Matti Vanhanen antaa jatkuvasti toimillaan maan kannalta vaarallisen kuvan itsestään. Ainakin jos on uskomista tämän aamun lehtien lööppitietoon, että hän aikoisi tehdä rikosilmoituksensa pettämänsä naisen julkitulosta.
On selvää, että Vanhanen käytti hyväkseen herkkää ja alistuvaa naista ilmeisesti yhdeksän kuukauden ajan. Hän antoi tämän ymmärtää, että suhteessa oli muusta kyse, kuin seksitarpeista. Pääministeri - kansanedustaja, tasoisen miehen pitää yksityisessäkin elämässään käyttäytyä paremmin. Hän ei voi olla vain naistennaurattaja.
Tämä kuva Matti Vanhasesta kuitenkin piirtyy.
Kysyä sopii mistä johtuu, että Keskustan naiskansanedutajat varsin ponnekkaasti ovat tuomineet hylätyn naisen menettelyn. Löytyykö Matti Vanhaselta tässäkin piirissä naisia, jotka nyt yrittävät tuomitsemisellaan kertoa, että heillä on tietoa Matista. Pelkäävät paljastuvansa.
On selvää, että Suomea on ryvetetty maailmalla Vanhasen menettelytapojen johdosta. Sössö mikä sössö.
On selvää, että Vanhanen käytti hyväkseen herkkää ja alistuvaa naista ilmeisesti yhdeksän kuukauden ajan. Hän antoi tämän ymmärtää, että suhteessa oli muusta kyse, kuin seksitarpeista. Pääministeri - kansanedustaja, tasoisen miehen pitää yksityisessäkin elämässään käyttäytyä paremmin. Hän ei voi olla vain naistennaurattaja.
Tämä kuva Matti Vanhasesta kuitenkin piirtyy.
Kysyä sopii mistä johtuu, että Keskustan naiskansanedutajat varsin ponnekkaasti ovat tuomineet hylätyn naisen menettelyn. Löytyykö Matti Vanhaselta tässäkin piirissä naisia, jotka nyt yrittävät tuomitsemisellaan kertoa, että heillä on tietoa Matista. Pelkäävät paljastuvansa.
On selvää, että Suomea on ryvetetty maailmalla Vanhasen menettelytapojen johdosta. Sössö mikä sössö.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nainen oli pääministerillemme vapaata riistaa ja oliko pääministerillä itsellään edes tunteita tätä naista kohtaan, kuin pelkkää panemisen tarvetta ja mediapelin aineksia. Ainakin nyt julkisuudessa pääministeriä seurattaessa hän on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, eli pääministerimme tunnepuolella on mätää ja pahasti. Naisen hyväksikäytöstähän tässä lienee perimmäinen kysymys ja pääministerimme itsensä mediajulkisuuden ylläpidosta. Tässä kävikin päin vastoin julkisuus alkoikin vyöryä tämä jätetyn ja petetyn naisen ympärillä enemmän kuin pääministerimme.
Vähän demaritouhulta haiskahtaa! Eikös se, SDP, ole pahempaa hyväksikäyttöä, kuin Matin rakastuminen? Vai mitä mieltä demareiden vaalitoimisto on?
Tosin Matin ihastuminenkin osoitti aikamoista arvostelukyvyttömyyttä, kun lankesi demareiden nätiksi paketoimaan ansaan.
Koita nyt pärjätä niiden demaripelkojesi kanssa.
Onko Matin syyttäminen ja julkinen nolaaminen reilumpaa? Taitaa pelko olla sen puolella, joka pelkää totuuden julki tulemista!
Matilla ei ollut kuitenkaan tässä kyse muusta kuin ihastumisesta. Se ei liene hyväksikäytössä pahinta.
Vastapuoli pelaa likaisemmilla korteilla.
ja astui itse virittämäänsä ansaan. Kyllä noilla politiikkavuosilla olisi pitänyt olla enemmän arvostelukykyä. Miten hän aidosti ja hyvin kykenee ajamaan Suomen asiaa. Taitaa käydä niin, että kurkkii neuottelupöydän alla pilkottavaa jalkaparia tai katselee keinuvan, kutsuvan pepun liikettä mieluummin, kuin selkeästi on asialla Suomen asioiden hoidossa.
Vanha vakoilijoiden konstihan tämä on, laittaa kaunis ja hemaiseva nainen asialle. Että tällaiseenko se Matti nyt lankesi kovassa naisenpuutteessaan.
Parempi olis ollut, että ei olis sitä avioeroa tullukaan,niin ei olis nyt pullat näin huonosti uunissa.
Mutta taisihan se Matti käydä vieraalla pesällä jo avioliiton aikanakin,joten.. suo siellä vetelä täällä.
Susaa kyseessä oli vitsi?
Matti keskustan napamies . Ei kait Matti mielenhäiriössäkään demarinaisia jahtaisi., Susan on kepun naisia jopa käytöskin sen kertoo.
EHKÄPÄ Matti oppi tuntemaan kyseisen naikkosen paremmin ja päätti ei halua viettää enää aikaa moisen kanssa...
Pääministeri maassa kuin maassa saa varmasti paljon paremman näköisiä naisia halutessaan,kuroskalla oli ilmeisesti epärealistisia päiväunia.
kyllä asia kait on niin, että jos olis yhden illan keikasta ollutkin kysymys, niin jo aamusella herätessä Mattikin olis voinut ymmärtää, että mihin petiin erehtyi. Matti poika kuitenkin esitteli ystävätärtä siellä ja täällä tosi tarkoituksella.
Valitettavaa vain on, että pääministerillämme on heikko henkinen kantti. Puolueen painostus epäsoviaanaisen naissuhteen johdosta johti siihen, että Matti teki sen minkä teki. Pilas ystävättärensä maineen, heittämällä hänet roskikseen. Oli kuten aina on ollut Keskustassa.
Moskovasta painostettiin Suomea milloin mistäkin ja nyt varmaankin ystävättärestä tuli painolasti, kun hän ei ollutkaan esiintymiskelpoinen ulkopoliittisissa ympyröissä. Ei häntä koskaan olisi voinut viedä mm. tasavallan presindetin itsenäisyyspäivän vastaanotolle, koska kaikki olisivat sanoneet, että siinä se ei-keskustalainen nainen on Matin käsipuolessa. Voi Mattia kuinka heikko ootkaan ihmisenä. Vai oletko ollenkaan?
tuskin pääministeriä kukaan painosti,masa heitti itse tarpeettoman painolastin pois!
Non nii, nyt sosiaalidemokraattien kansanedustajaehdokas Jakob Södermann mokas sitten totaalisesti, kun hän julkisuudessa meni oheistamaan Matti Vanhasta nostamaan kanteen entistä rakastettuaan Susania vastaan. Susan Kuronen ei täten tule saamaan oikeudenmukaista ja riippumatonta oikeudenkäyntiä, kuten Suomen Perustuslaki edellyttää, sillä kun kerran Suomen arvostettu entinen oikeusasiamies ja EUROOPAN ensimmäinen ja pitkäaikainen oikeusasiamies Jakob Söderman on hänet jo syylliseksi tuominnut julkisesti, kehottamalla ja virittelemällä Vanhaselle juttua Susania vastaan, niin eihän kukaan käräjätuomarin planttu enää sen jälkeen uskalloa Jakob Södermannia uhmaten tuomita vastoin korkeasti kunnioitetun Jakob Södermannin oikeudellista kantaa, jonka hän on julkisesti tuonut esiin huom!!! ENNEN OIKEUDENKÄYNNIN ALOITTAMISTA JO. Olisin odottanut enemmän harkintaa noin korkealta ja vaikutusvaltaiselta oikeuden palvelijalta kuin Jakob Södermann, joka nyt esiintulollaan on vienyt Susanilta ennalta tuomittuna mahdollisuuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin pääministerin aloittamassa jutussa häntä vastaan. Näin ollen, koska tuomio on Koiviston konklaavin perinteitä noudattaen ennalta määrätty, niin kehotan aloittamaan mahdollisen oikeudenkäynnin jossain muualla kuin Suomessa, ehkä suoraan EU:n ihmisoikeustuomioistuimessa, jotta Susanille taataan oikeudenmukainen ja riippumaton oikeudenkäynti. Jakob Södermann on etukäteen pilannut Susanin mahdollisuudet. Onko Jakob Söderman naisvihaaja? Onko?
Susa sekoilu kääntyy Vanhasen eduksi, senhän huomaa, säälipisteitä ainakin ropisee ja rahaa Susanin tilille bisneksistä.