaaraelementteja, joita ei ole riittävästi pohdittu. Parempi varoa kuin katua.

Turvatakuu-kysymyksen olen ottanut itse joskus aiemmin esille. Silloin olen mm. kysynyt, että mkä on sellainen turvatakuu, missä meille suomalaisille sanotaan, että meillä säilyy itsenäinen päätösvalta lähettää joukkoja esim. Turkin avuksi, jos Iran, Irak tai Pakistan esimerkiksi hyökkää sinne. Kai se on silloin niin, että turkkilaisillakin on vastavuoroisesti mahdollisuus päättää kuitenkin itse tulevatko apuumme vai eivät.

Itse asiassa Yhdysvallat halusi Nato-joukkoja tämän artiklan perusteella Turkkiin sen avuksi ennen hyökkäystään Irakiin. Turkin väitettiin joutuneen Irakin sotilaallisen uhan alaiseksi. Ranska ja Belgia kieltäytyivät jyrkästi kunniasta lähettää joukkojaan Turkkiin. 1970-luvulla Islanti pyysi Natoa avukseen Iso-Britannian sotilaallista ahdistelua vastaan, mutta Nato kieltätyi auttamasta Islantia.

Nyt kun Järvenpään kirjoituksen mukaan Venäjä ja jopa Kiina tekevät yhteistyötä Naton kanssa, niin mikä on se taho, jonka pelätään aiheuttavan meille hankaluuksia. Marsilaisten hyökkäystäkö tässä pelätään?

kun tietsikalla pelaaminen ja sohvaperunana makaaminen on paljon kivempaa.
Mitä sitä itseään uhraamaan. Venäläiset on kivoja.

Suomessa aseisiin joutuvat tarttumaan naiset.