Mua vaivaa sosiaalisten tilanteiden pelko ja siihen liittyvä esiintymisjännitys, välillä lamaudun melkein täysin ja fyysisiä oireita on myös niin että ne näkyy (puheviestinnän kurssilla videoitiin, joten kyse ei ole pelkästä luulosta). Pärjään kuitenkin elämässä joten kuten, en välttele tilanteita kovin pahasti. Olen välillä miettinyt lääkityksen aloittamista, mutta sivuvaikutukset ja riippuvuusriski on pitänyt erossa kaikista lääkkeistä. "Turvallisiinkin" lääkkeisiin voi jäädä henkisesti koukkuun ja ajattelen, että sellainen saattaa jopa vaikeuttaa paranemista. Kun kerran ilmankin pärjää, olen ilman. Ja ainakin toistaiseksi olen ollut tyytyväinen valintaani, etenkin kun vertaa siihen mitä lääkkeitä käyttävät nettikaverit on kertonut omista lääkekokemuksistaan.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten te muut olette tehneet valintanne lääkityksen tai sen aloittamatta jättämisen suhteen ja millaisena olette sen kokeneet?
Olisi mielenkiintoista tietää, miten te muut olette tehneet valintanne lääkityksen tai sen aloittamatta jättämisen suhteen ja millaisena olette sen kokeneet?
Vastaukset 11
Vanhimmat
voit tietysti ihan huoletta käyttää esim. rauhottavia(ei liikaa, auttaa nukkumaan) tai jotain beetasalpaajaa(poistaa fyysiset oireet aika hyvin). nuita voi ihan vapaasti kokeilla. ei rauhottaviin jää koukkuun kun käyttää järkevästi eikä vedä niitä joka päivä isoo annosta. jos taas masistaa, itkettää vaan joka päivä tai jos on joku "persoonallisuushäiriö" voi olla että kannattaa alottaa ihan kunnon lääkitys(jatkuva käyttö väh. 2vk että edes vaikuttaa, lisää "liikunta-haluja", vähentää syömishaluja ja alkoholinhimoo), ja jos et pelkää hirveesti seksi-sivuvaikutuksia(ssri-lääkkeet). en osaa muuta sanoo sun pitää päättää ite..
Itse olen kauhea jännittäjä vaikka mahdoton suupaltti olenkin. Esiintymään en kykene ja aikoinaan koetilanteissa en kuullut mitään muuta kuin oman sydämeni jumputuksen. Monet tuntemistani "suupalteista" tulevat hyvin toimeen normaalissa elämässä, mutta esille tulo on mahdotonta. Kukaan ei voi pakottaa ketään esiintymään jos et itse halua ja jos joku tällainen tilanne tulee (esim. työpaikkahaastattelu) kannattaa kertoa miten hirveästi tilanne sinua jännittää. Jännittäminen on ihan normaalia kuten myös punastelu, joka on ollut minun toinen murheenkryynini. Niin kauan kun pystyt toimimaan ihan jokapäiväisessä elämässä "normaalisti" älä missään tapauksessa aloita lääkitystä. Minä olen pärjännyt jännitykseni kanssa jo liki 50 v ja vuosi vuodelta siitä voikin laskea enemmän leikkiä.
ihminen, nuorempana olin kauhean kova jännittämään ja punastelemaan, sain siihen lääkityksen, benzoja, jotka tietenkin poisti nuo oireet..MUTTA jäin niihin koukkuun!
Olin parikymmentä vuotta niistä riippuvainen, aamulla ensimmäisenä piti ottaa yks tabletti kauheisiin vierotusoireisiin, mutta sitten tämä lääkäri jäi eläkkeelle joka niitä minulle kirjoitti. Uusi lääkäri ei suostunut niitä kirjoittamaan, sanoi että ovat narkotiikkaa..niinpä sitten sain apua lääkkeiden lopettamiseen, vähensin aina neljännesosan kuuden viikon välein ja vierotusoireet olivat aivan hirveät, en soisi niitä pahimmalle vihamiehellenikään.
Täsät on nyt kulunut aikaa 9 vuotta kun lopetin lääkityksen, jännitykseni on häipynyt melkein kokonaan, nykyjään nautin huomion keskipisteenä olemisesta, se on ihana tunne mulle nykyjään..:)
Meillä on tuttu työporukka jossa laskemme leikkiä joka päivä, hölmöilemme jne, mutta kun kokoonnumme esim. pöydän ääreen juttelemaan jostain asiallisesta asiasta ja jokainen joutuu sanomaan vuorollaan jotain --- niin meikän sydän hyppää kitusiin jo siinä vaiheessa kun minun vuorooni on vielä 3-4 henkilöä. Ääni tärisee, kädet tärisee ja sydän hakkaa. On tämä älytöntä. En siitä huolimatta kannataisi lääkitystä.
Minä tein yhdessä vaiheessa niin, että käytin lääkkeitä ja niistä tavallaan oli apua hetkellisesti, mutta kun ajattelen asiaa jälkikäteen, niin lääkkeet olivat ikäänkuin huumetta. En ollut oma itseni lääkkeiden kanssa ja sitten aloin käyttämään niitä aina kun oli vähänkin ahdistava olo. Kaikista paras apu oli, että kävin terapian ja että aloin seurustelemaan ihmisen kanssa, joka ymmärtää. Olemme pystyneet paljon keskustelemaan näistä jännityksistä. Pahinta oli se, kun tein päätöksen lopettaa lääkkeiden käytön ja todella lopetin kaikki lääkkeet, niin minulle tuli aivan hirveitä vierotusoireita, jotka kestivät kaksi kuukautta. En ollut ollenkaan normaali silloin. Sitten pääsin tasapainoon fyysisesti.
Ylipäätään olen sitä mieltä, että kaikki asiat johtuvat jostakin. Myös pelot ja jännitykset. Minua on helpottanut sen asian ymmärtäminen, että koin lapsena usein hyvin ahdistavia ja pelottavia tilanteita. Olin sellainen yliselviytyjä. Olin hyvä koulussa ja aina selviydyin kaikesta. Kunnes lukiossa aloin prakaamaan. Esimerkiksi aloin änkyttämään tunnilla. Se oli ihan hirveää. Sitten aloin saamaan itkukohtauksia, että en pystynyt menemään kouluun, koska itketti ja pelotti. En pystynyt analysoimaan, mistä kaikki johtui. Yritin paeta näitä pelko- ja ahdistustiloja, mutta mikään ei auttanut. Pelot vain kasvoivat kunnes päätin 20-vuotiaana ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä hakemaan apua. Oikeastaan vain itkin kaksi kertaa viikossa terapiassa kaikkia ahdistuksiani. Helpotti suunnattomasti, että joku kuunteli ja ymmärsi.
Nyt tästä on kulunut kahdeksan vuotta ja olen selviytynyt niin, että en hirveästi koe ylijännittämistä. Ok, saatan olla hermostunut joskus, mutta pystyn paljon paremmin keskittymään kuin aiemmin. Seurustelukumppani on sanonut, että esiintyminen on pelkästään keskittymistä itse suoritukseen. Pyrkii suorittamaan asian, mutta ei mieti yhtään sitä, mitä muut ihmiset miettivät. Siitä on kysymys. On kyse myös siitä, että hyväksyy itsensä täysin sellaisena kuin on. Seurustelukumppani on esiintynyt hyvin paljon ja erittäin vaativissa tilanteissa.
Minulle keskittyminen on ollut aika vaikea taito opetella, koska olen lähtöisin perheestä, jossa minulla piti olla sata tuntosarvea pystyssä, koska tilanteet olivat pelottavia. Tämän asian hyväksymiseen on mennyt aikaa. Enkä ole enää hirveän katkerakaan. Jotkut vaan joutuvat kärsimään enemmän kuin toiset. Ehkä tämä minun tietynlainen "hulluuteni" saa toiset ihmiset avautumaan. Ylipäätään minun on helppo olla kontaktissa ihmisten kanssa ja pääsen "itse ytimeen". En esitä mitään.
Hei! Olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden jännityksestä jo nuoruudesta lähtien. Silti minäkin olen elänyt normaalia elämää, urheillut ja opiskellut erittäin sosiaalisen! korkeakoulututkinnon. Sitkuttelin ja sinnittelin-elämä tuntui pelkältä suorittamiselta ja tietyt tilanteet ahdisti paljon ja edelleen ahdistaa. Oireina käsien voimakas vapina, syke toistasataa, heikotus, hengen ahdistus, lopulta paniikki..ja oireet tulivat yleensä aivan älyttömän normaaleissa asioissa kuten ruokailut julkisilla paikoilla, esitelmien pito, puhuminen puolitutuille ihmisille yms. Silti opiskelin itselleni ammatin, mutta kovaa se oli. Ja nyt kun olen työelämässä jännitysoireet ovat helpottuneet, mutta eivät aivan täysin. Harmittelen vain, että miksi en opiskeluaikana ymmärtänyt hakea lääkäriltä apua ongelmiini, sillä olisin päässyt niin paljon helpommalla. Tällä hetkellä jännitysoireeni on paljon vähäisempää. Hain oikean lääkityksen (propral xanor), joita otan tarvittaessa tai ainakin kulkevat mukana henkisenä tukena. Ja vasta nyt se oikea elämä alkoi, ilman ainaista jännittämistä.
Minullakin oli nuorempana aina ongelmia sosiaalisissa tilanteissa.En luottanut itseeni,pelkäsin mokaavani,sydän hakkasi,kädet hikoili,ääni tärisi,ahdisti,pelotti,masennutti.Tätä kaikkea koin varsinkin koulussa missä ei toisten jännittämistä,mokaamista, tai mitään vastaavaa ymmärretä, vaan loukataan kyseistä ihmistä entisestään.Suosittelen olemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät tämän kaiken.Sellainen ihminen, joka on itsekkin sairas niin et koe itseäsi mitenkään huonommaksi, vaan vahvistutte toisistanne.Jännitys ym. eivät ole sairauksia, jos ei vain anna niiden hallita elämää.Luotettavat ihmiset ovat kuitenkin tärkeä tuki ja jos on paha olo, niin en pidä lainkaan pahana vaikka söisikin lääkkeitä.myös psykiatreista ja terapeuteista on apua, vaikka silloin kun ei tiedä mitä tehdä.Kaikki nämä pelot,ahdistukset,jännitykset,tärinät jne.Kertovat myös sinusta paljon positiivisiä asioita, esim sitä että todella välität muista ja heidän ajatuksistaan sinua kohtaan.
itse olen syönyt Cipralex-nimistä lääkettä jännitykseen elokuun alusta lähtien. ja lääkärin sanojen mukaan, siihen ei jää koukkuun. välillä annos oli 20mg, ajattelin yrittää lopettaa lääkityksen mutta koululääkäri oli sitä mieltä että kannattaa jatkaa vielä, ainakin tämän kevään ajan. annos on tällä hetkellä siis 10mg.
omasta mielestäni kannattaa kokeilla lääkitystä, itselleni siitä on ainakin ollut apua. minulla on omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka jännittäminen voi pilata elämän.
tsemppiä!
Ensimmäinen psykiatrini koitti tyrkyttää mulle heti ensimmäisellä tapaamisella yhtä SSRI-lääkettä. Se kuulosti liian hyvältä ollakseen totta - masennuksen hoitoon tarkoitettuja nappeja popsimalla pelot poistuisi ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia. En ottanut vastaan reseptiä, sen sijaan kävin samana iltana netissä selvittämässä millainen lääke on kyseessä. Sain heti selville, että psykiatri oli VALEHDELLUT. Lääkkeellä oli selviä sivuvaikutuksia, ja myös vieroitusoireiden riski oli merkittävä. Vaikutti myös siltä, ettei lääkefirmakaan ollut sivuvaikutuksista kertoessaan täysin rehellinen vaan saattoi pimittää tietoa esim. itsemurhariskin lisääntymisestä.
Kävin samalla psykiatrilla vielä toisen kerran, mutta se jäi viimeiseksi. Sen jälkeen olen itse ottanut vastuun omasta kuntoutumisestani. Olen lukenut paljon aiheesta ja tehnyt itselleni pienin askelin etenevän ohjelman, jonka avulla olen päässyt pitkälle matkalla kohti paranemista ja pelotonta tulevaisuutta. Voi olla, että lääkkeillä olisin jo pidemmällä, mutta nyt ainakin tiedän, että kaikki edistys on todella tapahtunut mussa itsessäni eikä suoritukseni taso ole riippuvainen mistään lääkkeistä.
Itse olen esiintyvä taiteilija, jo kymmenisen vuotta elättänyt itseni esiintymällä..jännityksen oireet työni kannalta pahimmat mahdolliset. vuosien varrella on tullu kokeiltua mm pitkäaikaista psykoterapiaa, fysioterapiaa, osteopatiaa, akupunktiota, NLP-terapiaa ja paljon muuta. Silti en voisi kuvitella meneväni lavalle ilman jonkinlaista lääkitystä. Välillä pystyn toki tilanteen mukaan pienentämään annostusta. Loma -aikoina pärjään yleensä ilman.
Ne elämykset, joista olen työni kautta saanut nauttia ovat minulle niin tärkeitä, etten päivääkään suostuisi vaihtamaan pois. Onneksi myös kumppanini ymmärtää tilanteeni, eikä syyllistä tai aliarvioi minua, mitä tällä palstalla usein taitaa joutua lukemaan.
Jos joskus kyllästyn nykytilanteeseeni voin opiskella jonkun toisen ammatin. Siihen saakka aion nauttia elämästä kuten tähänkin asti.
Nykypäivän lääkärin valvoma lääkkeidenkäyttö on kuitenkin aika paljon turvallisempi vaihtoehto, kuin entisaikojen esiintyvien taiteilijoiden viinan kanssa läträäminen..
Pelkoni rajoittaa jokapäiväistä elämääni. Lopulta se pahentui siihen, että en käynyt töissä enkä koulussa, poistuin kotoani pahimmassa tapauksessa muutaman kerran kuukaudessa. En harrastanut mitään ja sosiaalinen elämäni on/oli täysin olematonta: minulla on ollut kaveri viimeksi 7 (seitsemän) VUOTTA sitten. Lisäksi kärsin yleisestä ahdituksesta.
Sitä voi vain kuvitella, mitä esim. tuo kaverittomuus on tehnyt sosiaalisten taitojeni kehitykselle. Minusta tuntuu, että olen tavallaan menettänyt nuoruuteni, koska olen jäänyt kaikesta paitsi, mitä nuorena yleensä esim. kavereiden kanssa koetaan.
Itse olen aloittanut lääkityksen ja käyn psykologilla. En vielä osaa sanoa, miten lääkitys tulee auttamaan, koska siitä ei ole kauan kun aloitin sen. Avun hakeminen oli vaikeaa. Mietin usein, että olisinko tällä hetkellä kokonaan eri elämäntilanteessa, jos olisin lähtenyt heti silloin hakemaan apua, kun jännitys alkoi haitata minua enkä odottanut tähän pisteeseen, että pelko pääsi INVALIDISOIMAAN koko elämäni. Mutta tärkeintä on varmasti silti keskittyä tähän hetkeen ja siihen, että nyt saan apua.
Tiedän, että osa vastuistaa rankastikin lääkehoitoa, mutta jos itse saan avun niistä ja terapiasta ja omaehtoisesta harjoittelusta ja alan voida elää normaalia elämää, niin en aio välittää muiden mielipiteistä.